Alankomaiden sotalaivat toisessa maailmansodassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alankomaiden sotalaivat toisessa maailmansodassa luettelee Alankomaiden laivaston toisessa maailmansodassa palveluksessa olleet sotalaivat aakkosjärjestyksessä.

Toisen maailmansodan puhkeaminen Euroopassa ei aiheuttanut välittömästi muutoksia Alankomaiden politiikassa ennen Saksan hyökkäystä maahan 10. toukokuuta 1940, minkä seurauksena maa antautui viidessä vuorokaudessa. Laivaston aluksista pakeni Britteinsaarille kaksi risteilijää, yksi hävittäjä, yhdeksän sukellusvenettä, kaksi tykkivenettä, yksi sluuppi ja kuusi torpedovenettä muiden joutuessa tuhotuiksi tai vallatuiksi. Alankomaiden pakolaishallitus perustettiin 20. toukokuuta Lontooseen, ja jäljelle olevat laivaston yksiköt alistettiin Britannian Kuninkaallisen laivaston alaisuuteen, missä ne jatkoivat taisteluaan sodan loppuun saakka liittoutuneiden rinnalla. Alankomaat julistivat sodan Italialle vasta 11. joulukuuta 1941, jolloin sen hallussa olleet laivastoyksiköt olivat jo olleet taistelussa Italian laivastoa vastaan Välimerellä.

Japanin liityttyä sotaan Alankomaiden Itä-Intiassa oli neljä risteilijää ja seitsemän hävittäjää, joiden tukena oli viisitoista sukellusvenettä. Sukellusveneet aloittivat sotatoimet heti, mutta ensimmäisen kuukauden aikana niistä tuhoutui neljä. Japani aloitti 11. tammikuuta 1942 maihinnousun Alankomaiden Itä-Intiaan miehittäen Celebesin, minkä jälkeen hyvin nopeasti noustiin maihin Borneoon, Amboinalle, Sumatralle, Balille, Timoriin ja lopulta Jaavalle. Kaikki mainitut alueet oli vallattu maaliskuun loppuun mennessä. Alankomaiden odotukset liittoutuneiden tuesta pettivät, koska millään sotaa käyvällä maalla ei ollut alueella riittävästi joukkoja eikä kalustoa. Lisäksi joukoilta puuttui keskitetty johto, joten toiminta oli tehotonta. Jaavanmeren taistelussa Alankomaiden laivasto menetti kaikki risteilijänsä ja hävittäjänsä lukuun ottamatta Hr. Ms. Sumatraa, ja miehistöt upottivat jäljelle jääneet, tai ne tuhoutuivat tai vallattiin lukuun ottamatta tykkivene Hr. Ms. Soembaa ja seitsemää sukellusvenettä, jotka pakenivat Hr. Ms. Sumatran kanssa Australiaan. Alukset alistettiin Kuninkaalliselle laivastolle, jonka alaisuudessa ne olivat sodan päättymiseen saakka.

Useat aluksista kärsivät huolto-ongelmista, koska niiden järjestelmät eivät olleet yhteensopivia brittiläisten ja Yhdysvaltain laivaston alusten kanssa. Alusten tilalle luovutettiin miehitettäväksi muita aluksia, joista osa jatkoi palvelustaan Alankomaiden laivastossa sodan päätyttyä.

A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr.Ms. A
Hr.Ms. Abraham Crijssen

B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr.Ms. B
Hr.Ms. Brinio

C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Christiaan Cornelis

D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Dolfijn
bron:Koninklijke Marine

E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Evertsen op open Zee
bron:Koninklijke Marine

F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Flores
bron:Koninklijke Marine

G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Gouden Leeuw in 1932

H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Heffering

I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Jan van Amstel
bron:Koninklijke Marine

K[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. K XVIII
(11. heinäkuuta 1935)
Hr. Ms. Krakatau
11. lokakuuta 1933

L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Mercuur
bron: Koninklijke Marine

N[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Noord-Brabant

O[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. O 9
Hr. Ms. O 21

P[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Pro Patria

Q[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

R[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

S[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Soemba
Hr. Ms. Sumatra

T[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Van Galen

W[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Willem van der Zaan
bron: Koninklijke Marine

Y[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Z[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hr. Ms. Z 5

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce cf Conway's 1922-1946 s. 394