Tarton rauha (Viro)
|
| |
| Päiväys | 2. helmikuuta 1920 |
| Sijainti | Tarto, Viro |
| Allekirjoittajat | .svg){kind=small} Neuvosto-Venäjä Viro
|
| Kielet | venäjä, viro |
Tarton rauha (vir. Tartu rahu) solmittiin Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä 2. helmikuuta 1920. Tarton rauhassa Neuvosto-Venäjä tunnusti Viron itsenäisyyden de jure, luopui ikuisiksi ajoiksi oikeudestaan Viron alueeseen ja maksoi Virolle 15 kultaruplaa sotakorvauksena. Lisäksi Viro sai Pietarin kuvermenttiin kuuluneen noin 10 km leveän alueen Narvajoen itäpuolelta, sekä noin 2000 neliökilometrin suuruisen Petserimaan Pihkovan kuvermentista.[1] Viron itsenäistymisestä saakka vuonna 1991 Tarton rauhan rajat ovat olleet avoin kiistakysymys Viron ja Venäjän välillä[2].
Rauhanneuvottelut
Viron vapaussodan vielä kestäessä Viron työkansan kommuuni lakkautettiin kesällä 1919 ja Viron vastaisella rintamalla olleet virolaiset tarkka-ampujat siirrettiin muille rintamille. Elokuun alussa Leninin johtama Neuvosto-Venäjän hallitus teki Virolle rauhantarjouksen, mikä tarkoitti myös Viron hallituksen tunnustamista maan vallanpitäjäksi. Rauhantunnusteluja tehtiin parin päivän ajan Pihkovassa, mutta ne eivät johtaneet tuloksiin ulkomaiden vastustuksen takia. Länsivallat ja erityisesti Ranska olivat rauhaa vastaan. Myös Suomi suhtautui Viron rauhanaikeisiin kielteisesti. Neuvottelut venäläisten kanssa aloitettiin kuitenkin uudelleen joulukuussa. Tartossa 5. joulukuuta pidetyissä neuvotteluissa Viron valtuuskuntaa johti Jaan Poska ja Venäjän valtuuskuntaa ensin Leonid Krasin ja sittemmin Adolf Joffe. Rauhanneuvotteluissa Viroa painosti puna-armeijan 7. joulukuuta aloittama suurhyökkäys, joka pystyttiin kuitenkin pysäyttämään Narvajoelle 30. joulukuuta. Viron ja Neuvosto-Venäjän välille solmittiin aselepo, joka astui voimaan 3. tammikuuta 1920. Tarton rauhansopimus allekirjoitettiin 2. helmikuuta.[1]
Allekirjoittajat
Viron valtuuskunta[3]
Neuvosto-Venäjän valtuuskunta[3]
Seuraukset
Tarton rauha päätti Viron vapaussodan, jonka aikana oli kuollut noin 5 000 henkilöä kaatuneina, haavoihinsa, tauteihin tai terrorista. Rauhansopimuksella Virolle annetut maa-alueet kasvattivat sen pinta-alaa viidellä prosentilla ja se oli sopimuksen jälkeen 47 549 km².[4] Viroon muodostui myös entistä suurempi venäläinen vähemmistö. Petserinmaan 58 850 henkilöstä 38 000 oli venäläisiä. Alueen 19 500 virolaista olivat pääasiassa ortodoksisia setukaisia.[1] Neuvosto-Venäjälle Tarton rauha oli ensimmäinen emämaan ja siitä irroittautuneen maan välillä solmittu ja se oli ensimmäinen aukko Neuvosto-Venäjää ympäröivien vihamielisten valtioiden joukossa. Lenin kuvaili Tarton rauhaa ikkunaksi, jonka venäläiset työläiset olivat avanneet Länsi-Eurooppaan.[4]
Kiistat rajoista
Tarton rauhassa sovitut rajat piirrettiin uudelleen elokuussa vuonna 1944, kun Neuvosto-Viron korkein neuvosto ilmoitti, että joukosta kuntia luovutaan "asukkaiden pyynnöstä". Kunnat siirrettiin Venäjän federaatioon. Tällöin Viro menetti kolme neljännestä silloisesta Petserinmaasta. Luovutettu alue liitettiin Pihkovan oblastiin. Toinen aluemuutos tehtiin loppuvuodesta 1944, kun Narvajoen itäpuoliset alueet liitettiin Leningradin oblastiin.[5] Viron itsenäistyttyä vuonna 1991 rajoista syntyi kiista. Venäjä ei ole tunnustanut Tarton rauhaa ja siinä sovittua Viron itärajaa. Venäläisen näkemyksen mukaan Tarton rauhansopimuksen velvoitteiden jatkuvuus katkesi, kun Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Viroa ei tunnusteta vanhan Viron tasavallan seuraajavaltioksi. Viron ja Venäjän ulkoministerit Siim Kallas ja Jevgeni Primakov neuvottelivat rajakysymyksestä Petroskoissa marraskuussa 1996. Näissä neuvotteluissa sovittiin että Viro tyytyy neuvostoaikaisiin rajoihin eikä enää vetoa Tarton rauhansopimukseen myöhemmin allekirjoitettavassa rajasopimuksessa. Rajasopimuksen sisältö vahvistettiin vuonna 1999, mutta sitä ei tuolloin solmittu lopullisesti. Viron ja Venäjän ulkoministerit allekirjoittivat rajasopimuksen toukokuussa 2005 ja Viron riigikogu ratifioi sen heinäkuussa. Venäjän mukaan sopimus oli kuitenkin mahdotonta viedä läpi duumassa, koska riigikogu oli viitannut päätöksensä johdantotekstissä Tarton rauhansopimukseen. Venäjä ehdotti uusia sopimusneuvotteluja vuonna 2006, mutta Viro piti uusia neuvotteluja tarpeettomina.[2]
Kirjallisuutta
- Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203.
Viitteet
- ↑ a b c Zetterberg 2007, s. 510
- ↑ a b Zetterberg 2007, s. 735
- ↑ a b Esthonia and Soviet Republic of Russia - Peace Treaty, signed at Tartu, February 2, 1920 (1922) LNTSer 92; 11 LNTS 30 League of Nations Treaty Series. Viitattu 16.10.2010. (viroksi) (venäjäksi) (ranskaksi) (englanniksi)
- ↑ a b Zetterberg 2007, s. 511
- ↑ Zetterberg 2007, s. 665