Suurin pudottaja
Wikipedia
Suurin pudottaja oli suomalaisen MTV3-televisiokanavan alkuvuodesta 2006 lähettämä televisiosarja, joka perustui yhdysvaltalaisen Biggest Loser -sarjan formaattiin, jota esitettiin 2006 kesänä myös Suomessa.
Sarjaan kerättiin 12 ylipainoista suomalaista, joiden tavoitteena oli asiantuntevan valmennuksen avulla pudottaa mahdollisimman paljon painoaan. Kahteen joukkueeseen jaetut kilpailijat punnittiin sarjan jokaisen jakson lopussa, ja vähemmän yhteensä painostaan pudottanut joukkue joutui lähettämään keskuudestaan yhden kilpailijan kotiin. Sarjan juontajana toimi Eeva Jaakonmaa ja joukkueiden valmentajina uimari Jani Sievinen ja nyrkkeilijä Eva Wahlström.
Finaali nähtiin 7. huhtikuuta 2006, jolloin suurin pudottaja Hardy Dieter voitti itselleen sarjan pääpalkinnon, 20 000 euroa.

