White Night -mellakat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mellakoitsijoita San Franciscon kaupungintalon ulkopuolella.

White Night -mellakat syttyivät San Franciscossa Kaliforniassa 21. toukokuuta 1979, kun kaupungin pormestarin George Mosconen ja avoimesti homon kaupunginvaltuutetun Harvey Milkin murhaajalle Dan Whitelle annettiin oikeudessa lievä vankeustuomio.

San Franciscon homoyhteisö oli ollut pitkään riidoissa kaupungin poliisilaitoksen kanssa. Taistelu SFPD:tä vastaan muuttui väkivaltaiseksi, kun Whitelle, joka oli itsekin entinen poliisi, annettiin salamurhista lievin mahdollinen rangaistus. Aluksi mielenosoituksia pidettiin San Franciscon kaupungintalolla tappotuomion (engl. voluntary manslaughter) julistamisen jälkeen. Mellakat aiheuttivat satojen tuhansien dollareiden vahingot.

Myöhemmin samana yönä poliisi teki kostoratsian homobaariin San Franciscon Castron kaupunginosassa. Mellakkavarusteissa olleet poliisit hakkasivat pahoin useita baarin asiakkaita. Parikymmentä henkeä pidätettiin, ja kaupungin poliisilaitosta vastaan nostettiin oikeusjuttuja.[1] Homoyhteisön voimannäyte johti kasvaneeseen poliittiseen vaikutusvaltaan ja siten pormestari Dianne Feinsteinin uudelleenvalintaan marraskuussa. Kampanjalupauksensa mukaan Feinstein nimitti poliisilaitoksen johtajaksi homoihin myötämielisesti suhtautuneen henkilön, joka palkkasi enemmän homoja poliiseiksi ja lievitti jännitteitä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homovastaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stonewall Inn kuvassa syyskuulta 1969. Kyltissä lukee: "Me homoseksuaalit pyydämme toisiamme auttamaan rauhallisen ja hiljaisen käytöksen ylläpidossa Villagen kaduilla –Mattachine."[2]

1950- ja 1960-lukujen ajan FBI ja poliisilaitokset pitivät Yhdysvalloissa luetteloita tunnetuista homoista, heidän suosimistaan ravintoloista ja heidän ystävistään; Yhdysvaltain postilaitos piti kirjaa osoitteista, joihin lähetettiin homoseksuaalisuutta käsittelevää materiaalia.[3] Osavaltiot ja paikallishallinnot noudattivat samanlaista linjaa: homoille tarkoitettuja baareja suljettiin, niiden asiakkaita pidätettiin ja heidän kasvonsa painettiin sanomalehtiin. Kaupungit tekivät "lakaisuja" ajaakseen homot pois naapurustoistaan, puistoistaan, baareistaan ja rannoiltaan. Ne kielsivät vastakkaisen sukupuolen vaatteiden käyttämisen, ja yliopistot erottivat opettajiaan, jos heitä epäiltiin homoiksi.[4] Tuhansia homomiehiä ja lesboja vangittiin, erotettiin tai suljettiin mielisairaaloihin. Monet elivät kaksoiselämää pitäen yksityiselämänsä erillään julkisesta elämästään.

Stonewallin mellakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Stonewallin mellakat

1960-luvun alussa homoseksuaaleille tarjoilevat baarit olivat vaarassa menettää alkoholilupansa.[5] New Yorkin poliisi teki usein ratsioita homobaareihin. Monissa baareissa ylimääräistä alkoholia pidettiin salaisen paneelin takana tai autossa, jotta baari voitaisiin avata nopeasti uudelleen, jos poliisi takavarikoisi alkoholin.[6][7] Ratsian aikana asiakkaat laitettiin seisomaan riviin ja heidän henkilökorttinsa tarkastettiin. Henkilökunta joutui usein pidätetyksi.[8] Neljä muuta baaria suljettiin Greenwich Villagessa kesäkuun lopussa 1969.[9]

Varhain aamulla 28. kesäkuuta 1968 New Yorkin poliisi teki ratsian Stonewall Inn -baariin (joka oli toiminut ilman alkoholilupaa)[7] mutta menetti tilanteen hallinnan, ja alkoi täysimittainen mellakka. Poliisit, joita oli mellakoitsijoita vähemmän, joutuivat lukitsemaan itsensä baariin, samalla kun vihainen väkijoukko heitteli rakennusta tiilillä ja yritti särkeä sen ovet.[10][7] Poliisin ja alueen homojen asukkaiden välit kiristyivät jälleen ja johtivat mielenosoituksiin seuraavana iltana. Yli 2 000 henkeä kokoontui Christopher Streetille, kunnes mellakkapoliisit hajottivat väkijoukon.[7]

Radikaaleista toimistaan rohkaistuneet Villagen asukkaat muodostivat uusia aktivistiryhmiä, kuten Gay Liberation Frontin. Tästä syntyi liike, joka yritti perustaa kokoontumispaikkoja, joissa homoyhteisön jäsenet voisivat olla avoimia seksuaalisesta suuntautumisestaan ilman sosiaalisen stigman tai pidätyksen ja nöyryytyksen uhkaa.[7]

Konflikti San Franciscon poliisin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

San Franciscon homoyhteisöllä oli takanaan pitkä konflikti kaupungin poliisilaitoksen kanssa. Jo vuonna 1948 homobaareihin tehtiin usein ratsioita ja Alcohol Beverage Control Commission yritti perua niiden alkoholiluvat.[11] Niitä syytettiin alkoholin tarjoilusta homoille, mikä oli tuohon aikaan rikollinen teko. Lopulta Kalifornian korkein oikeus päätti, että homoilla oli oikeus kokoontua rauhanomaisesti, mistä vahvasti irlantilaiskatolinen poliisilaitos raivostui.[11]

Poliisi alkoi pian valvoa vanhaa järjestyssääntöä, joka kielsi pukeutumisen vastakkaisen sukupuolen edustajaksi. Vastalauseeksi kaupungin drag queenit alkoivat käyttää paperilappuja, joissa luki "Olen poika". Niinpä ne, jotka pidätettiin ja jotka vakuuttivat olevansa syyttömiä, voittivat usein oikeusjuttunsa. Tuomarit olivat vihaisia oikeusjuttujen kasvavasta määrästä ja vaativat, että ennen tapauksen tuomista oikeuden eteen syyttäjällä tulisi olla todisteita syyllisyydestä. Tämä vähensi huomattavasti asetuksen rikkomisesta syytettyjen homojen määrää.[11]

Poliisi jatkoi laajamittaisia homojen pidätyksiä. Usein Musta-Maija tuotiin homobaarin luokse ja baarin asiakkaat pidätettiin. Vaikka syytteet usein hylättiin, pidätetyt menettivät anonyymiutensa, kun heidän nimensä, osoitteensa ja työpaikkansa painettiin sanomalehtiin. Poliisit ilmoittivat pidätyksestä myös syytettyjen perheille ja työnantajille aiheuttaen siten heidän maineelleen suurta vahinkoa.[11]

Vuonna 1964 Council on Religion and the Homosexual -järjestöä varten pidettiin uudenvuodenaaton hyväntekeväisyystilaisuus. Poliisit asettuivat tilaisuuden ulkopuolelle suurten valonheittimien kanssa ja ottivat valokuvia kaikista rakennukseen sisälle menneistä yrittäen pelotella heitä. Myöhemmin useat poliisit vaativat päästä sisään. Kolme asianajajaa selitti heille, että Kalifornian lain mukaan tapahtuma oli yksityistilaisuus eivätkä poliisit voisi tulla sisään, elleivät he ostaisi lippuja. Poliisit pidättivät heti asianajajat.[11] Useat tilaisuudessa paikalla olleet ministerit pitivät seuraavana aamuna lehdistötilaisuuden ja vertasivat SFPD:tä Gestapoon. Jopa katolinen arkkipiispa tuomitsi voimakassanaisesti poliisin toimet. Tapahtumien vuoksi kaksi poliisia nimitettiin lievittämään suhteita homoyhteisöön, jotta häirintä vähenisi.[11]

Vuoteen 1971 mennessä poliisit pidättivät keskimäärin 2 800 miestä vuodessa syytettyinä seksin harrastamisesta julkisella paikalla; vertailun vuoksi New Yorkissa vastaavanlaisia pidätyksiä tehtiin vain 63.[12] Monet syytteet hylättiin, koska poliisi oli houkutellut syytetyt tahallaan ansaan, mutta useille miehille annettiin ankarat rangaistukset.

Labor Dayna vuonna 1974 jännitteet homoyhteisön ja San Franciscon poliisin välillä kärjistyivät väkivallaksi, kun Castro Streetiä pitkin kävellyt mies hakattiin ja pidätettiin. Poliisin vahvistuksia ilmestyi kadulle yllättäen. Poliisit piilottivat virkamerkkiensä numerot ja hakkasivat pahoin kymmeniä homomiehiä. 14 pidätettiin ja heitä syytettiin jalkakäytävän tukkimisesta.[13] Harvey Milk kutsui heitä nimellä "Castron 14" ja poliisia vastaan nostettiin 1,375 miljoonan dollarin arvoinen oikeusjuttu.[13]

Vuonna 1975, kun George Moscone oli valittu kaupungin pormestariksi, hän nimitti poliisipäälliköksi Charles Gainin. Gain oli suhtautunut afroamerikkalaisiin sovittelevasti ja hän oli saanut mainetta yhtenä maan liberaaleimmista lainvalvojista. Hän sai pian pääosin irlantilaiskatolisen poliisilaitoksen vihat niskoilleen.[14] Gain teki päätöksiä, joista ei pidetty poliisien keskuudessa: hän esimerkiksi maalautti poliisiautot vaaleansinisiksi ja kielsi poliiseja juomasta alkoholia työaikana. Hänen suvaitsevainen politiikkansa homoja kohtaan raivostutti myös poliiseja. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän tekisi, jos homo poliisi tulisi ulos kaapista, hän vastasi: "Uskon todella, että homo poliisi voisi kertoa siitä minulle suoraan. Jos minulla olisi homo poliisi, joka tulisi kaapista, tukisin häntä sataprosenttisesti."[14] Lausunto sai poliisilaitoksen šokkiin ja nousi otsikoihin koko maassa. Gain sanoi kommenttinsa virkakautensa ensimmäisen viikon aikana, ja se teki myös hänet nimittäneestä pormestari Mosconesta äärimmäisen epäsuositun poliisien keskuudessa.[14] Poliisit inhosivat kaksikkoa niin paljon, että vuonna 1977 kiersi huhuja oikeistolaisten poliisien suunnitelmasta salamurhata päällikkö Gain.[15] Vuotta myöhemmin, kun uusien poliisien värväyskampanjan ilmoitettiin kohdistuvan myös homoyhteisöön, samanlaisia suunnitelmia tehtiin myös pormestari Mosconen varalle.[15] Moscone palkkasi henkivartijan kuultuaan uhasta.

Salamurhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

San Franciscon kaupungintalo, jossa murhat tapahtuivat. Rakennus vahingoittui pahoin mellakoissa.

Kaupunginvaltuutettu Dan White erosi San Franciscon kaupunginvaltuustosta 10. marraskuuta 1978. Hän oli tyytymätön kaupungin politiikan toimintaan ja taloudellisissa vaikeuksissa epäonnistuneen ravintolabisneksensä ja alhaisen 9 600 dollarin vuosipalkan vuoksi.[16] Tavattuaan poliisien järjestön ja kiinteistönvälittäjien lautakunnan jäseniä hän kuitenkin ilmoitti haluavansa paikkansa takaisin. Liberaalit kaupunginvaltuutetut näkivät Whiten eron mahdollisuutena: valtuuston 6–5-jako, joka oli estänyt progressiivisten aloitteiden läpipääsyn, saataisiin nyt loppumaan. Kaupunginvaltuutettujen Milk ja Silver sekä Kalifornian edustajainhuoneen jäsenen Willie Brownin lobbauksen jälkeen Moscone ilmoitti, ettei hän tulisi nimittämään Dan Whiteä uudelleen virkaansa.[17][18][19]

Seuraavana aamuna White otti Smith & Wesson -revolverinsa, jota hän oli käyttänyt poliisina. Hän laittoi takkinsa taskuun kymmenen ylimääräistä patruunaa ja meni kaupungintalolle. Hiivittyään sisään kellarin ikkunasta välttääkseen metallinpaljastimet hän käveli pormestari Mosconen huoneeseen. Lyhyen riidan jälkeen White ampui pormestaria kerran käteen ja sitten kolme kertaa päähän.[20]

White käveli sen jälkeen entiseen toimistoonsa, latasi aseensa uudelleen ja pyysi Harvey Milkiä liittymään seuraansa. Kaupunginvaltuutettu Dianne Feinstein kuuli laukauksia, ja soitti poliisin. He löysivät Milkin lattialta; häntä oli ammuttu viisi kertaa.[21]

Tuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

21. toukokuuta 1979 Dan White todettiin syylliseksi tappoon (engl. voluntary manslaughter) pormestari Mosconen ja valtuutettu Milkin salamurhista 27. marraskuuta 1978.[22] Syyttäjä vaati rangaistusta ensimmäiseen asteen murhista "erityisissä olosuhteissa", mikä olisi sallinut kuolemanrangaistuksen käytön hiljattain Kaliforniassa hyväksytyn lain mukaan.[22] "Erityiset olosuhteet" tarkoittivat tässä tapauksessa sitä, että pormestari Moscone oli surmattu jotta uuden kaupunginvaltuutetun nimittäminen Dan Whiten tilalle estyisi ja että useampia ihmisiä oli kuollut.[22]

Whiten tuomio saattoi lieventyä osin niin kutsutun Twinkie-puolustuksen vuoksi. Psykiatri esitti puolustuksen valamiehistölle. Hänen mukaansa liian suuri määrä puhdasta sokeria (kuten roskaruoassa) voi aiheuttaa masennusta, ja että White saattoi käyttäytyä irrationaalisesti, koska hän söi suuren määrän jalostettua sokeria sisältänyttä ruokaa.[23] Myös valamiehistön rakennetta pidettiin yhtenä tekijänä: se koostui pääosin työväenluokan roomalaiskatolisista, heteroseksuaalisista ja valkoisista miehistä ja naisista, kuten Dan White.[23] Tämä oli kaupungin se osa, joka tunsi sympatiaa Whitea kohtaan. Valamiehistö kuuli nauhan Whiten tunnustuksesta, joka koostui pääosin tunteellisesta vuodatuksesta, jossa White valitti kokemistaan paineista, ja valamiehistön jäsenet itkivät sympatiasta syytettyä kohtaan.[24]

White edusti San Franciscon "vanhaa kaartia", joka suhtautui varoen kaupunkiin saapuviin vähemmistöihin ja edusti konservatiivisempaa ja perinteisempää näkökulmaa, jonka kaupungin liberaalimmat voimat, kuten Moscone ja Milk, näkivät olevan kulumassa pois.[25] Whitelle annettiin lievin mahdollinen rangaistus ja hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi Soledadin vankilaan.[1] Hyvän käytöksen avulla hänellä oli mahdollisuus vapautua kärsittyään kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan eli noin viisi vuotta.[23]

Kuullessaan tuomion piirikunnansyyttäjä Joseph Freitas, Jr. sanoi: "Se oli väärä päätös. Tunteet valtasivat valamiehistön, eikä se analysoinut tarpeeksi tarkasti todistusaineistoa, jonka mukaan tämä oli tahallinen ja laskelmoiden suoritettu murha."[22] Puolustaakseen päämiestään Whiten asianajaja Douglas Schmidt kertoi, että White "on täynnä katumusta ja luulen hänen olevan hyvin huonossa kunnossa".[22]

San Franciscon poliisilaitos oli koonnut yhdessä palolaitoksen kanssa yli 100 000 dollaria Whiten puolustamista varten. Tämä raivostutti homoyhteisön.[26]

Mellakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulkue Castron halki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tänään Dan White sai käytännössä seläntaputuksen. Hänet tuomittiin taposta – samanlaisen tuomion saa, kun ajaa autolla jonkun yli ja pakenee paikalta. Tiedämme kaikki, että tämä väkivalta on koskettanut meitä kaikkia. Se ei ollut tappo. Olin paikalla kaupungintalolla. Näin, mitä väkivalta sai aikaan. Se ei ollut tappo, se oli murha.Cleve Jones[27]

Kun aktivistille ja Milkin ystävälle Cleve Jonesille kerrottiin tuomiosta, hän puhutteli noin 500 Castro Streetille kokoontunutta henkeä ja kertoi heille tapahtuneesta. Jones johti "Ulos baareista ja kaduille" -huutojen säestämänä marssia Castro Streetiä pitkin, samalla kuin jokaisesta baarista väkijoukkoon liittyi lisää ihmisiä.[28] Väkijoukko kiersi ympyrän ja marssi uudelleen Castron halki. Siinä oli noin 1 500 henkeä.[28] Kun joukkio lähti Castrosta, Jonesille annettiin poliisin saattue, joka hänelle oli luvattu päiviä aiemmin.

Haastattelussa vuonna 1984 Jones antoi äänen ihmisten tunteille, kun he olivat alkaneet ryhmittyä Castro Streetille tuomiouutisen jälkeen. Hän kertoi: "Raivo ihmisten kasvoilla – näin ihmisiä, jotka olin tuntenut vuosia, ja he olivat niin raivoissaan. Se oli minusta pelottavin asia. Kaikki nämä ihmiset jotka tunsin naapurustosta, saman kulmakunnan pojat, ihmiset joiden kanssa olin ajanut bussilla, siellä ulkona huutamassa verta."[1]

Kun väkijoukko saapui kaupungintalolle, sen koko oli kasvanut viiteen tuhanteen. Mielenosoittajat huusivat "tappakaa Dan White" ja "eroon Diannesta" – viittaus virkaatekevään pormestariin Dianne Feinsteiniin.[22] Työvuorossa oli kourallinen poliiseja, eivätkä he olleet varmoja, kuinka heidän tulisi suhtautua uuteen käänteeseen. Poliisin johto, joka oli tottunut näkemään rauhallisia homoseksuaaleja kävelemässä hiljaisina poliisiautoihin ratsioiden aikana, järkyttyi vihaisesta ja verenhimoisesta homojen joukosta.[28][22]

Väkivaltaa kaupungintalolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mellakoijat aiheuttavat vahinkoja Civic Center Plazalla. Taustalla on palavia poliisiautoja. Kuva Daniel Nicoletta.

Kun Castrosta päin tuleva väkijoukko yhdistyi toiseen väkijoukkoon Polkin alueelta, joka oli San Franciscon toinen homoalue, taistelu kaupungin poliisia vastaan alkoi. Ennen pitkää paikalle kokoontui tuhansia ihmisiä lisää.[29]

Väkijoukon jäsenet repivät kullattuja koristeita rakennuksen valurautaovista ja rikkoivat sitten niillä ensimmäisen kerroksen ikkunoita. Useat Harvey Milkin ystävät, kuten hänen entinen rakastajansa Scott Smith, tarkkailivat ja yrittivät estellä väkijoukkoa.[28] Poliisin kiila ilmestyi Civic Center Plazan pohjoisreunalle ja ne, jotka olivat yrittäneet pidätellä mellakoijia, istuivat alas kiitollisina tuesta. Auttamisen sijaan poliisit alkoivat kuitenkin hakata tarkkailijoita pampuilla.[28]

Eräs nuori mies potkaisi poliisiauton ikkunan rikki, sytytti tulitikkulaatikon ja sytytti auton verhoilun tuleen. Polttoainesäiliö räjähti lyhyen tulipalon jälkeen. Tusina poliisiautoja ja kahdeksan muuta autoa tuhoutui samalla tavalla. Useat mellakoijat levittivät kyynelkaasua, jonka he olivat ottaneet poliisiautoista.[29][30][22] Mellakoijat estivät liikenteen kulun ja rikkoivat autojen ja liikkeiden ikkunoita. Raitiovaunujen kulku estettiin, kun niiden ilmajohdot revittiin alas, ja alakynteen jääneitä poliiseja vastaan alettiin käyttää väkivaltaa. Poliisipäällikkö Charles Gain oli sisällä kaupungintalossa ja käski poliiseja pitämään asemansa ja olemaan hyökkäämättä.[28]

Pormestari Feinstein ja valtuutettu Carol Ruth Silver puhuttelivat väkijoukkoa ja yrittivät lievittää Whiten tuomion aiheuttamaa raivoa. Feinstein sanoi, että hän oli ottanut tiedon tuomiosta vastaan "epäuskoisena". Valtuutettu Silver sanoi: "Dan White on päässyt pälkähällä murhasta. Niin yksinkertaista se on."[29] Hän loukkaantui, kun häneen osui lentävä esine.[22] Myös yli 140 muuta loukkaantui.[29]

Poliisin kosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siedettyään vihaisen väkijoukon huutoja lähes kolmen tunnin ajan poliisit ryhtyivät tukahduttamaan mellakkaa. Kertomusten mukaan poliisit peittivät virkamerkkinsä mustalla teipillä, jotta heitä ei tunnistettaisi, ja hakkasivat mellakoijia. Kymmenet poliisit hyökkäsivät väkijoukkoon. He käyttivät kyynelkaasua pakottaakseen mielenosoittajat pois rakennuksen luota. Poliisit yllättyivät väkijoukon voimakkaasta vastarinnasta; mellakoijat yrittivät saada heidät perääntymään puun oksilla, kaupungin busseista revityillä kromiosilla ja kadusta otetuilla asfaltin paloilla. Kun eräs mies sytytti viimeisen poliisiauton, hän huusi toimittajalle: "Laita lehteen, että söin liian monta Twinkie-patukkaa."[31] 60 poliisia loukkaantui ja paikalla pidätettiin parisenkymmentä henkilöä.[30][22][29]

Väkivallan toisessa vaiheessa poliisi teki tunteja myöhemmin ratsian pääosin homojen asuttamalla Castron alueella.[32] Kun järjestys oli palautettu kaupungintalolle, kymmeniä poliiseja kuljettavat SFPD:n autot suuntasivat Castroon.[33] Poliisit marssivat Elephant Walk -nimiseen homobaariin, vaikka heitä ei ollut käsketty tehdä niin. He huusivat "likaiset kyrvänimijät" ja "sairaat hintit" ja rikkoivat baarin suuret lasi-ikkunat asiakkaiden hakkaamisen lisäksi. 15 minuutin jälkeen poliisit vetäytyivät baarista ja liittyivät muihin poliiseihin, jotka hyökkäsivät satunnaisesti kadulla käveleviä homoja vastaan. Välikohtaus kesti lähes kaksi tuntia.[34][30][32][35]

Kun päällikkö Charles Gain kuuli Elephant Walkin ratsiasta, jolle hän ei ollut antanut lupaa, hän lähti välittömästi paikalle ja käski miehiään poistumaan.[34] Myöhemmin samana yönä freelance-toimittaja Michael Weiss näki ryhmän poliiseja juhlimassa keskustan baarissa. "Olimme kaupungintalolla [surmien] tapahtumapäivänä ja hymyilimme silloin", eräs poliisi kertoi. "Olimme siellä tänään ja hymyilemme yhä."[34]

Ainakin 61 poliisia ja arviolta 100 homoa joutui sairaalaan mellakan aikana.[34][36] Suuri siviilivalamiehistö kokoontui selvittämään, kuka oli määrännyt hyökkäyksen, mutta se ei päätynyt selkeään lopputulokseen, kun henkilökohtaisista vammoista ja muista vahingoista tehtiin rahallinen sopimus.[32][33]

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisitoista ihmistä haastoi poliisilaitoksen oikeuteen White Night -mellakoiden jälkeen, mutta suurin osa oikeusjutuista sovittiin tai niistä luovuttiin.[1]

Seuraavana aamuna homoliikkeen johtajat kokoontuivat Civic Centerin komiteahuoneeseen. Valtuutettu Harry Britt, joka oli korvannut Milkin, ja jyrkemmin asiaan suhtautuvat homot Harvey Milk Democratic Clubista tekivät selväksi, että kukaan ei tulisi pyytämään mellakoita anteeksi. Lehdistötilaisuudessa Britt kertoi toimittajille, että "Harvey Milkin ihmisillä ei ole mitään anteeksipyydettävää. Nyt yhteiskunnan täytyy pitää meitä kauneussalonkeja omistavien kivojen pikku keijukaisten sijaan ihmisinä, jotka kykenevät väkivaltaan. Emme aio sietää Dan Whiteja enää."[37] Toimittajat olivat järkyttyneitä siitä, että julkisessa virassa oleva henkilö tuki edellisen yön väkivaltaisia tekoja. Myöhemmät yritykset löytää homoliikkeen johtaja, joka olisi pyytänyt tekoja anteeksi, eivät onnistuneet.[37]

Toukokuun 22. päivä olisi ollut tapetun Harvey Milkin 49. syntymäpäivä. Kaupungin viranomaiset olivat harkinneet illaksi suunnitellun mielenosoituksen luvan perumista, mutta vetäytyivät väkivallan uhan pelossa. Viranomaiset sanoivat, että mielenosoitus voisi ohjata yhteisön vihaa johonkin positiiviseen.[29] Pormestari Feinstein käski San Franciscon ja naapurikaupunkien poliisin hälytystilaan uusien väkivaltaisuuksien varalta. Cleve Jones suunnitteli tapahtumiin vastaamista poliisin kanssa ja koulutti 300 valvojaa pitämään väkijoukkoa silmällä. Arviolta 20 000 henkeä kokoontui Castro Streetille ja Market Streetille; väkijoukko oli "vihainen, mutta lyöty". Poliisi pysyi välimatkan päässä ja valvoi väkijoukkoa.[37][29] Tällä kertaa väki kuitenkin juhli Milkin elämää rauhanomaisesti. Ihmiset tanssivat suosittuja diskokappaleita, joivat olutta ja lauloivat tribuutin Milkille.[30][37]

Samana iltana arviolta 100 henkeä piti yli kolmen tunnin mielenosoituksen Sheridan Squarella Manhattanilla protestoidakseen tuomiota. Noin 20 poliisia tarkkaili kahdeksalta illalla alkanutta mielenosoitusta, mutta ketään ei pidätetty. Kynttilämielenosoitus suunniteltiin kaksi päivää aiemmin ja sitä tukivat Coalition for Lesbian and Gay Rights ja National Gay Task Force.[29]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikutus HLBT-kulttuuriin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. lokakuuta 1979 yli 100 000 henkeä marssi Washingtonissa homojen oikeuksien puolesta. Monet kantoivat mukanaan Milkin kuvia ja hänen perintöään kunnioittavia kylttejä.[38] Mielenosoitus, jollaisen Milk oli halunnut järjestää, pidettiinkin nyt hänen muistokseen. Toimittaja ja kirjailija Randy Shiltsin mukaan White Night -mellakat olivat sopiva loppu Harvey Milkin tarinalle.[38]

Vaikutus San Franciscon politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1979 kuntavaalit käytiin vain kuukausia mellakoiden jälkeen, ja monet pelkäsivät homovastaista aaltoa vaaleissa.[39] Sitä ei kuitenkaan tullut, ja homoyhteisöllä oli nyt enemmän valtaa kuin koskaan aiemmin. Vaikka lähes tuntematon homo pormestariehdokas David Scott jäi kolmanneksi vaaleissa, hän sai sen verran paljon ääniä, että virkaatekevä pormestari Feinstein joutui toiselle kierrokselle konservatiivista kaupunginvaltuutettua Quentin Koppia vastaan. Koska Feinstein oli luvannut nimittää julkisiin virkoihin enemmän homoja ja hän kampanjoi runsaasti Castrossa, hän sai homoyhteisöltä tarpeeksi tukea voittaakseen vaalit ja hänet valittiin pormestariksi.[39]

Yksi pormestari Feinsteinin ensimmäisistä teoista valintansa jälkeen oli nimittää Cornelius Murphy uudeksi poliisipäälliköksi. Murphy oli irlantilaiskatolinen, ja hän päätti, etteivät poliisiautot olisi enää vaaleansinisiä vaan ne maalattaisiin uudelleen "machon mustavalkoisiksi".[39] Tämä miellytti poliiseja ja palautti heidän luottamuksensa poliisilaitoksen johtoon. Murphy lupasi kuitenkin myös noudattavansa edelleen edeltäjänsä käyttöön ottamaa homoihin myötämielisesti suhtautuvaa politiikkaa. Vuoteen 1980 mennessä yksi seitsemästä uudesta poliisikokelaasta oli homo tai lesbo.[39] Eräässä viimeisistä julkisista esiintymisistään poliisipäällikkö Charles Gain sanoi, että hän odotti näkevänsä päivän, jona San Franciscolla olisi sekä homo pormestari että homo poliisipäällikkö.[39]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carter, David: Stonewall: The Riots that Sparked the Gay Revolution. St. Martin's Press, 2004. ISBN 0312342691.
  • Duberman, Martin: Stonewall. Penguin Books, 1993. ISBN 0525936025.
  • Shilts, Randy: The Mayor of Castro Street: The Life and Times of Harvey Milk. St. Martin's Press, 1982. ISBN 0312560850.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Gorney, Cynthia: The Legacy of Dan White; A stronger gay community looks back at the tumult. The Washington Post, January 4, 1984.
  2. Carter, s. 143.
  3. Edsall, Nicholas: Toward Stonewall: Homosexuality and Society in the Modern Western World, s. 278. University of Virginia Press, 2003. ISBN 0813922119.
  4. Adam, Barry: The Rise of a Gay and Lesbian Movement, s. 59. G. K. Hall & Co, 1987. ISBN 0805797149.
  5. Carter, s. 29–37.
  6. Duberman, s. 183.
  7. a b c d e Shilts, s. 41–42
  8. Duberman, s. 192–193.
  9. 4 Policemen Hurt in 'Village' Raid: Melee Near Sheridan Square Follows Action at Bar. The New York Times, June 29, 1969, s. 33.
  10. Carter, s. 151.
  11. a b c d e f Shilts, s. 53–60
  12. Shilts, s. 62–63
  13. a b Shilts, s. 92–93
  14. a b c Shilts, s. 120–121
  15. a b Shilts, s. 201
  16. Shilts, s. 250
  17. Shilts, s. 254–262
  18. Pogash, Carol: Myth of the 'Twinkie defense' November 23, 2003. San Francisco Chronicle.
  19. Weiss, Mike: Killer of Moscone, Milk had Willie Brown on List September 18, 1998. San Jose Mercury News.
  20. Turner, Wallace: Suspect Sought Job. The New York Times, November 28, 1978, s. 1.
  21. Flintwick, James: Aide: White 'A Wild Man'. The San Francisco Examiner, November 28, 1978, s. 1.
  22. a b c d e f g h i j Turner, Wallace: Ex-Official Guilty of Manslaughter In Slayings on Coast; 3,000 Protest. The New York Times, May 22, 1979, s. A1, D17.
  23. a b c Matthews, Jay: Dan White Commits Suicide; Ex-San Francisco Supervisor Killed 2 City Officials in ’78. The Washington Post, October 22, 1985.
  24. D'Emilio, John: Making Trouble: Essays on Gay History, Politics, and the University, s. 92. New York: Routledge, 1992.
  25. Fosbuurgh, Lacey: San Francisco. The New York Times, July 1, 1984.
  26. Peddicord, Richard: Gay and Lesbian Rights: A Question: Sexual rights or Social Justice?, s. 88. Kansas City: Rowman & Littlefield, 1996. ISBN 1-55612-759-6.
  27. Shilts, s. 327
  28. a b c d e f Shilts, s. 326–332
  29. a b c d e f g h Ledbetter, Les: San Francisco Tense as Violence Follows Murder Trial. The New York Times, May 23, 1979, s. A1, A18.
  30. a b c d Corsaro, Kim: Remembering “White Night” - San Francisco’s Gay Riot May 18, 2006. San Francisco Bay Times.
  31. Shilts, s. 331–332
  32. a b c Davis, Kevin: Harvey's Marks 10 Years June 10, 2007. Bay Area Reporter.
  33. a b Rogers, Fred: The Gay Pride 2000: Elephant Walk Took Brunt of Police Attack in the Castro 2000. San Francisco Examiner.
  34. a b c d Shilts, s. 332–334
  35. Woods, William J & Binson, Diane: Gay Bathhouses and Public Health Policy, s. 95, 96. Binghamton: The Haworth Press, Inc., 2003. ISBN 1-56023-272-2.
  36. May, Meredith: City Hall Slayings: 25 Years Later; From Milk’s Times to our Times. The San Francisco Chronicle, November 27, 2003.
  37. a b c d Shilts, s. 334–339
  38. a b Shilts, s. 348
  39. a b c d e Shilts, s. 340–342

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]