Bariumfluoridi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bariumfluoridi
BaF2-crystal.jpg
Tunnisteet
CAS-numero 7787-32-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava BaF2
Moolimassa 175,32
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine
Sulamispiste 1290 °C[1]
Kiehumispiste 2259 °C[1]
Tiheys 4,9 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen 1,6 g/l (25 °C)[2]

Bariumfluoridi (BaF2) on barium- ja fluoridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää erikoislasien valmistamiseen, tuikeilmaisimissa ja hitsauksessa.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa bariumfluoridi on väritöntä tai valkoista kiteistä ainetta. Yhdisteen alkeiskoppi on kuutiollinen ja rakenne muistuttaa kalsiumfluoridin rakennetta. Yhdiste liukenee vain hieman veteen, mutta liukenee happoihin. Luonnossa bariumfluoridia tavataan frankdicksoniittimineraalissa.[1][2][3]

Bariumfluoridia valmistetaan bariumasetaatin ja vetyfluoridin välisellä reaktiolla ja kiteyttämällä bariumfluoridi liuoksesta.[2] Sitä voidaan myös valmistaa neutraloimalla muita emäksisiä bariumyhdisteitä kuten bariumoksidia, -hydroksidia tai -karbonaattia vetyfluoridilla[3].

(CH3COO)2Ba + 2 HF → BaF2 + 2 CH3COOH

Yhdiste läpäisee hyvin infrapunasäteilyä, minkä vuoksi sitä käytetään infrapunalaitteissa ja siitä myös valmistetaan infrapunasäteilyä läpäiseviä fluorifosfaati- ja fluorizirkonaattilaseja. Bariumfluoridia käytetään myös tuikeilmaisimissa röntgen- ja gammasäteilyn sekä α- ja β-hiukkasten havaitsemiseen. Yhdisteellä on myös käyttöä juoksutteena hitsauksessa.[1][2] Yhdistettä käytetään myös emalien valmistuksessa ja keramiikan värjäykseen[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Richard C. Ropp: Encyclopedia of the Alkaline Earth Compounds, s. 60-62. Newnes, 2012. ISBN 9780444595539. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.1.2021). (englanniksi)
  2. a b c d e Patrick M. Dibello , James L. Manganaro, Elizabeth R. Aguinaldo, Tariq Mahmood & Charles B. Lindahl : Barium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003.
  3. a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 223. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.