Pyynikki (yritys)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pyynikki Oy oli vuosina 1897–1985 Tampereen Kaakinmaalla toiminut olutpanimo, joka valmisti myös virvoitusjuomia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyynikin panimon vanha rakennus (1897) Tampereen Koulukadulla. Talon suunnitteli arkkitehti Arthur af Hällström, joka kuului Oy Pyynikin perustajajäseniin.[1][2]

Tampereen ensimmäisen olutpanimon perusti apteekkari A. W. Tennberg vuonna 1856 Mustaanlahteen Näsijärven rannalle.[3] Tampereelle syntyi tämän jälkeen useita vanhanaikaisia ja kooltaan pieniä olutpanimoita, jotka vuosisadan vaihteeseen mennessä fuusioituivat kahdeksi suuremmaksi yhtiöksi, Näsijärven Osake-Oluttehtaaksi ja Osakeyhtiö Pyynikiksi. Pyynikki rakensi panimon Kaakinmaan alueelle Tampereen keskustaan. Paikan valintaan vaikutti ennen kaikkea panimon tontilla ollut puhdasvetinen kaivo.[4]

1900-luvun alulla Tampereella toimi kuusi panimoa, jotka omisti neljä yhtiötä: Näsijärven Osake-Oluttehdas, Iso Oluttehdas, Osakeyhtiö Pyynikki ja Tampereen Panimo-Osakeyhtiö.[5] Vuoden 1901 uuden olutlain astuttua voimaan vuonna 1903,[6] erilliset oluttehtaat yhdistyivät Näsijärven Osake-Oluttehtaaksi.[7] Tehdas tuotti tuolloin noin 312 000 litraa olutta vuosittain. Valtakunnallisen kieltolain astuttua voimaan vuonna 1919 tehdas keskittyi mietojen oluiden (alle 2,25 % alkoholia), vaarinkaljan, limonadien, kivennäisvesien ja siman valmistukseen. Yhtiö muutti nimensä takaisin Pyynikiksi vuonna 1921.[8] Vuotta myöhemmin yhtiön osake-enemmistö siirtyi tehtailija Sulo Salmelinin haltuun, jonka aikana panimon toimintaa alettiin kehittää ja uudistaa voimakkaasti.[9]Salmelinin kuoltua 1930 yhtiön johtoon nousi hänen vaimonsa teollisuusneuvos Rosa Salmelin.[10] Kun kieltolaki kumottiin 1932 huhtikuussa, laskettiin liikkeelle uusia olutlaatuja, joiden alkoholipitoisuus oli suurempi kuin ennen.[11] Tehdasta laajennettiin vuosina 1934-35 rakentamalla uusia lisärakennuksia. Koneet ja laitteet uusittiin vuosina 1933-35.[12] Vuonna 1953 Pyynikki aloitti suomalaisen oluen viennin laivaamalla 300 000 pulloa Tähti-olutta Senegaliin.[4] Rosa Salmelinin jälkeen Pyynikkiä johti vielä Salmelinien poika Juhani, kunnes yhtiö myytiin Sinebrychoffille vuonna 1985.[13] Pyynikin panimon toiminta päättyi 1992 Sinebrychoffin keskittäessä oluen valmistuksen Keravan panimolleen.[14]

Tuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyynikki valmisti vuodesta 1972 alkaen Amiraali-nimistä sataprosenttista täysmallasolutta. Oluen hiiva tuotiin Weihenstephanin panimoyliopistosta Münchenin Freisingenista. Amiraali-olutpullojen etiketeissä esiintyi tunnettuja amiraaleja kuten Horatio Nelson[4] ja japanilainen Togo Heihachiro. Togo-etiketillinen pullo saavutti suosiota Japanissa.[15] [16] Amiraali-oluen valmistus päättyi 1992, mutta jatkui taas 2003 ensin tamperelaisen Koskipanimon tuottamana tynnyrioluena ja vuodesta 2004 pulloissa Sinebrychoffin valmistamana.[4]

Muita Pyynikin tuotemerkkejä olivat limonadit Pyynikin Helmi ja Pommac, sekä Vaarinkaljaa kahden litran pulloissa. 1930-luvulta alkaen valmistettiin myös Tähti-olutta.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asemakaava no 7536: Pyynikin panimon vanhan teollisuustontin muuttaminen pääasiassa asuinkäyttöön, Koulukatu 11, 13, Tiiliruukinkatu 16, 18, Papinkatu 14, 16 Tampere: Tampereen kaupunki, 2001. Viitattu 4.8.2019.
  2. Liuttunen, Antti: Kadonneet kaunottaret: Tampereen rakennushistoriaa, s. 60. Tampere: Tampereen museot, 2018. ISBN 978-951-609-935-7.
  3. Kaukovalta, s.5
  4. a b c d Niemelä, Jari P. A.: Pyynikki pani sotapäällikkökaljaa tampere-seura.fi. Tampere-Seura ry. Viitattu 15.12.2015. (archive.org)
  5. Kaukovalta, s.7-9
  6. Voionmaa,Tampereen historia 3, s.662
  7. Kaukovalta, s.9
  8. Kaukovalta, s.11
  9. Kaukovalta, s.13
  10. Kaukovalta, s.16
  11. Kaukovalta, s.17
  12. Kaukovalta, s.17-18
  13. Rasila, Tampereen historia 4, s. 240
  14. a b Lyhyt historia vuosittain Vanha Pyynikin Panimo. Viitattu 15.12.2015.
  15. Pekkarinen, Jussi: Ulkopoliittinen olutselkkaus 18.11.2012. hs.fi. Viitattu 15.12.2015.
  16. Rasila, Tampereen historia 4, s. 240

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]