Bala Hisar (Kabul)
Bala Hisar | |
---|---|
Sijainti |
Kabul Afganistan |
Koordinaatit | |
Rakennustyyppi | linnoitus |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Bala Hisar eli suomeksi "korkea linnoitus" on suuri ja vanha linnoitusalue Afganistanin pääkaupunki Kabulissa. Aina 1800-luvulle saakka se oli Kabulin hallitsijoiden tai kuvernöörien tukikohta.
Linnoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bala Hisarin linnoitus sijaitsee Afganistanin pääkaupunki Kabulissa Šer Darvaza -vuoren koillisrinteellä.[1] Bini Bala Hisar on persiaa ja tarkoittaa suomeksi "korkeaa linnoitusta". Nimi on suhteellisen yleinen ja samannimisiä linnoituksia on myös muualla.[2] Linnoitus kattaa suuren alueen, joka voidaan jakaa ylä- ja alalinnoitukseen, sekä linnoituksen sitadelliin. Linnoituksen nykypäiviin saakka säilyneet ulkomuurit ovat pääsoin peräisin 1700-luvulta. Aikanaan niiden ulkopuolella oli nykyisin kuivunut vallihauta. Ulko- ja sisämuureilla on bastioneja.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyisen Bala Hisarin paikalta on löydetty esimerkiksi akhaimenidienja indokreikkalaisten , minkä perusteella paikalla on saattanut olla asutusta jo 500-luvulta eaa. Myöhempiä jäännöksiä on esimerkiksi kušanojen ja suurmogulien kausilta.[1] Bala Hisar oli 1800-luvulle saakka Kabulin hallinnollinen keskus ja paikallisen hallitsijan tai kuvernöörin tukikohta. Timur Lenkin ja Baburin sanotaan asuneen linnoituksen tiloissa.[3] Suurmogulien hallitsijat laajensivat vanhemman linnoituksen aluetta. Jahangir rakennutti palatseja ja puutarhan, kun taas Aurangzeb rakennutti moskeijan.[1]
Dorrani-valtakunnan kaudella vuodesta 1773 lähtien paikalla olleita suurmogulien rakennuksia purettiin ja linnoituksen alaosiin rakennettiin uusia rakennuksia.Linnoituksen länsi- ja itäosissa arvioitiin 1830-luvulla olleen noin 1 000 kauppaa, parakkeja, talleja, paraatikenttä ja hallinnollisia rakennuksia. Paikalla oli myös armenialainen kaupunginosa ja kirkko. Timur Šahin kaudella ylälinnoitusta käytettiin vankilana.[1]
Toisen afgaanisodan aikana syyskuussa 1879 Kabulissa syttyi brittien vastainen kapina, jonka aikana Bala Hisarille asettunut Muhammad Jaqub Khanin brittiläinen neuvonantaja Louis Cavagnari surmattiin. Britit vastasivat lähettämällä Kabuliin kenraali Frederick Robertsin johtamia joukkoja.[2] 16. lokakuuta 1879 linnoituksella ollut asevarasto räjähti surmaten joitakin brittien gurkha-sotilaita hja yhden brittiupseerin.[3] Roberts määräsi monet linnoituksella olleista rakennuksista purettavaksi, niiden joukossa esimerkiksi basaareja, suurmogulien ja Dorranien kautisia rakennuksia ja armenialainen kirkko.[1]
Bala Hisar oli myöhemmin raunioina aina 1900-luvun puolelle saakka. Viimein sen korjaustyöt aloitti kuningas Muhammad Nadir Šah 1930-luvulla. Vuodesta 1939 linnoituksella toimi sotilasopisto ja varuskunta. 5. elokuuta 1979 linnoituksen varuskunnalla syttyi Afganistanin kommunistisen Khalq-hallinnon vastainen kapina, jonka kukistamiseen käytettiin esimerkiksi taisteluhelikoptereja ja tykistön keskityksiä. Myöhemmin linnoitus säilyi hallinnon käsissä ja kukistui vasta muun Kabulin kukistumisen yhteydessä. Myöhemmin linnoitus oli Abd al-Rašid Dostumin ja Burhan al-Din Rabbanin joukkojen tukikohta. Heidät karkotti lopulta taliban.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Jonathan Lee: KABUL v. MONUMENTS OF KABUL CITY Encyclopædia Iranica. Viitattu 2.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Andrei Sergejeff: Afganistanin historia – Silkkitietä kulttuurien risteykseen, s. 166, 180-181. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.
- ↑ a b c Ludwig W. Adamec: ”Bala Hisar”, Historical Dictionary of Afghanistan. (4. painos) The Scarecrow Press, 2012. ISBN 978-0-8108-7957-7. (englanniksi)