Turun Lyseo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turun Lyseon nykyinen koulurakennus marraskuussa 2004.

Turun Lyseo on Turussa toimiva koulu, jonka alaisuudessa toimivat Turun Lyseon koulu ja lukio. Samassa rakennuksessa on sekä yläkoulu että lukio. Koulu perustettiin vuonna 1903 "Turun suomalainen reaalilyseo" -nimisenä. Koulu vietti vuonna 2003 100-vuotispäiväänsä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen koulurakennus sijaitsi vuosina 1903–1910 Linnankadun ja Eskelinkadun kulmassa. Tämän lisäksi se oli vuosina 19081910 myös Eerikinkadun varrella. Tällöin koulun rehtoreina toimivat Henrik Melander vuosina 19031905 ja Markus Ahlman vuoteen 1910. Pitkäaikaisin rakennus, jossa koulu on toiminut, oli Aurakadun ja Maariankadun kulmassa oleva rakennus. Rakennus on lähellä Turun taidemuseota, ja nykyisin siinä toimii ruotsinkielinen alakoulu Cygnaeus skola. Sodan aikana vuonna 1944 koulu joutui muuttamaan muutamaksi kuukaudeksi Paattisille, mutta palasi myöhemmin taas omaan rakennukseensa.

Turun Lyseon entinen rakennus, jossa toimii nykyisin ruotsinkielinen alakoulu Cygnaeus skola.

Koulun nykyinen rakennus sijaitsee Runosmäen lähiössä, jonne koulu muutti vuonna 1994.[2]

Yläkoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yläkoululla on viisi painotusluokkaa ja yksi erikoisluokka. Painotusluokkia ovat taitajaluokat, yleisluokat, englantipainotteiset, kuvataide- ja viestintäpainotteiset sekä liikuntapainotteiset luokat. Erityisluokkana on musiikkiluokka, joka on valittu jo kolmannen luokan aikana.

Yläkoulun rehtorina on nykyisin Markku Siren.

Lukio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukio on kuvataide- ja yrittäjyyskasvatuspainotteinen. Kuvaamataidossa on tarjolla kaiken kaikkiaan 16 kurssia. Lisäksi on mahdollisuus suorittaa lukiodiplomi. Yrittäjyyskasvatuksessa kurssilaiset hankkivat itselleen kummiyrityksen, johon he tutustuvat tarkemmin.

Lukion rehtorina toimii Johanna Levola-Lyytinen.

Koulun nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Turun suomalainen reaalilyseo 19031914
  • Turun suomalainen lyseo 1914–1950
  • Turun lyseo 1950–1976
  • Museomäen koulu ja Museomäen lukio 1976–1979
  • Museomäen koulu ja Turun Lyseon lukio 1979–1994
  • Turun Lyseon koulu ja Turun Lyseon lukio 1994–

Tunnettuja entisiä ja nykyisiä opettajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja oppilaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koulun historia Turun Lyseon lukio. Viitattu 13.6.2008.
  2. Koulu pähkinänkuoressa Turun Lyseon koulu. Viitattu 13.6.2008.
  3. Sandström, Tuula Nuorisokirjailijat.fi. Viitattu 13.6.2008.
  4. Tami motivoi nyt koululaisia 2.4.1998. Turun Sanomat. Viitattu 13.6.2008.
  5. Turun kunnialyseolaiset Turun Sanomat. Viitattu 16.10.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]