Pohjois-Irlannin levottomuudet
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Tarkennus: Kuolleiden määrät syytä lähteistää. |
Pohjois-Irlannissa oli merkittäviä levottomuuksia 1960-luvun lopusta 1990-luvun loppuun. Pohjois-Irlannissa ajanjaksosta ja sen tapahtumista käytetään lakonista nimitystä The Troubles, "hankaluudet". Levottomuudet ovat olleet niin suuria ja kattavia, että niitä oikeastaan voi kutsua jopa sisällissodaksi. Sotaa ovat käyneet erilaiset terroristijärjestöt, muun muassa nationalistinen IRA (Irish Republican Army) sekä unionistiset/lojalistiset UVF (Ulster Volunteer Forces) ja UDA (Ulster Defence Association). Lisäksi sotaan ovat osallistuneet Pohjois-Irlannin puolisotilaallinen poliisi RUC (Royal Ulster Constabulary) sekä Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimat.
Uhrit[muokkaa]
Irlannin levottomuudet ovat 1960-luvulta lähtien vuoteen 2001 vaatineet 3523 kuolonuhria. Näistä suurin osa menetti henkensä Pohjois-Irlannissa, mutta myös muualla päin Eurooppaa levottomuudet ovat vaatineet uhreja. Irlannin lisäksi eniten uhreja on tullut Isossa-Britanniassa.
Levottomuuksien vuoksi kuolleita vuosina 1969-2001
- 2055 tasavaltalaisten ryhmien (mm. IRA) vuoksi
- 1020 unionististen/lojalististen ryhmien (mm. UVF ja UDA) vuoksi
- 368 brittiläisten ja irlantilaisten turvallisuusviranomaisten vuoksi
- 80 tuntemattomien tekijöiden vuoksi
Uhrien taustat
- 1857 siviiliä
- 1121 turvallisuusjoukkojen jäsentä (lähinnä Yhdistyneen kuningaskunnan armeijan sotilaita ja RUC:n poliiseja)
- 394 tasavaltalaisjoukkojen jäsentä
- 151 unionisti/lojalistijoukkojen jäsentä
Eniten kuolonuhreja The Troubles on vaatinut Belfastissa sekä Armagh'n ja Tyronen kreivikunnissa.
Aiheesta muualla[muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Irlannin levottomuudet Wikimedia Commonsissa
Sivulta puuttuu