Anna-Liisa Antila-Kaljunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anna-Liisa Antila 1940-luvun lopulla.

Anna-Liisa Antila-Kaljunen (27. maaliskuuta 1915 Suursaari2. marraskuuta 2006 Oulu) oli suomalainen diplomiurkuri, kuoronjohtaja ja musiikin lehtori. Hän toimi musiikinopettajana useissa opettajankoulutuslaitoksissa, pisimpään Oulussa vuosina 1958–1978.[1] Tullessaan valituksi Turun Mikaelinkirkon urkuriksi 1952 hän oli Suomen luterilaisen kirkon ensimmäinen vaalilla virkaan valittu naisurkuri.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anna-Liisa Antila syntyi Suursaaren kanttorin tyttäreksi. Pian perhe muutti Pohjois-Karjalan Värtsilään, jossa tytär kävi keskikoulun ja siirtyi sitten lukioon Sortavalan tyttökouluun. Sortavalassa hän otti myös pianotunteja Onni Pakariselta. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1933 ja pääsi suoraan Helsingin Kirkkomusiikkiopiston toiselle luokalle, vaikka mielessä oli ollut ajatus matematiikan yliopisto-opinnoista. 22-vuotiaana hän sai pätevyyden koulujen laulunopettajaksi ja sai ensimmäisen opettajanpaikkansa Hartolan opistosta. Seuraavaksi lukuvuodeksi hän siirtyi vastaperustettuun Loimaan evankeliseen kansanopistoon, jossa hän työskenteli sotien alkuvuodet.[3][2]

Vuonna 1943 Anna-Liisa Antila alkoi virkavapauden turvin opiskella Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin yliopistossa, tuloksena diplomiurkurin ja filosofian maisterin tutkinnot. Vuosina 1949–1950 hän opiskeli Suomen kulttuurirahaston apurahalla urkujensoittoa Kööpenhaminassa Finn Viderøn johdolla.[3][2]

1950-luvun alussa Antila sai paikan Hämeenlinnan seminaarista. Vuosina 1952–1958 hän toimi Turun Mikaelinkirkon urkurina, opetti samalla paikallisessa opettajankoulutuslaitoksessa ja suoritti Turun yliopistossa kasvatustieteen opintoja. Vuonna 1958 hän avioitui Aatto Kaljusen kanssa ja muutti Ouluun opettajakorkeakoulun musiikin lehtoriksi. Hänestä tuli kahdeksikymmeneksi vuodeksi Oulun musiikkielämän merkittävä vaikuttaja, jollainen hän oli ollut myös Turussa.[3][2]

Anna-Liisa Antila-Kaljunen suoritti ylioppilastutkintonsa jälkeen 25 vuoden aikana kaikkiaan kuusi muuta oppiarvoa.[3][2] Vuonna 1994 hänet promovoitiin Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ruismäki, Heikki: Musiikin lehtori Anna-Liisa Antila-Kaljunen (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 12.11.2006. Viitattu 13.5.2018.
  2. a b c d e Knihtilä, Aila: Väitös: Oulun opettajankoulutuksen musiikin lehtorin vaikutus säteilee ylisukupolvisesti taiteen voimalla 1.12.2016. Oulun yliopisto.
  3. a b c d Knihtilä, Aila: Anna-Liisa Antila-Kaljunen – urkuri ja pedagogi Naisten ääni -sivusto. Suomalainen Naisliitto ry. Viitattu 13.5.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knihtilä, Aila: Eetoksena hyvyys ja kauneus : taiteilija ja musiikkikasvattaja Anna-Liisa Antila-Kaljusen toimintaelämäkerta. Tohtorinväitös. Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, 2016. ISBN 978-952-62-1424-5. Teoksen verkkoversio.