ARA Almirante Irízar
| ARA Almirante Irízar | |
|---|---|
 ARA Almirante Irízar |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Oy Wärtsilä Ab Helsingin Telakka |
| Kölinlasku | 4. heinäkuuta 1977 |
| Laskettu vesille | 3. helmikuuta 1978 |
| Palveluskäyttöön | 15. joulukuuta 1978 |
| Poistui palveluskäytöstä | 2007 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 14 900 t |
| Pituus | 119,30 m |
| Leveys | 25,2 m |
| Syväys | 9,50 m |
| Nopeus | 17 solmua |
ARA Almirante Irízar (runkonumero Q-5) oli Argentiinan laivaston jäänmurtaja, joka kehitettiin maan Etelämantereella olevien tutkimusasemien huoltoa varten. Alus poistettiin palveluksesta 2007 sen tuhouduttua tulipalossa, mutta se on tarkoitus kunnostaa ja palauttaa palvelukseen vuoden 2012 lopulla.[1]
Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus pystyi kuljettamaan 130 henkisen miehistön lisäksi noin 100 matkustajaa ja melkoisesti lastia. Sen miehistönä oli 135 henkeä, minkä lisäksi aluksella oli tilat 45 matkustajalle. Paitsi että laiva pystyy murtamaan metrin paksuista kiintojäätä ja läpäisemään syöksyillä kuusimetrisiä ahtojäitä, sen suunnittelussa oli vaatimuksena että se pystyy talvehtimaan Etelämantereella 210 henkilöä kyydissään.[2]
Koneisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Murtajan pääkoneistona on neljä Vaasassa valmistettua 8-sylinteristä Wärtsilä - S.E.M.T. Pielstick 8PC 2,5 L -keskinopeaa dieselmoottoria, joiden sylinterien halkaisija on 400 millimetriä ja iskun pituus 460 millimetriä. Koko ajan samaan suuntaan pyörivät moottorit on kytketty suoraan generaattoreihin, joiden tuottamalla tasavirralla pyöritetään kahta AEG:n potkurimoottoria, jotka puolestaan pyörittävät laivan kahta peräpotkuria. Dieselmoottorien kokonaisteho on 14,3 megawattia (MW) ja laivan akseliteho 11,9 MW.[2]
Apukoneina laivassa on neljä Wärtsilä 624 TS -dieselmoottoria kytkettynä AEG:n generaattoreihin, mikä tuottaa 4 × 660 kW eli 2,6 MW:n tehon. Koska murtaja joutuu kulkemaan pitkiä matkoja avomerellä, on siinä uloskäännettävät AEG/Denny Brown -evävakaimet vähentämässä merenkäynnin aiheuttamaa keinuntaa. Jäissäkulkua varten aluksessa on Wärtsilän ilmapuhallusjärjestelmä. Lastin, veneiden ja helikopterien siirtoihin on käytettävissä kaksi 16 tonnin Wärtsilä-nosturia. Toisten laivojen avustamista varten laivassa on 60 tonnin hinausvintturi.[2]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Argentiinan antarktisen tutkimuslaitos tilasi 17. joulukuuta 1975 aluksen Helsingistä Wärtsilän Hietalahden telakalta, missä köli laskettiin 4. heinäkuuta 1977 telakkanumerolla 420. Se laskettiin vesille 3. helmikuuta 1978 kumminaan kontra-amiraali Jorge Fragan puoliso señora Maria Celia Villanueva de Fraga ja luovutettiin tilaajalle 15. joulukuuta. Alus saapui Argentiinaan 23. maaliskuuta 1979.
Alus on nimetty vara-amiraali Julián Irízarin mukaan. Hän komensi vuonna 1903 luutnanttina korvetti ARA Uruguayta, joka pelasti Etelämantereelle jääneen professori Otto Nordenskjöldin tieteellisen retkikunnan.
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saavuttuaan Argentiinaan Almirante Irízar korvasi aiemman jäänmurtajan ARA General San Martinin. Rauhan ajan palvelus sisälsi materiaali- ja henkilöstökuljetuksia Argentiinan Etelänapa-asemalle sekä tutkimusretkikuntien tukemista. Alus teki myös risteilyitä Patagoniaan ja Etelänavalle. Aluksen kotisatamana oli Buenos Airesin laivastotukikohta.
Falklandin sodan aikana alus oli ensin joukkojenkuljetusaluksena ja myöhemmin sairaalalaivana, jolloin aluksen miehistöä täydennettiin maavoimien sairaanhoitohenkilöstöllä. Sodan jälkeen alus kuljetti argentiinalaisia sotavankeja ja haavoittuneita takaisin mantereelle.
Murtaja on kuljettanut tutkijoiden lisäksi myös turisteja retkillä Patagoniaan ja Etelämantereelle. Vuonna 2002 alus sai paljon julkisuutta, kun se pystyi toimittamaan ruokaa ja lääkkeitä jäiden vankina olevaan Magdalena Oldendorffille. Almirante Irízarkaan ei kyennyt vapauttamaan laivaa jäiden kahleista, vaan sen piti jäädä odottamaan jäiden sulamista.
Aluksen apukonehuoneessa syttyi tulipalo 10. huhtikuuta 2007 kello 22.00 Argentiinan aikaa. Päällikkö määräsi kello 22.30 murtajan evakuoitavaksi. Argentiinan laivasto ja rannikkovartioston lentokone seurasivat 24 pelastusvenettä. Murtajalla olleet 296 henkilöä, joista monet olivat Etelämantereen tukikohtien henkilöstöä, autettiin lähimpiin laivoihin: panamalaiseen säiliölaivaan MV Scarlet Ibisiin sekä uruguaylaisiin ja argentiinalaisiin kalastusaluksiin.
Jäänmurtaja oli palaamassa vuosittaiselta Etelämantereelle tehdyltä kesäretkeltään, kun onnettomuus tapahtui 225 kilometriä itään Puerto Madrynista. Miehistö saapui turvallisesti Puerto Madryniin 12. huhtikuuta. Onnettomuus ei vaatinut ihmisuhreja, mutta aineelliset vahingot olivat suuret muun muassa kaksi H-3 Sea King -helikopteria tuhoutui.
Aluksne päällikkö Guillermo Nelson Tarapow oli yksin laivallaan melkein 24 tuntia sen jälkeen, kun miehistö oli jättänyt aluksen. Huhtikuun 11. päivänä hävittäjä ARA Almirante Brown, korvetit ARA Granville ja ARA Robinson, apualukset ARA Gurruchaga ja ARA Suboficial Castillo sekä rannikkovartioston PNA Thompson ympäröivät murtajan ja aloittivat pelastusoperaation. Laivaston pelastusryhmä nousi murtajaan ja sammutti tulen. Huhtikuun 15. päivänä aloitettiin valmistelut murtajan hinaamiseksi Puerto Belgranon laivastotukikohtaan, jonne Almirante Irízar saapui 20. huhtikuuta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jane's fighting ships
- Lloyd's register of shipping. Register of ships
- Mikko Niini: Uudet tilaukset luovat optimismia telakoilla. Navigator 1979:2 s. 6–18
- Jäänmurtaja Etelänavalle. Suomen Merenkulku 1979:2 s. 26–27
- Argentiinan tilaama jäänmurtaja vesille. Helsingin Sanomat, 4.2.1978, s. 22. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Wärtsilä luovutti huoltomurtajan. Helsingin Sanomat, 16.12.1978, s. 28. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ La Reparacion de un buque unico (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c irizar.org - ship
