Verokiila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Verokiila tarkoittaa työhön kohdistuvien verojen ja veronluontoisten maksujen kokonaismäärää (tai sen osuutta työvoimakustannuksista).

Verokiila on työnantajan työvoimakustannusten ja työntekijän nettotulon välinen erotus tai tämän erotuksen osuus työvoimakustannuksista. Työnantajan työvoimakustannuksiin kuuluvat palkka ja työnantajamaksut kuten työeläke- sekä sosiaaliturvamaksu. Työntekijän nettotulo on bruttopalkka vähennettynä tuloverolla, sosiaaliturva-, työeläke- ja sairausvakuutusmaksuilla.

Verokiilaa tarkastelemalla halutaan yleensä havainnollistaa verotuksen työlle aiheuttamaa kokonaisrasitusta. Yhtä lailla voidaan puhua verotuksen työnteon ja työnantamisen kannusteita vähentävästä vaikutuksesta. Verojen osuutta voidaan tarkastella esimerkiksi tyypillisen kotitalouden kohdalta eri maiden välillä tai tuloluokittain maan sisällä. Progressiivisen verotuksen tapauksessa verojen osuus työvoimakustannuksista kasvaa tulojen noustessa.

Verokiilan vaikutus on suuri erityisesti työvoimavaltaisessa palvelujen tuotannossa[1]. Termillä kaksinkertainen verokiila viitataan siihen, että verokiila on sekä työntekijän omassa palkassa että ostetun palvelun hinnassa.

Verokiilan vaikutusta palvelutuotannossa on pyritty vähentämään. Esimerkiksi Suomessa ja Tanskassa on otettu käyttöön kotitalousvähennys.

Verorahoilla tuotetaan julkisia palveluita kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, jotka ovat maksuttomasti tai pientä maksua vastaan käytettävissä.[2]

Rajaverokiila ja kokonaisverokiila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaisverokiila kertoo, paljonko henkilön (kokonais)palkasta menee erilaisia veroja. Palkannousun verokiila eli rajaverokiila ("marginaaliverokiila") kertoo, kuinka paljon palkankorotus lisää veroja (työvoimaverojen määrän muutoksen osuus työvoimakustannusten muutoksesta).

Kokonaisverokiila lannistaa hankkimasta lainkaan työpaikkaa ("työttömyysloukku"), rajaverokiila lannistaa hankkimasta nykyistä parempia tuloja ("tuloloukku")[3].

Efektiivinen verokiila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Efektiivinen rajaverokiila eli efektiivinen rajaveroaste kertoo, mikä prosentti työnantajan työntekijän palkkamenoista päätyy työntekijän tulojen lisäykseksi, kun verotuksen lisäksi huomioidaan muut lakisääteiset tekijät kuten päivähoitomaksujen nousu, asumistuen ja muun sosiaaliturvan väheneminen jne.[3]

Verokiila Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskituloisen verokiila oli vuonna 2007 arviolta 53,9 % (52,9 % vuonna 1991[4]): työnantajan työnteosta maksamasta summasta

  • työntekijä sai 46,1 %,
  • tuloveroihin meni 24,3 %,
  • työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
  • kulutusveroihin (alv ym.) meni 10,2 %.[5].

Siis keskivertotyöntekijä kannattaa palkata vain, jos hänen nettopalkkavaatimuksensa on alle 46,1 % siitä, mitä asiakas on hänen suorituksestaan maksamaan, koska erotus menee veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.lähde?

Vuonna 2007 rajaverokiila oli keskituloisella arviolta 63,4 %: työntekijälle tarkoitetusta lisäpalkasta (ylityöt, palkankorotus, sivutyö tms.)

  • työntekijä sai 36,6 %,
  • tuloveroon meni 35,9 %,
  • työnantajan sosiaalivakuutusmaksuihin (eläkemaksu ym.) meni 19,4 %,
  • kulutusveroihin (alv ym.) meni 8,1 %.[6].

Siis 100 euron arvoisesta lisäponnistelusta ei kannata maksaa keskituloiselle työntekijälle yli 36,6 euron nettopalkkiota.lähde?

Efektiivinen verokiila on yleensä vieläkin korkeampi (perheettömältäkin peräti 118 %lähde?[7]), koska tulot yleensä lisäävät päivähoitomaksuja ja vähentävät sosiaaliturvaa sekä muita etuja.

  • Verokiila voidaan tarkastella myös hyödykekohtaisesti, esimerkiksi veron osuus on polttoaineessa useimmiten, 75 - 80 %, kun tätä tarkastellaan työntekijän ja työantajan näkökulmasta progressiivisen huomioituna työnantajan, valtiolle perimät arvolisäverot, kuin myös muut maksut, kohdistuu Suomessa tietyissä hyödykkeissä tosiasiassa veroa jopa yli 90 % tuotteen hankintaan.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Työttömyys ei vähene, Talouselämä 26.3.2002, Mirva Heiskanen, mm. kappale "Verotus tappaa palvelutyön"
  2. 2.2 Kansantalouden kiertokulku — Esimerkki 1 Tilastokeskuksen sivusto. 8.2.2006.
  3. a b Verotuksen työllisyysvaikutukset, Valtiovarainministeriö, 16.2.2007, mm. s. 8-9
  4. Helsingin Sanomat 28.1.2000
  5. Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 18
  6. Työvoimakustannuksen verokiila 2005, s. 20
  7. Kannustavaan sosiaaliturvaan, EK 16.1.2007

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]