Arto Antturi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 7. helmikuuta 2014 kello 22.37 käyttäjän 89.27.9.127 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arto Kai Antturi[1] (s. 10. kesäkuuta 1961 Helsinki)[2] on suomalainen pappi, joka on vuodesta 2010 alkaen toiminut Helsingin Vanhan kirkon kappalaisena.

Hän valmistui Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi vuonna 1989 ja toimi suurimman osan 1990-lukua tutkimusapulaisen, assistentin ja opettajan tehtävissä yliopiston eksegetiikan laitoksella. Vuoden 2000 alusta hänet valittiin Helsingissä toimivan Tuomasyhteisön toiminnanjohtajaksi, tuomaspapiksi. Tuomasyhteisöstä hän siirtyi vuonna 2003 Helsingin tuomiokirkkoon seurakuntapapiksi ja vuonna 2010 saman seurakunnan kappalaiseksi.

Antturi on toiminut Tuomasmessun uutisten päätoimittajana 2000–2003 sekä kolumnistina Askel- ja Kristityn Vastuu -lehdissä sekä Radio Deissä. Hän on pitänyt hartauksia Yle Radio 1:ssä.[2] Antturi kuuluu vuodesta 1987 toimineen Exit-gospelyhtyeen perustajajäseniin ja soitti yhtyeessä bassoa 1987–1991.[3]

Arto Antturi sai 1992 Alfred Kordelinin säätiön apurahan ja 1997 Suomen kulttuurirahaston apurahan. Hän on opiskellut myös Vanderbiltin yliopistossa Yhdysvaltain Nashvillessä ja asunut perheineen kaksi vuotta Dublinissa.[2] Hän oli keskustapuolueen varavaltuutettu Helsingin kaupungin valtuustossa vuonna 1997.[4]

Vuonna 2009 Antturi järjesti Helsingin Narinkkatorilla ”Pappi ja Idiootti” -hyväntekeväisyystempauksen, jossa hän luki Dostojevskin Idioottia kymmenen euroa sivu kerätäkseen varoja World Vision -järjestön kautta kenialaisille köyhille perheille.[5]

Arto Antturin isä oli helluntailaissaarnaaja Kai Antturi.[6]

Julkaisut

  • Antturi, Arto: Syvistä vesistä valoon. Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä. Katharos, 2007. ISBN 978-952-5291-73-5.
  • Antturi, Arto & Korpimäki, Marja & Lehtipuu, Outi & Riekkinen, Wille: Raamattu - nyt. Uskonnon matkakirja. Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-807-9.
  • Hakola, Raimo & Merenlahti, Petri (toimittaneet): Raamatuntutkimuksen uudet tuulet. Antturin kirjoitus: Mistä on Vanhan testamentin metodit tehty? Lyhyt opas uusille kysyjille. Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-338-7.

Lähteet

  1. Hiippakuntavaltuuston pappisjäsenten vaalin tulos 2013. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli. Viitattu 9.10.2013.
  2. a b c Kirjailijat: Arto Antturi Katharsis. Viitattu 6.10.2013.
  3. Biografia 2013. Exit-yhtye. Viitattu 7.10.2013.
  4. http://www.webcitation.org/6MOsEkwIG Helsingin kaupungin valtuusto 1997
  5. Pappi ja Idiootti tekivät sivukaupalla hyvää Helsingin Kampissa 18.12.2009. World Vision. Viitattu 29.9.2013.
  6. Lea Lappalainen: Arto Antturi: Toisten vähättely vie voimia kirkolta 30.10.2008. Sana.fi. Viitattu 9.10.2013.

Aiheesta muualla