...ja tapahtui niinä päivinä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
...ja tapahtui niinä päivinä
Livealbumin ...ja tapahtui niinä päivinä kansikuva
Livealbumin tiedot
 Nauhoitettu  5. huhtikuuta 1984 Tavastia-klubi, Helsinki
 Julkaistu kesäkuu 1984
 Formaatti LP, MC
 Tuottaja(t) Mika Sundqvist
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 23.49
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Yön muut julkaisut
Varietee
1983
...ja tapahtui niinä päivinä
1984
Nuorallatanssija
1984

...ja tapahtui niinä päivinä on vuonna 1984 ilmestynyt Yön livealbumi, joka äänitettiin Helsingin Tavastia-klubilla saman vuoden huhtikuussa. Levystä julkaistiin rajoitettu 14 000 kappaleen painos, josta 8 000 oli kasetteja. Lisäksi se sisältyy bonuksena vuonna 1993 ilmestyneeseen Nuorallatanssija-albumin CD-versioon.

Levy äänitettiin Tavastialla kahden illan aikana 4.–5. huhtikuuta 1984. Ensimmäisestä konsertista ei kuitenkaan saatu lainkaan julkaisukelpoista materiaalia, Olli Lindholmin mukaan syynä oli yhtyeen yliampuva ja uhoava esiintyminen.[1] Yön omien laulujen lisäksi albumilla on mukana versiot Kirkan hitistä Hetki lyö sekä Kollaa kestää -yhtyeen samannimisestä kappaleesta. Levyn kappaleista yhtäkään ei ole mukana Yön studioalbumeilla, mutta osa on julkaistu singlen B-puolina sekä myöhemmin kokoelmilla Yön pimeä puoli (1998) ja Yön valoisa puoli (2006). Puoli vuotta aiemmin julkaistuun ensilevyyn Varietee verrattuna materiaali on selvästi rock-henkisempää ja jopa punk-vaikutteista.[2] Albumin kansikuva on otettu Tavastian sijaan Tampereen ylioppilastalolta.[1]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli
  1. Sankari palaa sodasta – 4.18
  2. Se oli aikaa – 4.18
  3. Syödään, juodaan ja rakastellaan – 4.18
  4. Skitsofreenikon päiväkirja – 4.18
B-puoli
  1. Huomenna hän saapuu – 2.36
  2. Kuljen – 4.18
  3. Prinsessa Ruusunen – 4.18
  4. Hetki lyö – 4.18
  5. Kollaa kestää – 4.18

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lindholm, Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, s. 65, WS Bookwell 2007. ISBN 978-951-0-32853-8.
  2. Yö - ...Ja tapahtui niinä päivinä 1984 27.2.2013. Levyhylly. Viitattu 18.4.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]