155 K 83

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
155 K 83
Modernisoitu 155 K 83-97.
Modernisoitu 155 K 83-97.

Aseen tyyppi kanuunahaupitsi
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Palvelushistoria
Palvelusvuodet 1983–
Valtion käytössä Suomi
Valmistushistoria
Suunnittelijat Heikki Collanus
Suunniteltu 1981-1983
Valmistajat Tampella (1982–1990)
Vammas (1991–1997)
Valmistusvuodet 1983–1997
Valmistusmäärä 113 kpl
Eri versiot 155 K 83
155 K 83-97
Tekniset tiedot
Malli 155 K 83-97
Paino 9500 kg
Pituus 7600 mm
Putken pituus 39 kaliiperia (5990 mm)
Leveys 2600 mm (ajossa)
Korkeus 2050 mm (ajossa)
Miehistö 1+6

Kaliiperi 155 mm
Toimintatapa puoliautomaattinen kiila
Tulinopeus 8-10 laukausta minuutissa
hetkellisesti 3 ls/12 s
Lähtönopeus 900 m/s (täyspanos)
Tehokas kantama 23 km (onteloperäkranaatti)
30 km (perävirtauskranaatti)
Maksimikantama 32 km
Tähtäimet kiertokaukoputki
Laukaustyyppi irtopanoslaukaus
Kuljetustapa vedettävä
Vetonopeus 80 km/h
Ampumakulmat -5° – +70° (korkeussuuntaus)
90° (sivusuuntaus)
Maavara 350 mm
155 K 83:n peräkappale ja sulku.

155 K 83 (155 millimetrin kanuuna 1983) on suomalainen Tampellan ja myöhemmin Vammaksen Suomen puolustusvoimille valmistama kenttätykki. Nimensä mukaisesti se on 155 mm raskas vedettävä kanuuna, tarkemmin kanuunahaupitsi, 39-pituuskaliiperisella putkella. Sen vetoajoneuvona käytetään esimerkiksi Sisun raskasta SA-240 -maastokuorma-autoa. Vuodesta 1997 eteenpäin Vammas (sittemmin Patria) modernisoi alkupään tuotannon tykkejä 155 K 83-97 -standardiin, johon kuuluu mm. myöhäisemmissä sarjoissa käyttöön otettu uudistettu panoskammio, ja joka siten kykenee käyttämään NATO-standardin mukaista irtopanosjärjestelmää sekä kaikkia yleisimpiä 155 mm ampumatarvikkeita. Modernisointi tehtiin 155 K 83:n yhdenmukaistamiseksi sen tuotannon kesken ja sen pohjalta kehitetyn uudemman 155 K 98:n kanssa.[1]

155 K 83:n käyttötarkoitus on tukea yhtymien taistelua epäsuoralla tulella. Tykeistä muodostetaan patteristoja armeijan ylijohdon alaisuuteen.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykin kehitystyö alkoi 1950-luvun lopulla Suomen puolustusvoimien Tampellalle toimeksiantamasta 122 mm kenttätykin (122 K 60) suunnittelusta, josta vastannutta insinööriryhmää johti Tampellan pitkäaikainen tykkien pääsuunnittelija Heikki Collanus. 122 K 60 ei koskaan tullut laajempaan tuotantoon prototyyppikappaleen ja tuotantomallin 15 kappaleen ensimmäisen sarjan lisäksi, mutta sen piirteitä hyödynnettiin Tampellassa 155 mm tykin suunnittelussa.[1] Suomalaisella Tampellalla ja israelilaisella ammattiliitto Histadrutin omistamalla Solel Bonehilla oli yhteinen tytäryhtiö Soltam, jonka kanssa Tampella toimi yhteistyössä tykkien kehityksessä vuoteen 1974 asti.[1][3] Samoja 122 mm tykin suunnitelmia on käytetty aiempien Tampellan 33-pituuskaliiperisen 155 K 68:n (joka tunnettiin Tampellan ja Soltamin yhteistyön vuoksi myös israelilaisella nimikkellään Soltam M-68)[4], sekä siitä kehitetyn 39-pituuskaliiperisen 155 K 74:n kehittämisen pohjana.[1] Tampellan 155 K 68:sta myös kehitetty Soltam M-71 on yhtä lailla 39-pituuskaliiperisena[4] hyvin samankaltainen kuin 155 K 74.

Tampella esitteli 1979 Puolustusvoimille kehittämäänsä 155 K 74 -tykkiä, ja se oli Puolustusvoimien kokeilukäytössä vuosina 1980-1981. Kokeiden pohjalta tykkiin tehtiin muutoksia mm. peräkappaleeseen, ja Tampella valmisti 1982-1983 uuden prototyypin nimikkeellä 155 K 74-82. Tämän pohjalta päädyttiin vielä muutoksiin tykin kehdossa ja lavetissa, ja muutoksien pohjalta valmistettiin 1983 varsinainen prototyyppi 155 K 74-83, josta 155 K 83 kehitettiin vielä pienin muutoksin.[1] Itse tuotantomallia tuotettiin Puolustusvoimille yhteensä 113 kappaletta vuosina 1983-1997.[1]

1990-luvulla tykin kehityksen jatkumisen ja 155 K 98:n suunnittelun ja siinä käyttöönotettujen uusien ratkaisujen, kuten laajennetun NATO-mittaisen panoskammion karhennetulla ylimenokartiolla myötä, myös alkupään 155 K 83 -sarjat päätettiin uudistaa siten, että niissä voidaan käyttää samoja panoksia kuin uudemmissakin tykeissä, ja siten syntyi Vammaksen muuntama modernisoitu versio, 155 K 83-97. Uudistuksessa myös lisättiin mahdollisuus latauslaitteen asentamiseen ja parannettiin tykin käyttöturvallisuutta pienin uudistuksin kiilan, virityskammen ja telin lukitusjärjestelmiin. Loppupään tykeissä nämä ominaisuudet kuuluivat jo tehdaskokoonpanoon.[1]

155 K 83:a käytettiin pohjana Tampellan ja Vammaksen suunnittelutyössä uudempien Tampellan ja Vammaksen kenttätykkien, kuten 155GH45:n ja 155 K 93:n suunnittelemiseen, ja lopulta kehitystyö johti 155 K 98:aan.[1]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

155 K 83:n halkaistu putki.

Alkuperäisen 155 K 83:n rakenne on hyvin samankaltainen kuin sitä edeltävien Tampellan tykkimallien. Tykin sulkuna toimii vaakatasossa liukuva puoliautomaattinen kiila - aiempiin Tampellan tykkeihin erona tykin peräkappale on kuitenkin korkeampi, ja siinä on sisäänrakennettu puoliautomaattikoneisto, kun taas aiemmissa tykkimalleissa puoliautomaattikoneisto oli erillinen osa, joka kiinnitettiin peräkappaleen päälle. Sulun tiivistykseen käytetään Tampellan aiempien 155 mm tykkien tapaan ns. Broadwellin rengasta, joka korvaa vanhempien tykkien, mukaanlukien 122 K 60:n panoskartussien käyttämät metallihylsyt. Pieniä eroja aiempiin tykkimalleihin on myöskin lavetissa, pääosin sen kiilakannuksissa (joilla tykki kiinnitetään maahan tuliasemassa) ja suuntauskoneistossa.[1] Korotuskoneisto on paineilma-avusteinen aiempien Tampellan tykkien tapaan, ja mahdollistaa korotuskulmat aina 5 asteesta vaakatason alapuolelle (-5°) yläkulmille 70 asteeseen (+70°) asti,[5] mikä tekee aseesta teknisesti kanuunahaupitsin, jokseenkaan Puolustusvoimien nimikkeistö ei sisällä kuitenkaan kanuunahaupitsia tykkityyppinä, ja sitä kutsutaankin sen vuoksi kanuunaksi.

Tykin putken pituus on 5990 millimetriä eli noin 39 kaliiperia, ja rihlatun osan pituus on 5054 mm. Suuhidastin on yksikammioinen, ja putkessa on myös savunpoistin.[5]

Tykillä voi ampua kaikkia tavanomaisia 155 mm tykistön kranaatteja, ja 155 K 83:n alkupään tuotantosarjojen 18,8 litran panoskammio mahdollistaa täyspanoksella 900 m/s lähtönopeuden perusampumatarvikkeelle sekä 27 km maksimikantaman, ja perävirtauskranaatilla jopa 32 km maksimikantaman.[5] Mahdollinen ampumatarvikevalikoima on 155 mm ampumatarvikkeilla hyvin laaja, kuten tavanomaisia (onteloperä-), perävirtaus- ja rakettiavusteisia sirpale-, savu-, fosforisavu-, valaisu- ja kuorma-ammuskranaatteja. Suomen puolustusvoimilla näistä on käytössä ainakin tavanomaisia ja perävirtaussirpalekranaatteja, sekä kuorma-ammuskranaatteja, joidenka paino on 43-46 kg.[2]

155 K 83-97 on muuten samanlainen, mutta siihen on tehty muutamia uudistuksia käyttöturvallisuuteen - ja tärkeimpänä muutoksena panoskammion koon muuttaminen 155 K 98:n tapaan NATO-mittoihin, 23,0 litraan. Uudistus teki mahdolliseksi NATO-standardin mukaisen irtopanosjärjestelmän (Modular Charge System) käyttämisen.[1] Samalla kuitenkin menetettiin jonkin verran kantamaa. Puolustusvoimat ilmoittaa uudistetun mallin kantamaksi 23 km onteloperäkranaatilla ja 30 km perävirtauskranaatilla.[2] Osassa myöhemmistä tuotantosarjoista nämä muutokset on tehty jo itse tuotantovaiheessa.

Käyttäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen lippu Suomi: 113 kappaletta.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Toivonen, Vesa: Tampellasta Patriaan: 70 vuotta suomalaista raskasta aseenvalmistusta. Apali Oy, 2003. ISBN 952-5026-26-4.
  2. a b c 155 K 83 15.6.2005. Puolustusvoimat. Arkistoitu 1.10.2007. Viitattu 2.4.2018.
  3. Mörttinen, Matti: 3 000 000 000 euron suomalainen Aamulehti.fi. 18.2.2007. Arkistoitu 12.3.2007. Viitattu 29.12.2008.
  4. a b M-68/-71 155mm GlobalSecurity.org. Viitattu 29.12.2008. (englanniksi)
  5. a b c Tampella Gun-Howitzer 155 mm (PDF) Tampella. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 155 K 83.
Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.