Polyteknikkojen Kuoro
Polyteknikkojen Kuoro (PK) on vuonna 1900 perustettu akateeminen mieskuoro, joka esiintyy säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Kuoron virkaatekevänä taiteellisena johtajana on toiminut helmikuusta 2013 lähtien Saara Aittakumpu. Aittakumpu aloittaa kautensa kuoron vakituisena taiteellisena johtajana elokuussa 2013.
Polyteknikkojen Kuoro on Suomen vanhin teekkarien kulttuuriyhdistys. Kuoron laulajat ovat pääosin Aalto-yliopiston tekniikan opiskelijoita tai valmistuneita diplomi-insinöörejä.
Teekkari- ja mieskuorolaulun perinteiden lisäksi PK on edistänyt uutta musiikkia kantaesittämällä, levyttämällä ja kustantamalla modernien suomalaisten säveltäjien kappaleita. Kuoro on esiintynyt johtavien sinfoniaorkestereiden kanssa Suomessa sekä ulkomailla. Ohjelmistona orkesterien kanssa on usein ollut Sibeliuksen Kullervo.
Viime vuosikymmenten levynjulkaisut [muokkaa]
- Kuunteletko Sinä (2013)
- Kirkasta lasia (2010
- Joulu on meillä (2009), solistina Matti Salminen.
- Kultakausi (2008)
- Mies (2006)
- Vuodet (2004)
- Me toivotamm' -joululevy (2000), solistina Essi Wuorela.
- Matkalla - Male Voice Voyage (1999)
- Suomelle - isänmaallisia lauluja (1998), orkesterina Kaartin soittokunta.
- Jean Sibelius - Kullervo-sinfonia (1996), orkesterina Radion sinfoniaorkesteri, johtaa Jukka-Pekka Saraste. Solisteina mezzosopraano Monica Groop ja baritoni Jorma Hynninen.
- Uuno Klami - Works for Orchestra (1995). Orkesterina Radion sinfoniaorkesteri, johtaa Sakari Oramo. Solistina Pentti Lindroos.
- Kallista lasia (1994), uusintapainos 2003.
- Schubert - Works for Male Choir (1993)
- Toki! (1990)
- Joulunaika, Juhannustaika (1989)
- Merikanto (1988)
- He povin hehkuvin (1985)
- Saarella palaa (1984)
- Bacchuskin joi (1983), uusintapainos 2005.
- Päivää, yötä (1979)
- Joulupukki (1971), uusintapainos 2004.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Polyteknikkojen Kuoron kotisivu
- Kuoron levyt
- Joulu on meillä -levyn sivut
- Kultakausi-levyn sivut
- Polyteknikkojen Kuoron joulukonsertit