Vanakeltto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vanakeltto
Crepis praemorsa Sturm53.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Keltot Crepis
Laji: praemorsa
Kaksiosainen nimi
Crepis praemorsa
(L.) Tausch
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Vanakeltto Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vanakeltto Commonsissa

Vanakeltto (Crepis praemorsa) on Euraasian lehtimetsävyöhykkeellä yleinen vanakasvi. Suomessa laji on hyvin harvinainen. Vanakeltto on Suomessa rauhoitettu.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotisen vanakelton varsi on lyhyt- ja pehmeäkarvainen ja voi kasvaa 30–40 cm pitkäksi. Lehdet ovat yhtenä tyviruusukkeena. Ne ovat lyhytruotisia, pitkulaisia ja vastapuikeita. Lehtien laidat ovat ehyitä tai harvaan ja matalasti nirhalaitaisia. Keltaiset mykerökukat ovat terttumaisesti varren päässä. Mykeröitä on lukuisia ja ne ovat 1,5–2 cm leveitä. Kehtosuomut ovat jokseenkin kaljuja. Vanakeltto kukkii kesä-heinäkuussa.[2] Vanakeltto leviää paitsi siemenistä, myös pitkien, helposti katkeilevien rönsyjen avulla.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanakelttoa on tyypillinen kasvi mantereisen ilmaston lehtimetsävyöhykkeellä. Levinneisyysalue ulottuu Keski-Euroopasta itään päin aina Uralin takaiseen Siperiaan saakka. Euroopassa lajia tavataan yleisenä Keski-Ruotsiin ja Viroon asti.[4] Suomessa vanakeltto on erittäin harvinainen ja kasvaa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Lajia on tavattu kaikkiaan noin kolmeltakymmeneltä kasvupaikalta. Nykyään sitä kasvaa vain Ahvenanmaan Hammarlandissa ja Hämeenlinnassa.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanakeltto viihtyy kalkkipitoisilla kuivahkoilla mailla valoisissa paikoissa. Tällaisia ovat harvat metsät, tienpientareet ja niityt. Suomessa lajin kasvupaikkoja uhkaa rakentaminen sekä umpeenkasvu metsälaidunnuksen loputtua. Myös metsäpalojen estäminen lienee ollut haitallista lajille.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ranta, Pertti: Vanakeltto. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 125.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 4.4.2008. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 3.8.2008.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 465.
  3. a b c Ranta 1997, s. 125.
  4. Den virtuella floran: Klasefibbla (ruots.) Viitattu 23.9.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]