Abdul Qadir Mumin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Abdul Qadir (myös Abdulqadir, Abdulqadr) Mumin on somalialainen islamisti ja terroristi. Hän toimi al-Shabaabissa merkittävänä rekrytoijana ennen siirtymistään Somalian Isis-haaran johtoon. Hänestä on käytetty myös nimitystä Ikrima al-Muhajir.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Somaliassa syntynyt Mumin muutti Isoon-Britanniaan vuonna 2005.[2] Siellä hän toimi vierailevana saarnaajana Greenwichin moskeijassa samoihin aikoihin kun siellä kävi Michael Adebolajo, toinen kahdesta Lee Rigbyn murhasta vangitusta miehestä. Muminin uskotaan myös tavoitelleen ongelmaisia nuoria Kaakkois-Lontoon kaduilla värvättäviksi. Värväystyötä on ymmärretty myös tehdyn mafrisheissa – tiloissa, joissa kokoonnutaan käyttämään khatia.[3] Mumin asui välillä myös Ruotsissa.[1] Hän joutui Isossa-Britanniassa Security Servicen tutkimuksen kohteeksi hänen nuorten miesten radikalisoimiseksi pitämiensä saarnojen johdosta.[3] Muutamaa kuukautta myöhemmin[3] vuonna 2010 Mumin palasi kotoaan Etelä-Lontoosta[1] Somaliaan ja poltti saavuttuaan Isosta-Britanniasta saamansa passin.[2] Passin polttamisen yhteydessä hän omisti elämänsä jihadille kannattajajoukon tukemana.[3]

Vuonna 2010 Mumin osallistui aiemmin Guantanamossa vangittuna olleen Moazzam Beggin kanssa Cageprisoners-järjestön pitämään lehdistökonferenssiin länsimaiden terrorisminvastaisia taktiikoita Itä-Afrikassa kritisoivasta raportista. Vuonna 2011 Osama bin Ladenin saatua surmansa Mumin julisti joukkojensa jatkavan jihadia kuolemaan saakka "veljensä Osaman" tavoin tai kunnes hallitsee koko maailmaa. Muminia on pidetty lahjakkaana puhujana, jota on myös sanottu hyvin koulutetuksi.[3] Mumin esiintyi useissa al-Shabaabin videoissa.[4]

Isis-toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mumin vannoi uskollisuudenvalan Abu Bakr al-Baghdadille ja Isikselle 22. lokakuuta 2015. Hän asui tällöin Puntmaan Galgalassa.[2] Sen syrjäisten vuorien luolat olivat aseistautuneiden ryhmien suosiossa. Uskollisuudenvalan sisältänyttä audionauhaa seurasi Isiksen yhtiön julkaisema video.[3] Ennen Somalian Isis-johtajaksi siirtymistään hänet oli nähty ennemmin visionäärinä ja ideologina kuin sotilaallisena johtajana.[2] Mumin ryhtyi laajentamaan Isis-kannattajien solua kidnappaamalla 10-15-vuotiaita poikia taistelijoikseen.[4] Alkuvuodesta 2016 Yhdysvaltain hallituksen raporttien mukaan Mumin sai rahoitusta Qatarista kehitysavun ja humanitaarisen tuen varjolla.[2] Ensimmäinen isku, josta Isis otti Somaliassa vastuun, oli 25. huhtikuuta 2016 Mogadishussa tehty tienvarsipommi-isku Afrikan unionin saattuetta vastaan. Ryhmän toimintaa vaikeutti se, että al-Shabaabin Amniyat-verkosto sai tehtäväkseen Isis-jäseniksi pyrkivien tai jo päässeiden al-Shabaabin taistelijoiden etsimisen ja tappamisen.[4] 31. elokuuta 2016 Yhdysvaltain ulkoministeriö lisäsi Muminin globaalien terroristien listaukseen.[5][4] Vuonna 2017 Mumin onnistui rekrytoimaan suuren määrän taistelijoita, joita kaikkiaan oli tuolloin noin 2 000–3 000.[2] Vuonna 2016 Muminilla oli uskottu olevan vasta satoja taistelijoita puolellaan. Hänen katsottiin kuitenkin johtaneen yhtä avokätisimmistä palkkioista Somaliassa maksanutta ryhmittymää.[3]

USAFRICOM ilmoitti Muminin kuolleen huhtikuussa 2019, mutta hän esiintyikin heinäkuussa 2019 videolla, jossa julisti sodan al-Qaidan Somaliassa toimivia haaroja vastaan ja vaati aseellista toimintaa al-Shabaabia vastaan.[2]

Tiedusteluraporteissa on viitattu Muminin ja Jihadi Johnina tunnetun Mohammed Emwazin välillä olleisiin suhteisiin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]