Ultramariini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo sinisen värin sävystä sekä väriaineesta. Ultramariini on myös suomalainen yhtye.
Ultramariinilla maalattua pintaa
Ultramariinia valmistetaan jauhamalla lapislatsulia

Ultramariini on eräs sinisen värin sävy sekä väriaine. Sana ultramariini tarkoittaa merten takaa. Oltramarino oli alun perin tekninen termi, joka viittasi moniin tuontitavaroihin, ei ainoastaan väriaineisiin.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri valmistetaan puolijalokivestä nimeltä lapislatsuli (lasuurikivi). Lasuurikivi on ollut maailman kallein värimateriaalikenen mukaan?. Lapislatsulia on kolmea väriä. Paras aika arvioida kivi on auringonnousu tai -lasku.lähde? Yleisin väri on rang-i-ob, ’veden väri’, joka on sinisen värin tavallisin nimitys. Tämä on tummin kivi. Toiseksi yleisin on rang-i-sabz eli vihreä. Hienoin sävy on surpar eli ’punainen sulka’. Kivessä on violetti vivahde. Lapislatsuli sisältää hauyniittia, sodaniittia, noseaania ja lasuriittia monimutkaisena mineraaliyhdistelmänä. Paremmassa laadussa on enemmän rikkiä, joka antaa kivelle violetin sävyn ja huonommassa laadussa taas on enemmän kalsiumkarbonaattia, joka saa kiven näyttämään melkein harmaalta.

Valmistusvaiheessa on kivestä saatava nämä epäpuhtaudet pois, samoin kuin siinä olevat säkenöivät pyriittitähdetkin. Hienoksi jauhettuun lasuurikiviainekseen lisätään hartsia, vahaa, kumia ja pellavansiemenöljyä ja näin syntynyttä taikinaa vaivataan jopa kolme päivää. Sitten siihen lisätään lipeää (puun tuhkaa) ja vettä ja jälleen kepin kanssa sekoitetaan ainesta tuntikausia, kunnes neste on sinisen kyllästämää. Tämän jälkeen sininen väri erotellaan puhtaaseen astiaan ja annetaan kuivua jauheeksi. Tämä ensimmäinen puristus on paras. Tuoreen lipeän kanssa käsitellään taikinaa niin kauan kuin siitä saadaan vähänkin sinistä väriä irti. Viimeinen puristus on nimeltään "tuhka", eikä se ole yhtä arvokasta väriä kuin ensimmäisessä vaiheessa saatu väri.

Löytöpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapislatsulia on löydetty vain muutamista maista: Chilestä, Sambiasta, Afganistanista ja Siperiasta parista pienestä kaivoksesta. Länsi- ja Itä-Euroopan taiteen aito ultramariini, lukuun ottamatta kenties muutamaa venäläistä ikonia, on maalattu Afganistanista tuodulla värillä.

Luoteis-Afganistanissa on laakso, joiden kaivoksista käytetään nimeä Sar-e-sang, Kiven paikka. Se on hyvin pieni kylä kahden kaupungin, Faisabadin ja Eskazirin välissä. Siellä sijaitsevat arvokkaat Badahšanin kaivokset. Marco Pololta vuodelta 1271 on maininta: "On myös vuoria, joissa juonteina lapis lazuria, kiveä, josta saadaan sinistä ultramariiniväriä. Se on täällä hienointa maailmassa. Myös hopea- ja kupari- ja lyijykaivokset ovat hyvin tuottoisia. Tämä on kylmä maa."[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renessanssiajan eurooppalaiset taiteilijat joutuivat odottamaan, että heidän mesenaattinsa toimittivat heille ultramariinia. Michelangelokin odotteli tätä väriä vuoden 1501 alkukuukausina, mutta turhaan. Siitä on todisteena hänen Hautaanpano-niminen maalauksensa ko. vuodelta. Tätä keskeneräistä työtä, joka esittää Kristuksen kantamista hautaan, säilytetään National Galleryssä Lontoossa.

Ranskalainen ultramariini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synteettistä ultramariinia

Vuonna 1824 keksittiin Ranskassa ultramariinille synteettinen eli keinotekoinen vastine. Neljä vuotta aikaisemmin Société d'Encouragement pour l'Industrie Nationale oli ilmoittanut maksavansa 6000 frangia sille, joka kykenisi valmistamaan maalia, joka maksaisi 300 frangia kilo, kymmenesosan aidon ultramariinikilon hinnasta. Kaksi kemistiä taisteli palkkiosta, ranskalainen Jean-Baptiste Guimet ja saksalainen Christian Gmelin Tübingenin yliopistosta. Kilpa kesti useita vuosia, mutta lopulta Guimet sai palkkiorahat. Keksintöä kutsutaan ranskalaiseksi ultramariiniksi.

Egyptinsininen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisaalta egyptiläiset olivat jo keksineet kalliille ultramariinille, lapislatsulille ehkä maailman ensimmäisen synteettisen korvikkeen, eli ns. egyptinsinisen, jo noin 4500 vuotta sitten. Se tehtiin siten, että kalkkikiven ja malakiitin, keltaisen kuparimineraalin sekä hiekan seosta kuumennettiin noin 800–900 asteeseen. Syntyneestä hauraasta massasta oli sitten helppo jauhaa värinsä hyvin pitävää sinistä maalijauhoa. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Finlay, Victoria: Värimatka, Otava, 2004

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Adventures of Marco Polo, as dictated in prison to a scribe in the year 1298, luku 29
  2. Martti Huttunen: Värit pintaa syvemmältä,. WSOY, 2005. ISBN 951-0-27396-1 Värisymbolit eivät synny tyhjästä, sivut 104–117.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]