Tamaanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tamaanit
Kivitamaani (Heterohyrax brucei)
Kivitamaani (Heterohyrax brucei)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Synnyttävät nisäkkäät Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Tamaanit
Hyracoidea
Huxley, 1869[1]
Heimo: Tamaanit
Procaviidae
Thomas, 1892
Suvut [2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tamaanit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tamaanit Commonsissa
Kalliotamaani (Procavia capensis)

Tamaanit (Hyracoidea) on nisäkäslahko, josta tunnetaan vain neljä nykyistä lajia, jotka kaikki kuuluvat samaan Procaviidae-heimoon. Tamaanit, joita ennen kutsuttiin kalliomäyriksi, ovat jäniksen kokoisia eläimiä (pituus 30–60 cm), mutta pienestä koostaan huolimatta niitä pidetään norsueläinten lähimpinä elävinä sukulaisina. Kolmas saman Paenungulata-ryhmän eläinlahko on sireenieläimet (manaatit ja dugongit).[3] Tamaaneilla on anatomisia yhtäläisyyksiä myös maasian kanssa.[4]

Fyysiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamaanit ovat jäniksen kokoisia, karvaisia nisäkkäitä jotka painavat 1,3–5,4 kilogrammaa ja muistuttavat ulkoisesti jyrsijöitä.[4] Ne ovat noin 30–50 cm pituisia, ja niitä kuvaillaan ulkonäöltään usein "isoiksi marsuiksi" tai "hännättömiksi jäniksiksi", joilla on pyöreät korvat. Tamaaneilla on lyhyet varpaat, joita on viisi kussakin etujalassa ja kolme takajaloissa. Takajalan sisävarpaassa oleva pidempi kynsi on tarkoitettu turkin hoitoa ja raapimista varten.[3] Tamaaneilla on lyhyt töpöhäntä[4]. Niiden turkin väritys vaihtelee lajin mukaan, mutta on pääsääntöisesti harmaa tai ruskea; kivitamaaneiden vatsapuoli on valkoinen[4].

Tamaanin elinaika on yleensä noin 9–12 vuotta,[4] mutta toisinaan niiden tiedetään eläneen yli 14-vuotiaiksi.

Suvut, lajit ja alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkemykset tamaanilajien lukumäärästä ovat vaihdelleet paljon. 1980-luvulla lajeja katsottiin olevan 11.[4] Vuonna 2005 julkaistun Mammal Species of the World-teoksen mukaan tamaanien lahkossa ja heimossa on kolme sukua, joihin kuuluu yhteensä neljä lajia ja kymmeniä alalajeja.[5][2] Alla olevassa luettelossa mainitaan nykyiset lajit ja ne alalajit, joita on aiemmin pidetty omina lajeinaan:[2]

  • Puutamaanit (Dendrohyrax)
    • Lännenpuutamaani (Dendrohyrax dorsalis)
    • Puutamaani (Dendrohyrax arboreus)
      • Idänpuutamaani Dendrohyrax validus oli aiemmin oma lajinsa, nykyisin sitä pidetään yleensä vain puutamaanin synonyymina.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamaaneita esiintyy eteläisessä ja keskisessä Afrikassa sekä Lähi-idässä.[4] Ne ovat esimerkiksi yksi Pöytävuoren tunnetuimmista eläinlajeista.kenen mukaan? Ne viihtyvät parhaiten kivikkoisilla alueilla, mutta ne ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä ja siksi niitä esiintyy kuivalta savannilta aina kosteisiin sademetsiin asti.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliotamaanit ovat päiväeläimiä. Ne elävät isoissa yhdyskunnissa, joissa on yksi uros ja monta naarasta poikasineen. Puutamaanit taas ovat yöeläimiä ja vähemmän sosiaalisia kuin kalliotamaanit. Tamaanit eivät kaiva koloja, vaan asuvat luonnollisissa kallionhalkeamissa ja koloissa. Ne ovat niin sanotusti sisäsiistejä, sillä ne tekevät tarpeensa aina samaan paikkaan.

Tamaanit tunnetaan yleensä niiden kamalasta äänestä. Niiden ääntely koostuu piipityksistä, murinasta, vihellyksistä ja kirkaisuista. Puutamaanin yöllinen huuto on kuitenkin korvia raastavaa kuunneltavaa: se alkaa vinkuvasta vihellyksestä, nousee sitten sianomaiseksi kirkunaksi ja lopulta pikkulapsen huudoksi.lähde? Tamaanit tekevät suurimman osan huudoistaan silloin kun ne kiipeävät tai laskeutuvat puista yöaikaan.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutamaani (Dendrohyrax arboreus)

Tamaanit ovat suurimmaksi osaksi kasvinsyöjiä. Puutamaanit syövät hedelmiä ja lehtiä, kalliotamaanit taas heiniä, ruohoja, lehtiä, hedelmiä, hyönteisiä, liskoja ja linnunmunia. Tamaanit syövät yleensä siten, että ne ovat laumansa muodostamassa ringissä kasvot ympyrästä ulospäin, vahtien mahdollisia vihollisia. Kun tamaani on nielaissut suullisen ruohoa ja muuta rehua, se katsoo ylös varmistaakseen ympäristönsä turvallisuuden. Jos johtajauros antaa kimeän varoitushuudon, tamaanit pakenevat piiloihin, joissa ne sitten odottavat paikalleen jähmettyneinä kunnes vaara on ohi. Tamaanit pystyvät olemaan pitkään ilman vettä. Ne saavat ilmeisesti tarvittavan kosteuden ruoastaan.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamaaninaaraan kantoaika on seitsemän kuukautta. Se on melko pitkä aika eläimen kokoon nähden, sillä esimerkiksi kissan kantoaika on vain kahdesta kolmeen kuukautta. Kantoajan pituus juontaa kuitenkin juurensa tamaanien menneisyydestä, nehän ovat sukua norsuille.

Kalliotamaani voi saada kerrallaan 2–3 poikasta, kun taas puutamaanilla voi olla enimmillään vain yhdestä kahteen poikasta. Tamaanin poikaset ovat synnyttyään jo niin täysin kehittyneitä, että ne voivat hyppiä ja juosta tunnin kuluttua syntymästään. Vaikka tamaaninaaraat imettävät poikasiaan kolmen kuukauden ikäisiksi asti, poikaset alkavat syödä kasveja jo toisena elinpäivänään. Tamaaneilla on oma eräänlainen päiväkotijärjestelmä, jossa kaikki poikaset kerääntyvät yhdeksi ryhmäksi.

Viholliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamaanin vihollisiin kuuluvat muun muassa petolinnut, leopardit, leijonat, sakaalit, hyeenat ja käärmeet.[4] Tamaanit voivat puolustautua pienempiä saalistajia vastaan puremalla, mutta kallionkoloihin ja kivien sekaan piiloutuminen on niiden paras puolustus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Hyracoidea (TSN 180675) Viitattu 1.10.2011. (englanniksi)
  2. a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Procaviidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 1.10.2011. (englanniksi)
  3. a b Hyracoidea Animal Diversity Web (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 10 ja 22. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  5. Wilson & Reeder's Mammal Species of the World, 3rd edition: Preface (englanniksi) Luettu 1.10.2011