Anita (elokuva)
| Anita | |
|---|---|
 Elokuvan juliste, Annette Stenroos, 1994. |
|
| Ohjaaja | Peter Lindholm |
| Käsikirjoittaja |
Olli-Pekka Parviainen Peter Lindholm |
| Tuottaja |
Asko Apajalahti Jukka Helle Johannes Lassila |
| Säveltäjä | Jori Sivonen |
| Pääosat |
Liisa Mustonen Pirkka-Pekka Petelius Taneli Mäkelä Oskari Katajisto |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | FantasiaFilmi Oy |
| Ensi-ilta | 28. tammikuuta 1994 |
| Kesto | 81 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 3 414 466 mk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Anita on suomalainen Peter Lindholmin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1994. Käsikirjoittaja Olli-Pekka Parviainen sai idean Anitaan 1980-luvun lopulla vaikuttaneesta naishuijarista. Hän valmisti ensin luonnoksen, josta työstettiin edelleen elokuvakäsikirjoitus. Elokuva ei kuitenkaan pohjaudu suoraan tositapahtumiin. Lindholm määritteli Anitan "metaforaksi suomalaisesta yhteiskunnasta 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa." Elokuvasta tehtiin myös kolmiosainen televisiosarja nimellä Huijarinainen.
Pääosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Liisa Mustonen | … | Anita Johanna Virtanen |
| Pirkka-Pekka Petelius | … | komisario Matti Sakari Härkönen |
| Taneli Mäkelä | … | Niilo Kalevi Rotko |
| Oskari Katajisto | … | Joonas |
| Vesa Vierikko | … | Lauri Manner |
| Olli Tuominen | … | Enska |
| Outi Mäenpää | … | Anitan työtoveri |
| Remu Aaltonen | … | Sakari Mäkinen |
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva alkaa oikeussalista, josta tapahtumia aletaan syventää ja taustoittaa kertojaäänten avulla. On ruskeasilmäinen, nuori ja viettelevä Anita Virtanen, joka juhlii yökerhoissa varakkaiden miesten kanssa, menee heidän kanssaan sänkyyn ja vie rahat. Häntä varjostaa komisario Härkönen, joka tuntee Anitan liukkauden ja härskiyden. Anitaa on helppo seurata, koska hän jättää paljon jälkiä. Sen sijaan häntä ei ole helppoa ottaa kiinni. Huijarit ovat Härköselle tuttuja; hän on aiemmin seurannut erään Niilo Rotkon tempauksia. Yhtenä päivänä Anita "unohtaa" korttinsa pankkiautomaatille, jolloin hänen jälkeensä tuleva asioija juoksee hänet kiinni. Näin Anita saa koukkuunsa Joonakseen, sosiologin, jonka kanssa yrittää elää normaalia elämää. Hän ottaa jopa päivätyön rahoitusyhtiöstä. Jouluna Anita kyllästyy "normaaliin elämään" ja häviää autolla, jonka on maksattanut Joonaksella. Hän asuu hotelleissa ja vaihtaa kaupunkia, jos tilanteet käyvät liian kuumiksi. Eräässä pikkukaupungissa Anita "laittaa koko hotellin sekaisin" ja aiheuttaa vakavan mustasukkaisuuskohtauksen.
Ulkomaisia liikemiehiä kuhisevaan lentokenttähotelliin Anita kirjautuu nimellä Johanna Rantala. Härkönen seuraa häntä sinne ja vie poliisiasemalle, jossa kuitenkin selviää erään Anitan huijaaman ukkomiehen luopuneen syytteistä. Anitan elämä ei silti jatku entisellään. Hän tapaa hotellissa Niilo Rotkon, joka esiintyy nimellä J.W. Nilsson. Niilo houkuttelee Anitan kopioimaan luottokortteja. Hän ottaa selvää Anitan taustasta ja alkaa kouluttaa Anitasta hienoa naista, jonka nimeksi tulee Helena Svanström. Huijaripari pitää piilopaikkaansa pienen laivan suojissa. Härkönen huomaa, että Anitaan liitetään yhä useammin joku "tyylikäs liikemies". Kestää aikansa, ennen kuin hän tajuaa Nilssonin Rotkoksi. Anita puolestaan saa toimia rauhassa Svanström-nimen turvissa. Kuvioihin tulee ay-johtaja Lauri Manner, joka yrittää huijata Anitaa ja Niiloa osakekaupoissa. Manner tulee kuitenkin itse huijatuksi monimutkaisessa rahansiirtokikkailussa. Saatuaan käsiinsä suuren summan rahaa Niilo ja Anita sopivat tapaavansa ulkomailla. Mutta Niilopa tekeekin oharit ja jää Suomeen. Anitan panikoidessa lähdössä olevassa matkustajakoneessa Härkönen ilmestyy Niilon luo. Laivan uumenissa hän surmaa Niilon käsiaseella. Härkönen tuomitaan vankilaan taposta, mutta Anita välttää syytteet. Epiloginomaisessa viimeisessä kohtauksessa Anita tapaa Joonaksen nakkikioskilla. Joonas on mennyt naimisiin ja hänen yllätyksekseen Anita tyttärineen poistuu paikalta vanhalla avoautolla.
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katson Antti Lindqvist arvioi Anitaa: "Yritys on kiitettävän kunnianhimoinen, kokonaisvaltainenkin, mutta lopputulos jää tunteettomaksi ja selitteleväksi." Kriitikot pohtivat myös, onko elokuvan päähenkilö lopulta uhri vai syyllinen. Tommi Aition mukaan Anita on "nainen ilman omaatuntoa ja elokuvan esittelemän tunteettoman tavaramaailman makaaberein symboli."[1] Kertojaäänten käytöllä viitataan klassisen mustan rikoselokuvan tyylikeinoihin.
Sivuosissa nähdään useita 1990-luvun suosittuja näyttelijöitä Pertti Koivulasta Carl-Kristian Rundmaniin. Remu Aaltosen osa jää verraten pieneksi. Anita on aikansa suomalaiseksi elokuvaksi nopeatempoinen, siinä on yhteensä 244 kohtausta. Televisioversiossa on osin eri kohtauksia ja eri henkilöitä kuin elokuvaversiossa. Muun muassa Pentti Auer ja Ritva Oksanen jätettiin pois elokuvaversiosta. Anita keräsi elokuvateattereissa 5 923 katsojaa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen kansallisfilmografia 11, ISBN 951-37-3969-4, kirjastoluokka 77.4
- Elonet Anita
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 11, sivu 434
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||