Akseli Herlevi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akseli Johannes Jormanpoika Herlevi (s. 1985 Kokkola[1]) on suomalainen televisiokokki, ravintoloitsija ja keittiömestari. Hän nousi julkisuuten voitettuaan Top Chef Suomi -tv-ohjelman ensimmäisen tuotantokauden vuonna 2011. Hänet tunnetaan myös hänen vuonna 2015 perustamastaan Naughty BRGR -ravintolaketjusta. Herlevi on ollut mukana Top Chefin jälkeen useissa mediatuotannoissa, mukaan lukien MasterChef Suomi, Haasta Hans sekä hänen vuonna 2018 Sub-kanavalla ensiesitetty oma ohjelmansa Burgerimies.[2]

Herlevi syntyi Marinkaisessa, mutta vietti lapsuutensa Kokkolassa. Teini-ikäisenä hän muutti Etelä-Suomeen. Hän on valmistunut Ravintolakoulu Perhosta vuonna 2004, ja on työskennellyt mm. Savoyssa, NJK:lla ja Strindbergillä. Vuonna 2015 Herlevi perusti Naughty BRGR -ravintolaketjun Helsinkiin yhteistyökumppaninsa Tomi Ruuskasen kanssa,[3] ja ketju on sittemmin laajentunut muun muassa Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään. Ruuskanen toimi ketjun toimitusjohtajana kevääseen 2018 asti, kunnes tehtävään siirtyi Mikko Mollberg.[4]

Herlevi on valmistanut elintarvikkeita yhdessä mm. Vaasan-leipomoiden ja Keskon kanssa.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]