Vankomysiini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vankomysiini
Vankomysiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
 ?
Tunnisteet
CAS-numero 1404-90-6
ATC-koodi A07AA09
PubChem 14969
DrugBank APRD01287
Kemialliset tiedot
Kaava C66H75N9Cl2O24 
Moolimassa 1449.3 g.mol-1
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus Negligible (oral)
Metabolismi Erittyy muuttumattomana
Puoliintumisaika 4–11 tuntia (aikuiset)
6-10 päivää (päivää, munuaisten vajaatoimintaa potevat)
Ekskreetio Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

B2 (Au), B (USA)

Reseptiluokitus

S4 (Au), POM (UK), ?-only (U.S.)

Antotapa intravenoosinen, oraalinen

Vankomysiini on glykopeptidiryhmään kuuluva antibiootti. Se on tehokas lääke grampositiivisia bakteereja vastaan, mutta käyttöä rajaavat vankomysiinin monet haittavaikutukset. Vankomysiinin kemiallinen kaava on C66H75Cl2N9O24, moolimassa 1449,3 g/mol ja CAS-numero 1404-90-6.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankomysiinin eristi ensimmäisen kerran tutkija EC Kornfeld Borneon viidakoista saadusta maanäytteestä, ja ainetta tuottavalle bakteerille annettiin nimeksi Streptomyces orientalis. Vankomysiini tuli markkinoille vuonna 1958 kauppanimellä Vancocin.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankomysiinin toimintamekanismi on bakteerin soluseinän muodostumisen estäminen. Bakteerit eivät yleensä kehitä resistenssiä vankomysiinille. Lääke tehoaa pääasiassa grampositiivisiin bakteereihin. Vankomysiini täytyy annostella suoneen, koska se ei imeydy suolistosta ja aiheuttaa ärsytystä lihakseen pistettäessä.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankomysiinillä on paljon haittavaikutuksia, joten sitä käytetään lähinnä "viimeisen linjan lääkkeenä" vaarallisissa bakteeri-infektioissa. Yleisesti ottaen vankomysiinillä on kaksi käyttöaihetta. Sillä hoidetaan infektioita, joiden aiheuttaja on muille antibiooteille resistentti stafylokokki, kuten MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) tai MRSE (multiresistentti Staphylococcus epidermis). Vankomysiiniä käytetään suun kautta otettuna myös Clostridium difficile-superinfektion hoitoon, jos muut lääkkeet eivät tehoa.[1]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankomysiini on varsin myrkyllinen lääke, jolla on useita haittavaikutuksia. Tavallisia (yli 1 prosentti potilaista) haittavaikutuksia ovat suoneen annosteltaessa paikallinen kipu, tromboflebiitti ja allergiset reaktiot, jotka voivat ilmetä nokkosihottumana, punoituksena, hengenahdistuksena (hengityksen vaikeutuminen) tai kutinana. Harvinaisia (0,1–1 prosenttia) sivuvaikutuksia ovat kuulon alenema ja munuaisvauriot. Erittäin harvinaisia (alle 0,1 prosenttia) haittoja ovat muun muassa kuume, huimaus, tinnitus, pahoinvointi, toksinen epidermaalinen nekrolyysi (kuoliosta johtuva kudoksen irtoaminen), anafylaksia (äkillinen ja vakava allerginen reaktio), trombosytopenia (verihiutaleniukkuus), neutropenia ja eosinofilia.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Koulu, Tuomisto (toim.): Farmakologia ja toksikologia. Medicina, 6. painos (2001), s. 803-826. ISBN 951-97316-1-X
  2. Pharmaca Fennica (internet-versio). Vankomysiini. Aineisto päivitetty 6.1.2007. Sivu luettu 9.2.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]