Wilhelm Eduard Weber

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wilhelm Eduard Weber
Wilhelm Eduard Weber II.jpg
Syntynyt 24. lokakuuta 1804
Wittenberg, Saksalais-roomalainen keisarikunta
Kuollut 23. kesäkuuta 1891 (86 vuotta)
Göttingen, Preussi
Tutkinnot Hallen yliopisto
Göttingenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Johann S. C. Schweigger
Tunnustukset Royal Societyn jäsenyys
Copley-mitali
Magneettivuon yksikkö weber (Wb)

Wilhelm Eduard Weber (24. lokakuuta 1804 Wittenberg23. kesäkuuta 1891) oli saksalainen fyysikko. Hän tutki magnetismia yhdessä ystävänsä Carl Friedrich Gaussin kanssa. He kehittivät yhdessä varhaisen sähkömagneettisen lennättimen. Weberin mukaan on nimetty magneettivuon yksikkö weber.[1]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weberin vanhemmat saivat 13 lasta, joista vain neljä poikaa ja yksi tyttö elivät aikuisiksi. Yhdestä veljestä tuli pappi, muista luonnontieteilijöitä. Perheen naapuri oli ääniaaltoja ja värähtelyjä tutkiva fyysikko Ernst Florens Friedrich Chladni, jonka vaikutuksesta veljekset kiinnostuivat fysiikasta.[2]

Weber syntyi Wittenbergissä, mutta preussilaisten vallattua kaupungin perhe muutti Halleen, missä Weber opiskeli yliopistossa ja väitteli vuonna 1826 urkupillien fysiikasta. Hänestä tuli professori 1828. Samana vuonna hän matkusti Berliiniin konferenssiin, jossa tutustui Carl Friedrich Gaussiin. Gaussin rohkaisemana hän haki 1831 töihin Göttingenin yliopistoon, ja he työskentelivät kuusi vuotta yhdessä.[2]

Gaussin ja Weberin lennätin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus vielä maapallo on lennätinverkon peittämä samaan tapaan kun ihmisruumis on hermoverkon peittämä, jolloin ajatuksia voidaan siirtää salaman nopeudella paikasta toiseen.

– Wilhelm Weber. [3]

Weber ja Gauss kehittivät Joseph Henryn jälkeen yhden ensimmäisistä sähköisistä lennättimistä. Heidän tarkoituksenaan oli tutkia ohmin lain paikkansapitävyyttä, jonka Georg Simon Ohm oli julkaissut vuonna 1827. Weber ja Gauss virittivät kaksi 1400 metriä pitkää kuparilankaa Göttingenin yliopiston ja tähtitornin väliin. Vastaanottimena toimi magnetometri, joka oli kelan sisällä langan varassa roikkuva magneettitanko, jonka heilahtelua seurattiin peilillä. Samalla he tekivät havainnon, että johdoilla voi lähettää signaaleja, sillä johdon toisessa päässä olevan magneetin kiertymissuunta vaihtui, kun paristo kytkettiin toisinpäin.[3]

Aluksi sitä käytettiin aikamerkkien lähettämiseen ja myöhemmin sillä välitettiin sanomia. He saattoivat sen avulla he saattoivat tehdä eri paikoissa samanaikaisia havaintoja. Linjaa kutsutaan Gaussin ja Weberin lennättimeksi.[2] Se oli ensimmäinen hyötykäytössä ollut lennätin ja toteutettiin vuosia ennen Samuel Morsen ensimmäistä kaupallista lennätintä.[4]

Lennätintä myös kehitettiin kun paristo korvattiin induktiokelalla. Signaalia piti tulkita erityisen koodin avulla, esimerkiksi kaksi peräkkäistä heilahdusta toiseen suuntaan merkitsivät jotain tiettyä kirjainta, ja niin edelleen. Periaate oli sama kuin myöhemmin kehitetyissä Morsen aakkosissa. Lennätin oli käytössä viisi vuotta. Toiminta loppui kun Weber osallistui 1837 poliittiseen protestiin, ja hänet erotettiin yliopistosta.[2][3] Ilmajohto tuhoutui salamaniskun takia vuonna 1845. Weber osasi kuitenkin ennustaa tulevaisuutta, kun hän totesi että maapallo tulee joskus olemaan lennätinlinjojen peittämä.[3]

Erottamisensa jälkeen hän työskenteli ensin Göttingenin magneettisen seuran nimissä, mutta muutti 1843 Leipzigiin, jossa hänen kaksi veljeään Ernst Heinrich Weber ja Eduard Friedrich Weber olivat jo professoreina.[2]

Weberin laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weber kehitti herkkiä magnetometrejä ja muita magnetismin mittalaitteita. Hän julkaisi Gaussin kanssa vuonna 1832 ensimmäisen menetelmän magnetismin mittaamiseksi absoluuttisissa yksiköissä, joten eri mittaukset olivat vertailukelpoisia.[2]

Weber pyrki kehittämään teoriaa, jolla voisi kuvata yhdellä lausekkeella kaikkia tunnettuja sähköilmiöitä.[5] Gauss yhdisti magnetismin yksiköt massaan, pituuteen ja aikaan, Weber teki vuonna 1846 saman sähköön liittyville yksiköille.[1] Weber tutki Coulombin lain ja Amperen lain yhtäläisyyttä. Weber pystyi johtamaan lausekkeen kahden liikkuvan pistevarauksen väliselle voimalle. Weberin laki oli 1850-luvulla sähkön ja magnetismin teorian huipulla, sillä se selitti kaikki havaitut ilmiöt. Loppujen lopuksi Weberin kehittämä laki ei ollut täysin oikea, sillä se ei ennustanut sähkömagneettista säteilyä. Sitä ei osattu Weberin aikana ennakoida, ja James Clerk Maxwell korjasi kaavaa myöhemmin, kun hän julkaisi Maxwellin yhtälöt vuonna 1861.[5]

Poliittisten suhdanteiden muututtua Weber palasi 1849 Göttingeniin. Silloin Gauss oli yli 70-vuotias eikä jaksanut enää osallistua yhteistyöhön.[2] Weber oli suosittu luennoija, ja hän vei opiskelijat myös laboratorioon, koska arveli heidän oppivan parhaiten tekemällä itse.[2] Wilhelm Weberin kunniaksi magneettivuon yksikkö on nimetty hänen mukaansa weberiksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Limnell, Ismo: Sähkön pitkä historia. Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
  • J. J. O'Connor ja E. F. Robertson: Wilhelm Eduard Weber MacTutor. 2009. School of Mathematics and Statistics University of St Andrews, Scotland. Viitattu 25.5.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Wilhelm Eduard Weber Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.5.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h J. J. O'Connor ja E. F. Robertson: Wilhelm Eduard Weber MacTutor. 2009. School of Mathematics and Statistics University of St Andrews, Scotland. Viitattu 25.5.2014. (englanniksi)
  3. a b c d Limnell, s. 257-259
  4. Gauss-Weber telegraph National High Magnetic Field Laboratory. Viitattu 25.5.2014. (englanniksi)
  5. a b Limnell, s. 182-183