Aleksei Fjodorovitš Orlov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruhtinas Aleksei Fjodorovitš Orlov, N. T. Bogatski 1850-luku

Aleksei Fjodorovitš Orlov (ven. Алексей Федорович Орлов); (30. lokakuuta (J: 19. lokakuuta) 1787 Moskova – 2. kesäkuuta (J: 21. toukokuuta) 1861 Pietari) oli venäläinen kreivi, ruhtinas, kenraali ja valtiomies.[1][2]

Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksei Orlovin vanhemmat olivat Fjodor Grigorjevitš Orlov ja Jelisaveta Mihailovna Gusjatnikova Popova[1] (1757-1791), hattu- ja pellavatehtaan omistajan, Moskovan juomaviljelijöiden yrityksen pääjohtajan Mihail Petrovitš Gusjatnikovin (1707-1776) tytär. Vanhemmat elivät avoliitosssa ja lasten aatelisoikeus sekä sukunimi virallistettiin vuonna 1796,[3] kukaan heistä ei saanut aatelisarvoa. Hänen nuorempi veljensä oli Mihail Fjodorovitš Orlov.

Saatuaan koulutuksen jesuiitta Abbé Nicolasin aatelispoikien sisäoppilaitoksessa, joka oli Pietarin arvostetuin koulu, hän palveli lyhyen aikaa ulkoasiainkollegiossa, minkä jälkeen hän siirtyi asepalvelukseen.[1][3]

Sotilas- ja virka-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orlov otti osaa kaikkiin Napoleonin sotiin vuodesta 1805 aina Pariisin valtaukseen. Palvelustaan kaartin ratsuväkirykmentin komentajana vuoden 1825 dekabristikapinan aikana hänet aateloitiin kreiviksi. Turkin sodassa vuosina 1828-1829 hän yleni kenraaliluutnantiksi.[1]

Kreivi Aleksei Fjodorovitš Orlov vuonna 1825

Tämän jälkeen alkoi Orlovin loistelias ura diplomaattina. Hän oli Venäjän edustajan neuvoteltaessa Adrianopolin rauhaa vuonna 1829, ja vuonna 1833 hänet nimitettiin Venäjän lähettilääksi Konstantinopoliin samaan aikaan kun hän oli Mustanmeren laivaston komentaja. Hän oli yksi Nikolai I:n luotetuimpia avustajia ja seurasi tätä ulkomaanmatkalle vuonna 1837. Vuosina 1844-1856 hän oli pahamaineisen sisäministeriön salaisen poliisin Kolmannen osaston eli Keisarin kanslian III osaston santarmiston päällikkö.[1]

Vuonna 1854 Orlov lähettiin Wieniin taivuttelemaan Itävaltaa Venäjän puolelle Krimin sodassa, kuitenkin tuloksetta. Vuonna 1856 hän oli yksi neuvottelijoista, jotka solmivat rauhan Pariisissa. Samana vuonna hänet korotettiin ruhtinaaksi ja nimitettiin Venäjän valtakunnanneuvoston sekä ministerikonsiljin johtoon. Vuonna 1857 hän oli keisarin poissa ollessa puheenjohtajana komissiossa, joka neuvotteli maaorjien vapauttamisesta, mikä tapahtui vuonna 1861. Orlov itse vastusti asiaa jyrkästi, koska hän omisti itse 9 900 maaorjaa.[4]

Hän piti maaorjuuden poistamista ennenaikaisena, mikä johtaisi sekä talonpoikien että aateliston tuhoon, ja piti sitä maanomistajan omaisuuden pakkolunastamisena, mikä oli omistusoikeuden loukkaamista, jota ei voida hyväksyä.[3]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän lahjoitti suuria summia 1200-1300-luvulta olevan Ipatjevin kronikan ja 1200-1400-luvulta olevan Radziwillin kronikan sekä arkeografisten teosten julkaisemiseen tutkimusmatkiolta vuosina 1829-1834.[3]

Ruhtinas Aleksei Fjodorovitš Orlov kuoli 75-vuotiaana vuonna 1861 Pietarissa.[4] Hän oli 1850-luvun ajan kärsinyt useista aivoverenkierron häiriöistä ja pyysi eroa virastaan tammikuussa 1861.[1] Hänet haudattiin Pietariin Truda (Työn) aukiolla (entinen Ilmestyksen aukio) sijainneeseen Henkivartiokaartin Neitsyt Marian Ilmestyksen kirkkoon[5] (rakennettu 1844-1849), joka purettiin liikenteen tieltä Neuvostoliiton aikana vuonna 1929 eikä hautaus ole säilynyt. Kirkon perustukset tuhottiin 1990-luvulla alikulkutunnelin rakentamisen yhteydessä. Paikalla suoritettiin vuonna 2021 arkeologinen kaivaus.[6]

Perhe ja jälkeläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreivitär Olga Aleksandrovna Orlova. Pjotr Fjodovitš Sokolovin akvarelli, 1829

Hän oli vuodesta 1826 naimisissa keisarinnan hovinaisen, Olga Aleksandrovna Žerebtsovan[1] (1807-1880) kanssa jonka vanhemmat olivat todellinen valtioneuvos Aleksandr Aleksandrovits Žerebtsov (1781-1832) ja ruhtinatar Aleksandra Petrovna Lopuhina (1788-1852). Olga oli matkustellut paljon Italiassa äitinsä kanssa ja asunut pitkiä aikoja enonsa ruhtinas Pavel Lopuhinan luona Firenzessä. Isoäitinsä ja nimikaimansa, seikkailijattarena tunnetun Olga Aleksandrovna Žerebtsovan Zubovan (1765-1849)[7] pyynnöstä, joka oli kirjailija ja kustantaja Aleksandr Herzenin ystävä, hän hankki tälle miehensä avulla luvan lähteä Venäjältä vuonna 1847.[8] Olga Aleksandrovna oli intohimoinen numismatiikan harrastaja, mikä oli harvinaista naisille tuona aikana. Hän kilpaili keisari Nikolai I:n ja kreivi S. G. Stroganovin kanssa suuren rahakokoelman ostamisesta sen kerääjän G. I. Lisenkon (1784-1842) kuoleman jälkeen.[9]

Kreivi Aleksei Fjodorovitš Orlov hovipukuisen vaimonsa Olga Aleksandrovnan ja Chevalier-kaartin univormussa olevan poikansa Nikolain kanssa, Cosroe Dusi 1845

Aleksei Orlov oli suuri maanomistaja, vuonna 1852 hän ja hänen vaimonsa omistivat noin 1 600 km² (neliökilometriä) maata ja yli 9 900 miespuolista täysi-ikäistä maaorjaa.[3] Tästä omaisuudesta oli tullut vuonna 1826 vaimon myötäjäisinä Žerebtsovin sukukartano Kikinon kylässä lähellä Tjomkinoa Smolenskin kuvernementissä, jossa oli noin 1 000 maaorjaa eli sielua, mutta arkistotietojen mukaan hänen aviomiehensä omisti kartanon jo vuonna 1830.[10]

Heillä oli kolme lasta, jotkut lähteet puhuvat vain yhdestä pojasta:[1][7][3]

  • Nikolai (1827-1885), osallistui Krimin sotaan, haavoittui yhdeksän kertaa Silitrian hyökkäyksessä, menetti vasemman silmänsä ja hänen vasen kätensä murskautui, ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Hän toimi Nikolai I:n adjutanttina ulkomaanmatkoilla sekä suurlähettiläänä Belgiassa, Unkarissa, Pariisissa, Berliinissä ja Britanniassa. Hän oli suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitšin hyvä ystävä.

Nikolai Orlov asettui 1860-luvulla Pariisiin, jossa nai ruhtinatar Jekaterina Nikolajevna Trubetskajan (1840-1875). Heille syntyivät lapset Aleksei (1867-1916), kenraali; Ranskan sotilasasioitten attasea, kuoli naimattomana ja Vladimir (1868-1927), kenraaliluutnatti ja Nikolai II:n sotilasleiriosaston päällikkö. Hän meni naimisiin ruhtinatar Olga Konstantinovna Beloselskaja-Belozerskajan (1872-1923) kanssa. Heidän poikansa Nikolai (1896-1961) oli toimittaja ja YK:n kielenkääntäjänä New Yorkissa (1946-1955); meni naimisiin vuonna 1917 keisarillista sukua olevan ruhtinatar Nadežda Petrovna Romanovan (1898-1988) kanssa. Heillä oli kaksi tytärtä Irina (1918-1989) ja Xenia (1921-1963).

  • Anna (1828-1829), kuoli sylilapsena
  • Afinogen (1837-1902), suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin adjutantti, nai Jelisaveta Karlovna Baggovutin (1844-1922), joka oli jalkaväen kenraali Karl Fjodorovits Baggovutin tytär; heille syntyi poika Aleksandr Afinogenovits (1865-1908), joka oli Keisarin henkivartiokaartin komentaja.

Aviomiehensä kuoleman jälkeen ruhtinatar Olga Aleksandrovna Orlova muutti vuonna 1861 hoitamaan heikentynyttä terveyttään Firenzeen, jossa hän asui ostamassaan Schiozzi-palatsissa. Hän kuoli vuonna 1880 aivoverenkierron häiriöön poikansa Nikolain vaimonsa Trubetskaja-suvun Bellefontainen linnassa, lähellä Fontainebleau'tä Pariisin lähellä. Hänen on haudattu Samois-sur-Seinen hautausmaalle, jonne myöhemmin haudattiin muitakin suvun jäseniä omaan hautaholviin.[11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h РБС/ВТ/Орлов, Федор Григорьевич — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 14.7.2023. (venäjäksi)
  2. ↑ РБС/ВТ/Орлов, Алексей Федорович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 15.7.2023. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c d e f ОРЛОВ АЛЕКСЕЙ ФЁДОРОВИЧ • Большая российская энциклопедия - электронная версия old.bigenc.ru. Viitattu 15.7.2023.
  4. ↑ a b НЭС/Орлов, Алексей Федорович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 15.7.2023. (venäjäksi)
  5. ↑ Orlov, ruhtinas Aleksei Fjodorovitš. Teoksessa: Pietarin nekropolit. Koonnut Saitov, V. I. M. M. Stasiulevitšin painotalo, Pietari, 1912. Osa 3 (M-R). S. 320. [ru]
  6. ↑ Перечень объектов культурного наследия и выявленных объектов культурного наследия на территории Санкт‑Петербурга web.archive.org. 29.1.2022. Arkistoitu 29.1.2022. Viitattu 15.7.2023.
  7. ↑ a b РБС/ВТ/Зубова, Ольга Александровна — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 15.7.2023. (venäjäksi)
  8. ↑ Herzen, A.: "The Past and Thoughts". A. Kozlovski. Fiction, Moskova 1969. Osa 73 [ru]
  9. ↑ Sievers, Aleksandr A.: Numismatic collection. Proceedings of the State Historical Museum: Scientific journal. State Publishing House of Cultural and Educational Literature, Moskova 1955. Vol. 1, no. 25-26. S. 87. [ru]
  10. ↑ Smolenskin alueen Valtion arkisto . F. 391. Op. 1. D. 6. L. 147.
  11. ↑ Radziwill, Catherine: My Recollections. London, 1904. S.8
  12. ↑ Mihailovitś, Nikolai: Velvet book. Russian necropolis in foreign lands. Issue 1. Paris and its environs, 1915. S. 65. [ru]
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksei_Fjodorovitš_Orlov&oldid=21813726”