Aarne Kokkonen
Aarne Johannes Kokkonen (5. helmikuuta 1898 Tuusula – 5. elokuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen lakimies, joka toimi korkeimman oikeuden jäsenenä ja Itä-Suomen hovioikeuden presidenttinä.[1]
Kokkosen vanhemmat olivat ylikonduktööri Juho Kokkonen ja Fanny Maria Diktonius ja puoliso vuodesta 1930 kassanhoitaja Dagmar Armida Maria Lindblom (s. 1899). Hän tuli ylioppilaaksi 1917 Turun suomalaisesta lyseosta. Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa opiskellessaan rautatieläisperheen poika työskenteli virkamiesharjoittelijana Valtionrautateillä kaksi vuotta. Hän suoritti oikeustutkinnon 1922 ja sai varatuomarin arvon 1925, mutta oli jo sitä ennen toiminut Lohtajalla nimismiehenä ja Vaasan hovioikeuden ylimääräisenä virkamiehenä. Sittemmin hän oli Vaasan hovioikeuden kanslisti, notaari ja aktuaari, vuodesta 1933 Vaasan hovioikeuspiirin valtionsyyttäjä ja Vaasan hovioikeuden asessori vuodesta 1938. Talvisodassa Kokkonen toimi upseerina, jatkosodan aikana ja jälkeen sotatuomarina 1942-1946. Turun hovioikeuden oikeusneuvos hänestä tuli 1946 ja korkeimman oikeuden jäsen ja oikeusneuvos 1949. Itä-Suomen hovioikeuden presidentiksi hänet nimitettiin 66-vuotiaana, vuonna 1964, ja eläkkeelle hän siirtyi juuri ennen 70-vuotispäiväänsä vuonna 1970. Kokkosella oli Vaasan aikana useita kirkollisia luottamustoimia, valokuvaus ja kielet kuuluivat hänen harrastuksiinsa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Forsström, Johanna, Tyynilä, Markku: ”Aarne Kokkonen”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 295-296. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
|
