Axel Heibergin saari

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Axel Heibergin saari
Axel Heiberg Island.png
Maantiede
Muut nimet Axel Heiberg Island
Sijainti 79°26′0″N, 90°46′0″W
Saariryhmä Sverdrupinsaaret
Kuningatar Elisabetin saaret
Kanadan arktiset saaret
Pinta-ala 43 178 km²
Valtio
Valtio Kanada
Territorio Nunavut
Alue Qikiqtaalukin alue

Axel Heibergin saari (engl. Axel Heiberg Island) on saari pohjoisessa Kanadassa. Saari on suurin aikaisemmin Norjan omistamista Sverdrupinsaarista,[1] jotka luovutettiin Kanadan omaisuudeksi vuonna 1930.[2] Axel Heibergin saaren pinta-ala on 43 178 km². Saari on 31. suurin maailmassa ja 7. suurin Kanadassa.[3] Saaren korkein huippu on Outlook Peak, 2 210 m merenpinnasta. [4]

Axel Heibergin saari tunnetaan myös erikoisista eoseenikaudelta peräisin olevista kivettyneistä metsistä, alueen ilmastosta ja vähästä mineralisoitumisesta johtuen voidaankin puhua lähinnä muumioitumisesta. Tutkimusten tuloksena tiedetään alueella sijainneen sademetsiä.[5][6]

Saaren historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarella on ollut satunnaista inuittiasutusta kauan ennen eurooppalaisten saapumista Pohjois-Amerikan mantereelle. Norjalaisen tutkimusmatkailija Otto Sverdrupin saapuessa saarelle 1900-luvun alussa saarella ei ollut pysyvää asutusta ja hän valtasi saaren Norjan omaisuudeksi ja nimesi sen tutkimusmatkansa rahoittajan, norjalaisen Ringnes-panimon johtajan Axel Heibergin mukaan.[7] Saaren ollessa Norjan omistuksessa rannikoita tutki ja kartoitti useita retkikuntia. Vuonna 1930 saari siirtyi Kanadan omaisuudeksi ja on nykyisin osa Nunavutin territoriota. 1940-luvun loppupuolella alueella suoritettiin ensimmäinen ilmakuvakartoitus Yhdysvaltain ilmavoimien operaatio Polariksen yhteydessä. Vuonna 1955 Kanadan geologisen tutkimuslaitoksen geologit N. J. McMillan ja Souther tutkivat saaren sisäosia ja heidän tutkimustuloksensa etenkin Bundejäätiköltä saaren luoteisosasta olivat ensimmäiset jotka huomioitiin tieteellisissä julkaisuissa.

Vuonna 1959 tutkijat McGill-yliopistosta tekivät tutkimuksia Expedition Fiordissa (aikaisemmin tunnettiin nimillä Sør Fjord tai South Fiord), joka sijaitsee saaren keskiosassa. Tutkimustulokset johtivat McGillin arktisen tutkimusaseman perustamiseen seuraavana vuonna (79°26′N, 90°46′W ). Asema rakennettiin noin 8 km sisämaahan Expedition Fiordista, ja se koostui pienestä tutkimuskäyttöön tarkoitetusta mökistä, keittiöstä ja kahdesta väliaikaisesta majoitustilasta joihin voitiin sijoittaa 8–12 henkilöä. Aseman käyttö oli vilkkainta 1960-luvun alussa jolloin siellä majoittui noin 20 henkilöä. Nykyisin asemaa käytetään kesäkautena tarkoin määriteltyihin tutkimuksiin.

Kesällä 1986 kanadalainen tutkimusryhmä tohtori James Basingerin johdolla tutki saarella sijaitsevia kivettyneitä metsiä. Heidän tutkimustuloksensa on julkaistu monissa kanadalaisissa alan julkaisuissa.[8][9][10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otto Sverdrup MSN Encarta (englanniksi)
  2. Berton, Pierre. The Arctic Grail: The Quest for the North West Passage and the North Pole. Toronto: Random House of Canada Ltd., 1988, p. 629.
  3. Area of major sea islands, by region Statistics Canada (englanniksi), (ranskaksi)
  4. Princess Margaret Mountains Peakbagger.com (englanniksi)
  5. Williams C.J., Johnson A.H., LePage, B.A., Vann D.R. and T. Sweda. 2003. "Reconstruction of Tertiary Metasequoia Forests II". Structure, Biomass and Productivity of Eocene Floodplain Forests in the Canadian Arctic. Paleobiology, 29(2): 271-292.
  6. Axel Heiberg Island, Arctic Canada. Then and now Dr. Ken Hooper Virtual Natural History Museum (englanniksi)
  7. Glaciology on Axel Heiberg Island: Historical Background Trent University (englanniksi)
  8. Thurston, Harry "Icebound Eden" in Equinox (Camden East, Ont) 3:72. 1986
  9. Basinger, James F "Our 'Tropical' Arctic" in Canadian Geogrpahic (Ottawa) 106:28. 1987
  10. Foster, Janet "Journey to the Top of the World" Toronto: Greey de Pencier. 1987