Aulikki Plaami

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aulikki Plaami on suomalainen laulaja, meedio ja selvänäkijä, joka aviomiehensä Seppo Plaamin kanssa perusti Yhdysvalloissa Gate of Heaven Chapel -kirkon 1996. Kirkko toimii Suomessa Kaariporttiystävät- ja Kaariportin Kappeli -nimisten yhdistysten kautta.[1]

Plaami sanoo laulavansa transsitilassa jo kuolleiden laulajien äänellä ja tunnettujen kirjailijoiden antamilla lauluteksteillä, kun esittää tunnettujen laulajien kuten Aino Acktén tai Edith Piafin kaltaista musiikkia. Mieslaulajia kuten Elvistä tai Kirkaa kanavoidessaan hän laulaa alarekisterissä. Välijuontojen ajaksi hän muuttuu pieneksi enkelityttö Carmeniksi, terveysasioita neuvovaksi tohtori Fritz Hermanniksi tai kirkkonsa varsinaiseksi henkiseksi johtajaksi, Abbedissa-hahmoksi. Hänen muusikkomiehensä toimii laulujen säestäjänä ja kertoo saavansa sävelmät ”selväkuulona” tai automaattisävellyksinä kuolleilta säveltäjiltä, kuten Chopiniltä tai Sibeliukselta.[2][3] Plaamit kuitenkin merkitsevät laulujen Teosto-tietoihin tekijöiksi itsensä[4] ja asiantuntijat ihmettelevät, miksei kuolleiden mestarien tyyli ja erikoislaatu ilmene Plaamien sävellyksissä tai sanoituksissa.[5]

Merkonomiksi opiskellut Aulikki Plaami joutui auto-onnettomuuteen 1976 ja tapasi Seppo Plaamin hakiessaan tältä henkiparannusta vammoihinsa. Aulikki Plaami sanoo alkaneensa saada viestejä henkimaailmasta vuonna 1981. Julkiset esiintymiset meediolaulajana hän aloitti 1984. 1990-luvun alussa hän sai hengeltä viestin mahdollisuuksista suuren meren rannalla ja muutti miehensä kanssa eri lähteiden mukaan Luxemburgiin[3] tai Ruotsiin[6] ja Euroopasta edelleen Kaliforniaan 1992 ja Havaijille 1999. Vuonna 1996 he saivat Yhdysvalloissa toimiluvan oman kirkon perustamiseen Kalifornian Newport Beachiin.[6]

Plaamit palasivat Suomeen 2004 ja jatkoivat 1980-luvun loppupuolella aloittamaansa esiintymistoimintaa eri puolilla Eurooppaa.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaariporttiystävät ry:n sivusto, viitattu 1.5.2014.
  2. Elina Mäenpää: Elviskin eli Aulin kehossa, Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri 11/2011. Viitattu 1.5.2014.
  3. a b Gate of Heaven Chapelin ja Kaariporttiystävien syntyhistoria, Gateofheavenchapel.com. Viitattu 1.5.2014.
  4. Hakutulos Plaami Aulikki, Suomen äänitearkisto. Viitattu 1.5.2014.
  5. Jukka Lindfors: Meediolaulaja Aulikki Plaami, Yle Elävä arkisto 4.02.2008. Viitattu 1.5.2014.
  6. a b Erkki ja Ilona Kanto: Miten Hollywood valloitetaan? Suomalaisella sisulla menestystä tavoittelemassa – tositarinoita showmaailman mekasta. Karisto 2001. Sivu 191–193. ISBN 951-23-4162-x.
  7. Aulikki ja Seppo Plaami - 25 vuotta henkistä taivalta, Hengen ja Tiedon messut 2007. Rajatieto.fi. Viitattu 1.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]