Ero sivun ”Uusklassinen taloustiede” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
määritelmän muotoilua, lähteetön-m |
kritiikki. Pitkälti käännetty englannin wikistä. |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{lähteetön}} |
{{lähteetön}} |
||
'''Uusklassinen taloustiede''' on termi, jolla kutsutaan [[taloustiede|taloustieteen]] nykyisin vallitsevaa koulukuntaa. Uusklassisessa analyysissa tarkastellaan yksilöiden [[preferenssi]]en pohjalta tekemiä valintoja. Yleensä oletetaan, että yksilö tekee valintansa rationaalisuuden tai hyödynmaksimoinnin mukaisesti, käytettävissään olevan informaation pohjalta. Nykyinen [[mikrotaloustiede]] pohjautuu suoraan uusklassiseen teoriaan, johon on tosin sisällytetty ajan kuluessa siihen kohdistettua kritiikkiä. [[Makrotaloustiede|Makrotaloustieteessä]] uusklassisuuden merkitys ei ole yksiselitteinen. Uusklassista taloustiedettä sanotaan myös [[marginalismi|marginalistiseksi]] koulukunnaksi. |
'''Uusklassinen taloustiede''' on termi, jolla kutsutaan [[taloustiede|taloustieteen]] nykyisin vallitsevaa koulukuntaa. Uusklassisessa analyysissa tarkastellaan yksilöiden [[preferenssi]]en pohjalta tekemiä valintoja. Yleensä oletetaan, että yksilö tekee valintansa rationaalisuuden tai hyödynmaksimoinnin mukaisesti, käytettävissään olevan informaation pohjalta. Nykyinen [[mikrotaloustiede]] pohjautuu suoraan uusklassiseen teoriaan, johon on tosin sisällytetty ajan kuluessa siihen kohdistettua kritiikkiä. [[Makrotaloustiede|Makrotaloustieteessä]] uusklassisuuden merkitys ei ole yksiselitteinen. Uusklassista taloustiedettä sanotaan myös [[marginalismi|marginalistiseksi]] koulukunnaksi tai ortodoksiseksi taloustieteeksi. Nykyajan yliopistomaailmassa se on selvästi vallitseva taloustieteen koulukunta. Koulukuntaa on myös kritisoitu voimakaasti, sillä siltä katsotaan puuttuvan empiiristä evidenssiä ja sen taustaolettamuksia pidetään virheellisinä, ja jotkut ovat jopa kutsuneet sitä [[Pseudotiede|pseudotieteeksi]].<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.neweconomicthinking.org/downloads/Scientific%20Economics%20Presentation.pdf|nimeke=Scientific Economics: new vs old economics, or neoclassical economics as a pseudoscience|julkaisu=|julkaisija=Tyndal Center|viitattu=|tekijä=Terry Barker|ajankohta=2016}}</ref> |
||
==Historia== |
==Historia== |
||
| Rivi 23: | Rivi 23: | ||
Koulukunnan keskeinen ajatus oli, että talouden toimijat ovat rationaalisia ja epävarmuuden vallitessa toimivat rationaalisten odotusten pohjalta. Sen tunnetuin teoria selittää [[suhdannevaihtelu]]a. Real Business Cycle -mallin tunnettuja kehittäjiä ovat [[Robert Lucas Jr.]], [[Finn E. Kydland]], ja [[Edward C. Prescott]]. |
Koulukunnan keskeinen ajatus oli, että talouden toimijat ovat rationaalisia ja epävarmuuden vallitessa toimivat rationaalisten odotusten pohjalta. Sen tunnetuin teoria selittää [[suhdannevaihtelu]]a. Real Business Cycle -mallin tunnettuja kehittäjiä ovat [[Robert Lucas Jr.]], [[Finn E. Kydland]], ja [[Edward C. Prescott]]. |
||
= Kritiikki = |
|||
Uusklassista taloustiedettä on kritisoitu siitä, että se sisältäisi normatiivisen vinouman. Se ei keskittyisi selittämään todellista taloudellista toimintaa vaan kuvaamaan ideaalisia tilanteita, joihin Pareto-optimaalisuus soveltuu.<ref>For example, see [[Alfred S. Eichner]] and [[Jan Kregel]] (Dec. 1975) An Essay on Post-Keynesian Theory: A New Paradigm in Economics, ''Journal of Economic Literature''.</ref> |
|||
Esimerkiksi uusklassista olettamusta taloudellisten toimijoiden rationaalisuudesta on kritisoitu voimakkaasti eikä sen olla katsottu kuvaavan totuudenmukaisella tavalla inhimillistä psykologiaa. Esimerkiksi [[Thorstein Veblen]] kritisoi oppia pisteliääseen tyyliinsä toteamalla, että neoklassinen taloudtiede olettaa henkilön olevan<blockquote>[A] lightning calculator of pleasures and pains, who oscillates like a homogeneous globule of desire of happiness under the impulse of stimuli that shift about the area, but leave him intact.<ref>[[Thorstein Veblen]] (1898) ''Why Is Economics Not an Evolutionary Science?'', reprinted in The Place of Science in Modern Civilization (New York, 1919), p. 73.</ref></blockquote>Suurten korporaatioiden voidaan ehkä olettaa olevan lähempänä neoklassista ihannetta voittojen maksimoinnista, mutta tämä ei ole mitenkään välttämättä toivottava lopputulos laajempien sosiaalisten vaikutusten kannalta.<ref>For an argument that the existence of modern corporations is incompatible with the neoclassical economics, see [[John Kenneth Galbraith]] (1978). ''The new Industrial State'', Third edition, revised, (New York).</ref> |
|||
Uusklassisen taloustieteen olettamus yleisestä tasapainosta (yleinen tasapainoteoria) ei monien kriitikoiden mukaan ole sopusoinnussa ajallisesti kehittyvän pääomahyödykkeitä sisältävän talouden kanssa. Siirtyminen mikrotaloustieteellisestä tasapaino-olettamuksesta makrotaloudelliseen tasapainoon sisältää olettamuksia, jotka eivät ole realistisia; [[Sonnenschein-Mantel-Debreu teoreema|Sonnenschein-Mantel-Debreu teoreemana]] tunnetut tulokset osoittavat, uusklassisen formalismin sisällä, miten rajoittuneita tasapainon edellyttämät olettamukset ovat. Steve Keenin mukaan nämä olettamukset ovat niin rajoittuneita, että ne vain osoittavat koko tasapaino-olettamuksen mielettömyyden:<blockquote>If neoclassical economists took this neoclassical result seriously, then they would not draw “downward sloping market demand curves” in microeconomics–they would instead draw squiggly lines–and they wouldn’t use equilibrium “supply and demand” analysis. But not only do they do that, they also model the entire economy as a single individual in what they call “Dynamic Stochastic General Equilibrium” models.</blockquote><blockquote>These absurd models were what led to them believing that the economy was in great shape, just before it collapsed into the Great Recession.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.debtdeflation.com/blogs/2011/07/13/neoclassical-economists-dont-understand-neoclassical-economics/|nimeke=Neoclassical economists don’t understand neoclassical economics|julkaisu=|julkaisija=|viitattu=|tekijä=|ajankohta=Steve Keen}}</ref></blockquote>Yleisesti monet näkevät uusklassisen teorian yrityksen mallintaa kompleksista järjestelmään matemaattisesti epärealistisena ja tuhoontuomittuna. Jotkut<ref>For example, David Colander, Richard Holt, and J. Barkley Rosser Jr. (2004) The changing face of mainstream economics, ''Review of Political Economy'', V. 16, No. 4: pp. 485–99)</ref> toisaalta näkevät uudemmassa tutkimuksessa käytettyjen matemaattisten mallien ylittävän perinteisen uusklassisen taloustieteen, missä toiset<ref>For example, Matias Vernengo (2010) Conversation or monologue? On advising heterodox economists, ''Journal of Post Keynesian Economics'', V. 32, No. 3" pp. 485–99.</ref> ovat eri mieltä. Kriitikot näyttäisivät jakautuvan niihin, jotka pitävät matemaattista metodia lähtökohtaisesti vääränä sekä niihin, joiden mukaan se on potentiaalisesti kelvollinen vaikka nykyisissä metodeissa on vakavia ongelmia.<ref>Jamie Morgan (ed.) (2016) 'What is Neoclassical Economics? Debating the origins, meaning and significance', Routledge.</ref> |
|||
Juuri väitteet epärealistisista taustaolettamuksista, esimerkiksi taloudellisten agenttien psykologiaa koskevista, ovat uusklassisen taloustieteen kritiikin tavanomaisin lähtökohta. Rationaalisuusolettamus ei ole tässä ainoa epärealistisena pidetty uusklassinen premissi. Uusklassista taloustiedettä on myös kritisoitu voimakkaasti sen individualismista tai siitä, miten se olettaa yksilöt preferenssiensä suhteen toisistaan riippumattomiksi.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.booksandideas.net/Towards-a-Paradigm-Shift-in,1974.html|nimeke=Towards a paradigm shift in economics? About: André Orléan, L’empire de la valeur. Refonder l’économie, Seuil, 2011|julkaisu=Books&ideas|julkaisija=|viitattu=|tekijä=Francis Bessis|ajankohta=}}</ref> Tässä suhteessa sen on ristiriidassa sekä [[Adam Smith|Adam Smithin]] että [[John Maynard Keynes|John Maynard Keynesin]] ajattelun kanssa, joista etenkin jälkimmäinen näki taloudellisen toiminnan olennaisella tavalla laumakäyttäytymisenä, kuten esimerkiksi hänen teoriansa [[Talouden hintakupla|talouden hintakuplista]] hyvin osoittaa. |
|||
{{Makrotalous}} |
{{Makrotalous}} |
||
Versio 11. joulukuuta 2016 kello 10.48
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Uusklassinen taloustiede on termi, jolla kutsutaan taloustieteen nykyisin vallitsevaa koulukuntaa. Uusklassisessa analyysissa tarkastellaan yksilöiden preferenssien pohjalta tekemiä valintoja. Yleensä oletetaan, että yksilö tekee valintansa rationaalisuuden tai hyödynmaksimoinnin mukaisesti, käytettävissään olevan informaation pohjalta. Nykyinen mikrotaloustiede pohjautuu suoraan uusklassiseen teoriaan, johon on tosin sisällytetty ajan kuluessa siihen kohdistettua kritiikkiä. Makrotaloustieteessä uusklassisuuden merkitys ei ole yksiselitteinen. Uusklassista taloustiedettä sanotaan myös marginalistiseksi koulukunnaksi tai ortodoksiseksi taloustieteeksi. Nykyajan yliopistomaailmassa se on selvästi vallitseva taloustieteen koulukunta. Koulukuntaa on myös kritisoitu voimakaasti, sillä siltä katsotaan puuttuvan empiiristä evidenssiä ja sen taustaolettamuksia pidetään virheellisinä, ja jotkut ovat jopa kutsuneet sitä pseudotieteeksi.[1]
Historia
Klassinen taloustiede, joka kehitettiin 1700- ja 1800-luvuilla, sisälsi teorian tuotteen arvosta ja tulonjaosta. Arvon ajateltiin muodostuvan tuotannon kustannuksista. Tuotantoprosessin ajateltiin myös määräävän tulonjaon. Maanomistaja sai maanvuokran, työläiset palkan ja tuotantoon sijoittanut voitot. Klassinen taloustiede pohjautuu etenkin Adam Smithin ja David Ricardon työhön.
Vähitellen osa taloustieteilijöistä alkoi painottaa kuluttajan saamaa hyötyä. Ajatuksen pohjalta muodostui teoria, jonka mukaan hyödykkeiden arvo määräytyy niiden tuottaman hyödyn perusteella. Tämän jälkeen ruvettiin tarkastelemaan kysynnän ja tarjonnan merkitystä hinnanmuodostuksessa, ja uusklassinen taloustiede sai alkunsa.
Uusklassisen taloustieteen katsotaan tavallisesti alkaneen William Stanley Jevonsin Theory of political economy (1871), Carl Mengerin Principles of economics (1871) ja Leon Walrasin Elements of pure economics (1874–1877) myötä. Näiden taloustieteilijöiden sanotaan laukaisseen niin sanotun marginalismin tai uusklassisen vallankumouksen. Taloustieteen historian tutkijat ovat kiistelleet siitä:
- oliko hyödyn käsite vai marginalismin käsite tärkeämpi vallankumoukselle
- kehittyikö teoria vallankumouksenomaisesti vai oliko kyse ennemminkin tasaisesta kehityksestä ja painotuksen muutoksesta
- onko näiden taloustieteilijöiden rinnastuksesta enemmän haittaa kuin hyötyä, koska se piilottaa heidän erojaan
Myöhemmin englantilaisen Alfred Marshallin vuonna 1890 julkaisema teos Principles of Economics sai määräävän aseman. Hänen mielestään edeltäjät olivat painottaneet liikaa kuluttajan hyötyä siinä missä klassiset taloustieteilijät olivat painottaneet tuotantoa eli tarjontaa. Marshall oli ensimmäinen, joka käytti kysyntä- ja tarjontafunktioita hinnan määrittämisessä.
Seuraava iso kehitysaskel uusklassisessa teoriassa tapahtui 1933. Tällöin Joan Robinson ja Edward H. Chamberlain julkistivat lähes yhtäaikaisesti kirjansa "The economics of imperfect competition" ja "The theory of monopolistic competition", joissa esiteltiin epätäydellisen kilpailun periaate.
Makrotaloustiede
Uusklassisella taloustieteellä (engl. neoclassical economics) tarkoitetaan ensisijaisesti yllä kuvattua mikrotalouden teoriaa, jossa yleisen tasapainon avulla aggregoidaan yksittäisten kuluttajien ja yritysten toiminta makrotasolle. Tämä teoria ei kuitenkaan tuota mitään yhtenäistä analyysikehikkoa makrotaloustieteen tarpeisiin.
Makrotaloustieteen yhteydessä termillä uusklassinen taloustiede (tai uusi klassinen taloustiede) (engl. New classical economics) on täsmällisempi merkitys. Sillä viitataan koulukuntaan joka sai alkunsa 1970-luvulla. Se vastusti keynesiläistä taloustiedettä, ja rakensi mallinsa puhtaasti uusklassisen teorian pohjalta. Koulukunta painottaa erityisesti makromallien mikroperustan tärkeyttä. Uuskeynesiläinen taloustiede kehittyi osittain juuri tämän kritiikin pohjalta.
Koulukunnan keskeinen ajatus oli, että talouden toimijat ovat rationaalisia ja epävarmuuden vallitessa toimivat rationaalisten odotusten pohjalta. Sen tunnetuin teoria selittää suhdannevaihtelua. Real Business Cycle -mallin tunnettuja kehittäjiä ovat Robert Lucas Jr., Finn E. Kydland, ja Edward C. Prescott.
Kritiikki
Uusklassista taloustiedettä on kritisoitu siitä, että se sisältäisi normatiivisen vinouman. Se ei keskittyisi selittämään todellista taloudellista toimintaa vaan kuvaamaan ideaalisia tilanteita, joihin Pareto-optimaalisuus soveltuu.[2]
Esimerkiksi uusklassista olettamusta taloudellisten toimijoiden rationaalisuudesta on kritisoitu voimakkaasti eikä sen olla katsottu kuvaavan totuudenmukaisella tavalla inhimillistä psykologiaa. Esimerkiksi Thorstein Veblen kritisoi oppia pisteliääseen tyyliinsä toteamalla, että neoklassinen taloudtiede olettaa henkilön olevan
[A] lightning calculator of pleasures and pains, who oscillates like a homogeneous globule of desire of happiness under the impulse of stimuli that shift about the area, but leave him intact.[3]
Suurten korporaatioiden voidaan ehkä olettaa olevan lähempänä neoklassista ihannetta voittojen maksimoinnista, mutta tämä ei ole mitenkään välttämättä toivottava lopputulos laajempien sosiaalisten vaikutusten kannalta.[4] Uusklassisen taloustieteen olettamus yleisestä tasapainosta (yleinen tasapainoteoria) ei monien kriitikoiden mukaan ole sopusoinnussa ajallisesti kehittyvän pääomahyödykkeitä sisältävän talouden kanssa. Siirtyminen mikrotaloustieteellisestä tasapaino-olettamuksesta makrotaloudelliseen tasapainoon sisältää olettamuksia, jotka eivät ole realistisia; Sonnenschein-Mantel-Debreu teoreemana tunnetut tulokset osoittavat, uusklassisen formalismin sisällä, miten rajoittuneita tasapainon edellyttämät olettamukset ovat. Steve Keenin mukaan nämä olettamukset ovat niin rajoittuneita, että ne vain osoittavat koko tasapaino-olettamuksen mielettömyyden:
If neoclassical economists took this neoclassical result seriously, then they would not draw “downward sloping market demand curves” in microeconomics–they would instead draw squiggly lines–and they wouldn’t use equilibrium “supply and demand” analysis. But not only do they do that, they also model the entire economy as a single individual in what they call “Dynamic Stochastic General Equilibrium” models.
These absurd models were what led to them believing that the economy was in great shape, just before it collapsed into the Great Recession.[5]
Yleisesti monet näkevät uusklassisen teorian yrityksen mallintaa kompleksista järjestelmään matemaattisesti epärealistisena ja tuhoontuomittuna. Jotkut[6] toisaalta näkevät uudemmassa tutkimuksessa käytettyjen matemaattisten mallien ylittävän perinteisen uusklassisen taloustieteen, missä toiset[7] ovat eri mieltä. Kriitikot näyttäisivät jakautuvan niihin, jotka pitävät matemaattista metodia lähtökohtaisesti vääränä sekä niihin, joiden mukaan se on potentiaalisesti kelvollinen vaikka nykyisissä metodeissa on vakavia ongelmia.[8]
Juuri väitteet epärealistisista taustaolettamuksista, esimerkiksi taloudellisten agenttien psykologiaa koskevista, ovat uusklassisen taloustieteen kritiikin tavanomaisin lähtökohta. Rationaalisuusolettamus ei ole tässä ainoa epärealistisena pidetty uusklassinen premissi. Uusklassista taloustiedettä on myös kritisoitu voimakkaasti sen individualismista tai siitä, miten se olettaa yksilöt preferenssiensä suhteen toisistaan riippumattomiksi.[9] Tässä suhteessa sen on ristiriidassa sekä Adam Smithin että John Maynard Keynesin ajattelun kanssa, joista etenkin jälkimmäinen näki taloudellisen toiminnan olennaisella tavalla laumakäyttäytymisenä, kuten esimerkiksi hänen teoriansa talouden hintakuplista hyvin osoittaa.
- ↑ Terry Barker: Scientific Economics: new vs old economics, or neoclassical economics as a pseudoscience 2016. Tyndal Center.
- ↑ For example, see Alfred S. Eichner and Jan Kregel (Dec. 1975) An Essay on Post-Keynesian Theory: A New Paradigm in Economics, Journal of Economic Literature.
- ↑ Thorstein Veblen (1898) Why Is Economics Not an Evolutionary Science?, reprinted in The Place of Science in Modern Civilization (New York, 1919), p. 73.
- ↑ For an argument that the existence of modern corporations is incompatible with the neoclassical economics, see John Kenneth Galbraith (1978). The new Industrial State, Third edition, revised, (New York).
- ↑ Neoclassical economists don’t understand neoclassical economics debtdeflation.com. Steve Keen.
- ↑ For example, David Colander, Richard Holt, and J. Barkley Rosser Jr. (2004) The changing face of mainstream economics, Review of Political Economy, V. 16, No. 4: pp. 485–99)
- ↑ For example, Matias Vernengo (2010) Conversation or monologue? On advising heterodox economists, Journal of Post Keynesian Economics, V. 32, No. 3" pp. 485–99.
- ↑ Jamie Morgan (ed.) (2016) 'What is Neoclassical Economics? Debating the origins, meaning and significance', Routledge.
- ↑ Francis Bessis: Towards a paradigm shift in economics? About: André Orléan, L’empire de la valeur. Refonder l’économie, Seuil, 2011 Books&ideas.