Arthur af Hällström

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arthur af Hällströmin suunnittelema rakennus Laukontorin laidalla.

Nils Arthur Gabriel af Hällström (6. joulukuuta 1867 Lempäälä20. tammikuuta 1933 Tampere) oli suomalainen arkkitehti.[1]

Opinnot ja työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen taistelussa vaurioitunut Hällströmin palatsi keväällä 1918.

Af Hällström valmistui rakennusmestariksi Tampereen teollisuuskoulusta 1888, minkä jälkeen hän kouluttautui arkkitehdiksi Budapestissa. Opintojensa jälkeen, vuonna 1895, hän perusti rakennustoimiston Tampereelle. Toimisto sijaitsi aluksi Selinin talossa. Vuodenvaihteessa 1896–1897 se muutti vastavalmistuneeseen Hällströmin palatsiin, joka sijaitsi Hämeenkatu 10:ssä. Af Hällström suunnitteli talon itse, ja se oli hänen piirtämistään rakennuksista merkittävin. Palatsi tuhoutui vuoden 1918 sodassa.[2]

Af Hällström toimi myös tehtailijana. Hän kuului konepaja Sommers, af Hällström & Waldensin sekä panimoyritys Pyynikki Oy:n perustajajäseniin. Lisäksi hän oli mukana perustamassa Tampereen Osake-Pankkia.[3]

Vuonna 1911 af Hällström muutti Helsinkiin. Hänellä oli siellä arkkitehtitoimisto, ja hän toimi jonkin aikaa myös huonekalualalla. Vuonna 1919 hänet nimitettiin rautatiehallituksen ylimääräiseksi arkkitehdiksi. Palattuaan Tampereelle vuonna 1920 hän ryhtyi Paasikosken Puuteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi ja jatkoi tässä tehtävässä vuoteen 1932 asti, jolloin yhtiön toiminta päättyi.[3]

Suunnittelutyöt Tampereella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyynikin panimon vanha tuotantorakennus Koulukadulla.

Af Hällströmin Tampereelle piirtämät rakennukset edustivat pääasiassa uusrenessanssia. Tampereen arkkitehtuuria tutkineen Paula Kivisen mukaan Satakunnankatu 21:een vuonna 1902 tehty liike- ja asuintalo oli af Hällströmin töistä jugendhenkisin. Rakennus on purettu.[4]

Nykyisiä rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävinneitä rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnitelmia, joita ei toteutettu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämeenkatu 6, kolmikerroksinen rakennus (suunn. 1897)[11]
  • Laukontori 8, nelikerroksinen rakennus (suunn. 1901)[12]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arthur af Hällström kuului af Hällströmin sukuun. Hän oli Kukkolan kartanon omistajien Gustav Wilhelm af Hällströmin (1833–1922) ja Josefina Sofia af Hällströmin (o.s. Faller, 1832–1902) poika. Hänen veljiään olivat lääketieteen lisensiaatti Ernst af Hällström (1863–1931) ja maanmittausinsinööri Gunnar af Hällström (1874–1920).[13]

Af Hällström solmi avioliiton serkkunsa Natalia Lovisa Karstenin (1875–1951) kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa, Raoul ja Roland.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asemakaava no 7536 Pyynikin panimon vanhan teollisuustontin muuttaminen pääasiassa asuinkäyttöön, Koulukatu 11, 13, Tiiliruukinkatu 16, 18, Papinkatu 14, 16. Tampere: Tampereen kaupunki, 2001.
  • Helenius, Kyllikki (1988): Arkkitehti Arthur af Hällström. Tammerkoski, nro 3, s. 13–15.
  • Kivinen, Paula (1982): Tampereen jugend. Arkkitehtuuri–taideteollisuus. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-06941-1.
  • Liuttunen, Antti (2018): Kadonneet kaunottaret. Tampereen rakennushistoriaa. Tampere: Tampereen museot. ISBN 978-951-609-935-7.
  • Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere: Tampereen kaupungin kaavoitusyksikkö, 1998. ISBN 951-609-076-1.
  • Wacklin, Matti & Hirvikallio, Seija (2010): Hämeenkatu. Tampereen sydän. Tampere: Tampere-seura. ISBN 978-952-5558-10-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liuttunen 2018, s. 60; Helenius 1988, s. 13.
  2. Helenius 1988, s. 13–14.
  3. a b Liuttunen 2018, s. 60; Helenius 1988, s. 14.
  4. Liuttunen 2018, s. 54, 60; Kivinen 1982, s. 24; Helenius 1988, s. 14.
  5. Asemakaava no 7536. Viitattu 4.8.2019.
  6. Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, s. 75.
  7. Liuttunen 2018, s. 125.
  8. Liuttunen 2018, s. 60, 368.
  9. Liuttunen 2018, s. 298.
  10. Liuttunen 2018, s. 328.
  11. Liuttunen 2018, s. 136; Wacklin & Hirvikallio 2010, s. 190.
  12. Liuttunen 2018, s. 141.
  13. Helenius 1988, s. 14.
  14. Helenius 1988, s. 13.