Tuhatvuotinen ruusu

Tuhasvuotias ruusu, Hildesheimin katedraali

Tuhatvuotinen ruusu (saks. Tausendjähriger Rosenstock, kirjaimellisesti: Tuhatvuotias ruusupensas), tunnetaan myös nimellä Hildesheimin ruusu, on Hildesheimin katedraalin apsiksen ulkoseinällä kasvava ruusu. Katedraali sijaitsee Hildesheimissa Saksassa, ja se on omistettu Marian taivaaseenastumiselle. Katedraali ja sen vieressä oleva Mikaelinkirkko ovat olleet Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1985.

Tuomiokirkon apsiksen seinällä kiipeilevän ruusun uskotaan olevan maailman vanhin elävä ruusu. Katedraalin itäisellä apsiksella, joka on noin 21 metriä korkea ja 9 metriä leveä, kasvava ruusu on koiranruusu (Rosa canina). Ruusupensas yltää noin 10 metrin korkeuteen, ja dokumentit vahvistavat sen iän olevan noin 700 vuotta. Historian kirjoissa kuningas Ludvig Hurskaan Hildesheimin hiippakunnan perustamisesta vuonna 815 esiintyy pieniä vaihteluita, mutta ruusupensas on yleinen teema kaikissa versioissa. Liittoutuneiden pommittajat tuhosivat katedraalin vuonna 1945, mutta ruusupensaan juuret säilyivät ja se kukkii jälleen raunioiden keskellä. Legendan mukaan ruusupensas kukoistaessa myös Hildesheim kukoistaa.

Runo ruususta julkaistiin vuonna 1896. 1900-luvun alussa kirjailija Mabel Wagnalls innostui katedraalivierailun yhteydessä ruusun nähtyään kirjoittamaan kirjan Rosebush of a Thousand Years, joka toimi pohjana vuonna 1924 valmistuneelle mykkäelokuvalle Revelation.

Ruusu

Ruusujen Caninae-sektioon kuuluu noin 20–30 lajia ja alalajia, jotka esiintyvät eri muodoissa, ja ne esiintyvät pääasiassa Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Katedraalin seinällä kasvava ruusu on lajiltaan koiranruusu (Rosa canina). Koiranruusu on tavallisesti yhdestä kolmeen metriä korkea pensas, mutta toisinaan se voi kiipeillä, jos sille annetaan tukea. Varret ovat pienien, terävien ja koukussa olevien piikkien peitossa, ja piikit auttavat ruusua kiipeämään. Lehdissä on viidestä seitsemään lehdykkää. Kukat ovat yleensä vaaleanpunaisia, tuoksuvia ja halkaisijaltaan 4–6 senttimetriä. Kukissa on viisi terälehteä, ja kukista kehittyy soikeita 1,5–2 senttimetrisiä punaoransseja kiulukoita. Koiranruusun marja tunnetaan korkeasta C-vitamiinipitoisuudestaan, ja sitä käytetään teen ja marmeladin valmistukseen. Ruusunmarjoja käytetään perinteisessä kansanlääkinnässä lääkkeenä tulehdussairauksiin. Perinteisessä itävaltalaisessa kansanlääkinnässä ruusunmarjoista on valmistettu teetä virusinfektioiden sekä munuaisten ja virtsateiden häiriöiden hoitoon. Kypsä ruusu houkuttelee myös villieläimiä, erilaisia ​​hyönteisiä ja toimii suojana pesiville linnuille. Linnut syövät ruusunmarjoja talvella.

Ruusun kukat säilyvät yleensä noin kaksi viikkoa, ja ne puhkeavat toukokuun lopulla, mutta tämä voi vaihdella hieman sääolosuhteiden mukaan. Kukat ovat vaaleanpunaisia, keskeltä hieman valkoisia. Ne ovat keskikokoisia. Kukissa on melko mieto tuoksu. Kukkien viisi terälehteä ovat heikosti aaltoilevia. Lehdet ovat yläpuolelta kiiltävän tummanvihreitä ja alapuolelta karvattomia. Ruusunmarjat ovat soikeita, melko pitkänomaisia ​​ja kirkkaanpunertavia. Piikkien tiheys ja koko ovat keskiluokkaa.^lähde?

Katedraali tuhoutui vuoden 1945 pommituksissa, mutta ruusupensas säilyi. Kasvin maanpäälliset osat vaurioituivat, mutta juuret säilyivät elossa raunioiden alla, ja sitkeä ruusu kasvoi uudelleen.

Kaikki ruusut eivät ole niin kestäviä; pisimpään elävät ruusupensaat ovat enimmäkseen villiruusuja. Puutarharuusuilla ja muilla ruusulajikkeilla voi olla paljon lyhyempi elinikä eli vain muutama sata vuotta. Teeruusuilla (Rosa × odorata) on lyhin elinikä; ne eivät elä ehkä kolmeakymmentä–viittäkymmentä vuotta pidempään.

Kasvupaikan historia

Frankkien herttuakuntan valloitettua Saksin kuningaskunnan, keisari Kaarle Suuri perusti vuonna 800 lähetystyöhiippakunnan Elzeen, joka on kaupunki Hildesheimin piirikunnassa Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa, noin 19 kilometrin päässä Hildesheimista länteen. Hän pyhitti lähetystyön hiippakunnan pyhille Pietarille ja Paavalille; siitä tuli alkuperäinen Hildesheimin piispakunta. Hänen poikansa, kuningas Ludvig Hurskas siirsi piispakunnan Hildesheimiin vuonna 815 ja se omistettiin Marian taivaaseenastumisen kunniaksi. Tuomiokirkon yhdyskunta kehittyi nopeasti kaupungiksi, jolle kuningas Otto III myönsi markkinaoikeudet vuonna 983.^lähde?

Noin viisikymmentä vuotta hiippakunnan perustamisen jälkeen ensimmäinen suuri katedraali oli valmis. Luostarin rakensi tänä aikana benediktiiniläismunkki Saint Altfrid eli Altfrid von Hildesheim, josta tuli Hildesheimin piispa ja joka perusti Hildesheimin kronikassa mainitun Essenin luostarin.

Tarina

Vuodelta 1909 olevassa kirjassaan Romantic Germany Robert Schauffler kertoo tarinan ruususta. Vuonna 815 keisari Ludvig Hurskas (778–840), Kaarle Suuren poika, metsästi Hersynian metsässä. Metsästäessään valkoista pukkia hän erkani metsästämistovereistaan ​​ja menetti riistansa sekä hevosensa. Hän yritti kutsua apua metsästystorvellaan, mutta kukaan ei vastannut soittoon. Hämmentyneenä ja yksin hän ui Innerste-joen poikki ja käveli sitten koko päivän, kunnes saapui kukkulalle, joka oli peitetty villiruusulla, joka on vanhan saksilaisen jumalattaren Huldan symboli. Keisarilla oli Neitsyt Marian pyhäinjäännös, jolta hän rukoili pelastusta, kunnes hän nukahti.^lähde?

Kun hän heräsi, kukkula oli kimaltelevan valkoisen lumen peitossa, vaikka oli keskikesä. Pensas oli täydessä kukassa, ruoho oli rehevää ja puut olivat lehtien peitossa. Hän etsi pyhäkköjään ja näki sen olevan jään peitossa ruusupensaan oksien välissä. Keisarin tulkinta tästä ihmeestä oli, että jumalatar lähetti hänelle merkin "ravistellen sänkyään", että Neitsyt tulisi tulevaisuudessa kunnioittaa hänen sijaansa. Hulda on kuvattu neitona lumivalkoisissa vaatteissa – hän on naisten käsitöiden suojelija, mutta liittyy myös erämaahan ja talveen – kun sataa lunta, Huldan sanotaan pudistavan höyhentyynyään. Kun hänen seuraajansa lopulta löysivät keisarin, hän lupasi rakentaa katedraalin Neitsyen kunniaksi, missä oli ruusukukkula. Hän säästi ruusun ja rakensi katedraalin siten, että ruusu kasvaa nyt alttarin takana apsiksessa. Yli tuhannen vuoden jälkeen sama ruusupensas kukkii edelleen.

Legendan toisenlaisen version mukaan Saksan keisari Ludvig Hurskas menetti rakkaan pyhäinjäännöksensä jahdatessaan riistaa ja lupasi pystyttää kappelin sinne, missä se löydetään. Relikvaario löydettiin villiruusun oksista, ja keisari rakensi pyhäkön ruusun viereen, ja alttarin oli lähellä ruusun kasvupaikkaa.

Toinen pieni muunnelma tarinaan on 1000-luvun julkaisussa Fundatio Ecclesiae Hildensemens. Keisari oli ottanut pyhäinjäännöksen käyttöönsä pysähtyessään pitämään messua metsästyksen yhteydessä. Esine asetettiin puuhun saarnan pitämisen aikana, mutta sitä ei saatu talteen, kun metsästys jatkui. Myöhemmin pappi ei kyennyt poistamaan pyhäinjäännöstä oksista. Uskoen tämän olevan Jumalan tahdon symboli, keisari rakennutti sinne kirkon sen sijaan, että se alun perin oli suunniteltu Elzeen.^lähde?

Elokuva ja kirjallisuus

Yksi Jessie Westonin ensimmäisistä painetuista teoksista oli pitkä tunteellinen runo nimeltä The Rose-Tree of Hildesheim. Kertomus "uhraamisesta ja kieltämisestä" perustui tarinaan ruususta. Se julkaistiin vuonna 1896, ja se oli hänen runojensa kokoomateoksen nimisäe.

Inspiraatio Mabel Wagnallsin kirjoittamaan kirjaan The Rose-bush of a Thousand Years tuli Hildesheimin ruususta. Tarina kertoo nuoresta tytöstä, joka jättää vauvansa luostariin. Äiti saavuttaa kuuluisuuden, kokee "hengellisen muutoksen" ja elvyttää suhteen lapseensa. Tarina muodosti pohjan vuoden 1924 mykkäelokuvalle Madonna ja ruusupensas. 90-minuuttisen elokuvan pääosissa olivat Viola Dana, Monte Blue ja Lew Cody. Sen käsikirjoitti ja ohjasi George D. Baker.