Agnieszka Gąsienica-Daniel

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Agnieszka Anna Gąsienica-Daniel (s. 22. joulukuuta 1987 Zakopane) on puolalainen alppihiihtäjä. Hän edustaa seuratasolla AZS AWF Katowicea.[1]

Gąsienica-Daniel on kilpaillut maailmancupissa vuodesta 2004 lähtien.[2] Hänen paras sijoituksensa on 20. tila Aspenin suurpujottelusta 2009.[2]

Gąsienica-Daniel osallistui MM-kisoihin ensimmäistä kertaa vuonna 2005.[2] Hän oli tuolloin suurpujottelussa 31., mutta keskeytti pujottelussa toisella kierroksella.[2] Gąsienica-Daniel osallistui samoihin lajeihin Åren kisoissa 2007, muttei päässyt maaliin saakka kummassakaan niistä.[2] Hän onnistui paremmin Val d’Isèressä 2009, jossa hän sijoittui suurpujottelussa 33:nneksi ja pujottelussa 34:nneksi.[2] Gąsienica-Daniel kilpaili Vancouverin olympialaisissa 2010 viidessä eri lajissa ja sai parhaan sijoituksensa supersuurpujottelusta, jossa hän oli 23.[1] Hän sijoittui Garmisch-Partenkirchenin MM-kisoissa seuraavana vuonna alppiyhdistetyssä kahdeksanneksitoista, minkä lisäksi hän oli pujottelussa 30. ja keskeytti suurpujottelussa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.