Arne Larsen
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Norja | |||
Yhdistetty | |||
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Zakopane 1962 | normaalikilpailu |
Arne Larsen (s. 23. joulukuuta 1937 Asker) on norjalainen yhdistetyn hiihtäjä, lajissaan maailman kärkimiehiä 1960-luvun alussa.[1]
Larsen sijoittui Squaw Valleyn olympialaisissa 1960 yhdistetyssä kuudenneksi. Zakopanen MM-kilpailuissa 1962 hän voitti maailmanmestaruuden 5,6 pisteen erolla Neuvostoliiton Dmitri Kotškiniin. Innsbruckin olympialaisissa 1964 hän sijoittui viidenneksi ja Oslon MM-kilpailuissa 1966 sijalle 11.[1]
Larsen voitti yhdistetyn Ruotsin hiihtokisoissa vuonna 1962 ja Salpausselän Kisoissa vuonna 1964. Holmenkollenilla hän sijoittui parhaimmillaan toiseksi vuonna 1960.[1]
Larsen kuului myös mäkihyppääjänä Norjan parhaimmistoon. Vuonna 1962 hän voitti Norjan mestaruuden sekä yhdistetyssä että mäkihypyssä ja sijoittui Zakopanen MM-kisoissa suurmäessä 19:nneksi sekä Salpausselän mäkikisassa kolmanneksi.[1]
Vuonna 1965 Larsenille myönnettiin Holmenkollen-mitali. Seuratasolla hän edusti Heggedal IL:ia.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 331–332. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arne Larsen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)