Arne Halonen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aarne Halonen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arne Halonen
Arne Halonen sisällissodan aikana 1918.
Arne Halonen sisällissodan aikana 1918.
Henkilötiedot
Syntynyt9. marraskuuta 1898
Helsinki
Kuollut14. huhtikuuta 1986 (87 vuotta)
Forssa
Ammatti toimittaja, opettaja

Arne (Aarne) Elias Kyllikki Halonen (9. marraskuuta 1898 Helsinki14. huhtikuuta 1986 Forssa)[1][2] oli amerikansuomalainen toimittaja ja yliopisto-opettaja. Hän työskenteli 1920-luvulla useissa amerikansuomalaisissa työväenlehdissä ja toimi 1940-luvulta lähtien opettajana Minnesotan yliopistossa. Halonen tunnetaan myös vuonna 1928 toimittamastaan kirjasta Suomen luokkasota, joka oli ensimmäinen Suomen sisällissodan rintamatapahtumia punaisten näkökulmasta valaiseva kirja.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halosen vanhemmat olivat vahtimestari Herman Halonen ja Sofia Halonen. Hän opiskeli Helsingin suomalaisessa lyseossa, kunnes koulu keskeytyi sisällissodan käynnistyessä tammikuussa 1918. Helmikuusta lähtien Halonen työskenteli konttoriapulaisena Suomen kansanvaltuuskunnan rautatiehallituksessa. Huhtikuussa Halonen siirtyi punaisten hallinnon mukana Viipuriin. Kaupungin valtauksen jälkeen hän palasi Helsinkiin, ja joutui toukokuun alussa valkoisten vangiksi ilmiannon johdosta. Kesän ajan Halonen oli Hämeenlinnan vankileirillä, mutta välttyi lopulta syytteeltä, kun hänen katsottiin liittyneen punaisten palkkalistoille rutiköyhää perhettään elättääkseen.[4]

Syksyllä 1918 Halonen suoritti ylioppilastutkinnon ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 1920 Halonen muutti Yhdysvaltoihin, jonne hänen isoveljensä George Halonen oli siirtynyt jo 1910-luvun alussa. Halonen työskenteli aluksi Fitchburgissa ilmestyneen Raivaajan toimittajana ja myöhemmin kommunistisissa Työmies- ja Eteenpäin-lehdissä. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla hän kuului Yhdysvaltain Suomalaisen Työväenjärjestön oppositioon. Vuonna 1928 Halonen erotettiin puolueesta ja Eteenpäin-lehden toimituksesta, minkä jälkeen hän siirtyi amerikansuomalaisten sosiaalidemokraattien riveihin.[5][6][7]

1930-luvun alussa Halonen muutti Minneapolisiin, jossa hän työskenteli vakuutus- ja kiinteistöalalla sekä valtion virkamiehenä.[5] Vuonna 1933 Halonen perusti osuustoimintaperiaatteella toimivan vakuutusyhtiön Cooperators' Life Association.[8] Talvisodan aikana hän johti varainkeruuta Suomen hyväksi. Halonen oli organisoimassa Helping Hand to Finland -järjestöä sekä presidentti Herbert Hooverin perustaman Finnish Relief Fundin Minnesotan paikallisosastoa.[1][9] Vuonna 1941 Halonen oli perustamassa Minneapolisin suomalais-amerikkalaista seuraa Finnish-American Society of Minneapolis.[8]

Sotavuosina Halonen käynnisti myös Minnesotan yliopistossa suomen kielen kurssit ja suoritti vuonna 1945 Master of Arts -tutkinnon. Myöhemmin hän toimi yliopiston suomen ja valtio-opin opettajana vuosina 1950–1962.[6][10] Halonen palasi Suomeen vuonna 1983 ja asettui Forssaan, jossa hän kuoli 87-vuotiaana elokuussa 1986.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arne Halosen puoliso oli Irene Halonen, joka toimi Minnesotassa muun muassa kuoronjohtajana.[11]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halonen, Arne (toim.): Suomen luokkasota : historiaa ja muistelmia. Superior, WI: Amerikan Suom. Sos. Kustannusliikkeiden Liitto, 1928.
  • Sulkanen, Elis ; Halonen, Arne: Kominternin politiikan vararikko. Fitchburg, MA: Raivaaja, 1930.
  • The Role of Finnish-Americans in the Political Labor Movement. Master's thesis. Minneapolis, MN: University of Minnesota, 1945.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuolleita. Johtaja Arne Halonen. Helsingin Sanomat, 3.9.1986, s. 24. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.5.2018.
  2. Arne Halonen; was active in Finnish heritage society. Star Tribune, 1.5.1986, s. 32. Newspapers.com. Viitattu 12.10.2022. (englanniksi)
  3. Ylikangas, Heikki: Vuoden 1918 tutkimus Heikki Ylikankaan blogi. 19.11.2008. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 24.12.2019. Viitattu 15.9.2020.
  4. Valtiorikosoikeuden akti – Halonen, Arne (jaksot 476–500) Valtiorikosoikeus. 12.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 15.9.2020.
  5. a b Who’s Who Among Finnish Americans, s. 31–32. Fitchburg, MA: Raivaaja Publishing Company, 1949. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b Sulkanen, Elis: Amerikan suomalaisen työväenliikkeen historia, s. 488. Fitchburg, MA: Amerikan Suomalainen Kansanvallan Liitto ; Raivaaja Publishing Company, 1951. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Kostiainen, Auvo: The Forging of Finnish-American Communism 1917-1924: A Study in Ethnic Radicalism, s. 55, 222. Turku: Turun yliopisto, 1978. ISBN 951-64157-1-7. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. a b Wasastjerna, Hans R.: The History of the Finns in Minnesota, s. 124, 126. Minneapolis, MN: Minnesotan Suomalais-Amerikkalainen Historiallinen Seura, 1957.
  9. Halonen, Arne: Minnesota's Help to Finland. $150,000 Contributed to Finnish Relief in Statewide Drive. Minneapolis, MN: Finnish Relief Fund, Inc., Minnesota Division, 1940. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ”Hra ja rva Suomalaisen” juhla Minneapolisissa. Helsingin Sanomat, 27.10.1962, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.9.2020.
  11. Arne Halonen papers University of Minnesota Libraries. Viitattu 15.9.2020. (englanniksi)