Väinö Pesola
Väinö Johannes Pesola (28. toukokuuta 1886 Kaarina – 20. huhtikuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä ja kuoronjohtaja.[1]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesolan vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Matti Pesola ja Aleksandra (Sanni) Sofia Gestrin ja puoliso vuodesta 1920 voimistelunopettaja Alma Esteri Salminen.[2] Teollisuusneuvos Matti Pesola oli heidän poikansa.[3] Väinö Pesolan veli oli puolestaan kasvinjalostaja Vilho A. Pesola.[4] Väinö Pesola valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1919 ja opiskeli kotimaan lisäksi Budapestissa, Wienissä ja Milanossa. Pesola opiskeli useita aineita Helsingin yliopistossa ja liittyi myös Ylioppilaskunnan Laulajiin, jossa laulajaveljet antoivat hänelle lempinimen Poloneesi. Musiikkiopintoja hän suoritti Erkki Melartinin ja Ilmari Krohnin johdolla ja myöhemmin hän oli myös Leo Funtekin sävellys- sekä kapellimestarioppilaana.
Pesola sai ensimmäiset kokemuksensa kuoronjohdosta turkulaisen Nuori Laulu -kuoron vetäjänä vuodesta 1909 alkaen. Kuoron muodostivat suurelta osin Varsinaissuomalaisen Osakunnan kuoron entiset laulajat. Pesolan tiedetään Turussa johtaneen myös epäsäännöllisesti konsertoinutta Turun koululaisorkesteria ainakin vuonna 1915, jolloin hän asui jo vakituisesti Helsingissä. Kymmenluvulla Pesola johti parin vuoden ajan Polyteknikkojen Kuoroa sekä ainakin yhtenä kesänä myös YL:n kesäkuoroa kotimaan kiertueella. Pesola jatkoi sävellysopintojaan 1920- ja 1930-luvulla Wienissä ja Budapestissä Hans von Koesslerin ja Carl von Prochaczkan johdolla. Hän toimi Helsingin työväen mieskuoron johtajana 1911–1938, Kilven kuoron johtajana 1926–1938 ja 1940–1950 sekä lyhyempiä aikoja muissa kuoroissa. Pesola oli myös monien laulujuhlien yleisjohtaja. Elämänsä loppuvuosina hänet kutsuttiin useiden kuorojen kunniajäseneksi tai -johtajaksi. Hän piti kymmenkunta sävellyskonserttia, johti pariasataa kuorokonserttia ja sai noin kaksikymmentä palkintoa sävellystyöstään.[2]
Pesola toimi Valtion säveltaidetoimikunnan sihteerinä yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja sivistysjärjestöjen kansankonsevatorion johtokunnassa tätäkin pidempään. Yleisradion ohjelma-ja hallintoneuvostossa Pesola työskenteli vuodesta 1936. Erityisesti häntä arvostettiin sillanrakentajana työväen ja porvarien kulttuuriklikkien välillä, ja hänelle myönnettiin viides Suomen Työväen Musiikkiliiton kultainen ansiomerkki. Pesola oli Suomen Sosialidemokraatti -lehden musiikkiarvostelija vuodesta 1918. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi 1956.[4]
Sävellyksiä ja sovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesolan sävellyksiin kuuluu muun muassa sinfonioita, orkesterisarjoja, ooppera Ulkosaarelaisia, jousikvartetto, kantaatteja sekä kuorolauluja:[2]
- Kaksi sinfoniaa
- Sinfoninen runo Metsäkaikuja
- Kuusi orkesterisarjaa
- Jousikvartetto
- Ooppera Ulkosaarelaisia
- Neljä kantaattia
- Noin 30 yksinlaulua ja naiskuorolaulua
- Noin 80 mieskuoro-, 70 sekakuorolaulua ja 30 koululaulua
- Kansanlaulusovituksia kuorolle ja yksinlaululle.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Sosialidemokraatti (arkisto).lähde tarkemmin?
- Koski, Mikko-Oskari: Soi, laulumme! Kilven Kuoro 1913–2013. ISBN 978-952-93-3001-0
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 4, s. 570. Helsinki 1978. ISBN 951-1-04763-4
- ↑ a b c Pesola, Väinö – Marvia, Einari: ”Väinö Pesola”, Suomen säveltäjiä II, s. 30–38. Helsinki: WSOY, 1966.
- ↑ Matti Pesola Biografiasampo, Viitattu 7.11.2021.
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 6, p. 1155. Otava 1967.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Isolammi, Hanna: Pesola, Väinö (1886–1966) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.3.2021. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||||||||||
