Kumman kaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kumman kaa
Sarjan logo ensimmäiseltä tuotantokaudelta.
Sarjan logo ensimmäiseltä tuotantokaudelta.
Tyyli komedia
Kestoaika 23 min / jakso
Tekijä Johanna Vuoksenmaa (ohjaus)
Lauri Nurkse (ohjaus)
Pääosissa Minna Koskela
Heli Sutela
Ilkka Merivaara
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Verkko Nelonen
Liv
Esitetty 24. helmikuuta 2003 –
31. tammikuuta 2005
Jaksoja 20
Aiheesta muualla
IMDb

Kumman kaa on vuosina 20032005 Nelosella lähetetty suomalainen televisiosarja.

Sarjan ovat käsikirjoittaneet Minna Koskela ja Heli Sutela, jotka myös näyttelevät pääroolit. Ensimmäisen tuotantokauden ohjasi Johanna Vuoksenmaa ja toisen tuotantokauden Lauri Nurkse. Musiikin on säveltänyt Aavikko-yhtye.

Minna Koskela ja Heli Sutela kirjoittivat sarjasta myös oheismateriaaliksi kirjan Kumman kaa: Perusasiat haltuun (Nemo, 2005). Sarja on julkaistu kahdella tupla-DVD:llä.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin vuonna 2001, mutta sen esittäminen alkoi vasta 24. helmikuuta 2003. Alun perin sarjan jakso 12 Jengiä Kiss FM:stä oli tarkoitettu toisen tuotantokauden ensimmäiseksi jaksoksi. Sarjaa on uusittu televisiossa useita kertoja.

Kumman Kaa aloitti lavakiertueen Kummanki kaa ja mukana myös Vesa 15. maaliskuuta 2010. Lavashowssa ovat mukana Minna Koskela, Heli Sutela ja Ilkka Merivaara. Esityksen tarina jatkaa siitä, mihin toinen tuotantokausi loppui.

Sisällysluettelo

Juoni [muokkaa]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarja kertoo ruotsinopettaja Annen ja kouluterveydenhoitaja Ellun elämästä. Anne ja Ellu ovat töissä samassa koulussa. He viettävät välitunnit ja pääosan tunneistakin Ellun terveydenhoitohuoneessa. Suurimman osan ajasta he kuluttavat vapaa-ajan aktiviteettien suunnitteluun ja setvimiseen. Monimutkaisemmissa kysymyksissä he kääntyvät Annen veljen, Vesan puoleen. Suuren osan viikonlopuista ja useimmat arki-illoistakin he viettävät aikaa baarissa, jossa myös Annen veli Vesakin useasti on. Vesa on ammatiltaan toimittaja. Anne ja Vesa ovat kotoisin Sipoosta.[1]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät [muokkaa]

Listassa on vain osa sarjan henkilöistä.

Pääosissa [muokkaa]

 Minna Koskela  ... Ellu Jokinen  
 Heli Sutela  ... Anne Nyberg  
 Ilkka Merivaara  ... Vesa Nyberg  

Muissa osissa [muokkaa]

 Robin Svartström  ... Aki  
 Tiina Pirhonen  ... Tarja  
 Sari Viitasalo  ... Marjo  
 Susanna Mikkonen  ... Elisabeth  
 Eppu Salminen  ... Vexi  
 Juha Veijonen  ... Pertsa  
 Kari-Pekka Toivonen  ... Cajander  
 Antti Tammela  ... Rami  
 José Hellström  ... Johnny  
 Osmo Jokinen  ... Miku  
 Hannu-Pekka Björkman  ... Mika  
 Jarkko Pajunen  ... Markku  
 Esa-Matti Pölhö  ... Kaitsu  
 Pamela Tola  ... Mimmi  
 Jakob Öhrman  ... Joonas  
 Viktor Idman  ... Jesse  
 Tommi Eronen  ... Harri  
 Jarkko Nyman  ... Timo  
 Antti Pääkkönen  ... Kipsakas  
 Jouko Puolanto  ... Jore  
 Seppo Halttunen  ... Marko  
 Pauliina Hukkanen  ... Auli  
 Janne Virtanen  ... Bar Einon johtaja  
 Kari Ketonen  ... Jujutsu-opettaja  

Jaksoluettelo [muokkaa]

Ensimmäinen tuotantokausi [muokkaa]

Jakso Nimi Ensiesitys Uusinnat
1. Akin farkut 24.02.2003 13.09.2004 11.12.2009 19.10.2010 22.11.2010 27.12.2010 16.03.2011 18.03.2011 07.12.2011 05.05.2012
2. Mel Gibson 03.03.2003 20.09.2004 11.12.2009 20.10.2010 24.11.2010 27.12.2010 16.03.2011 18.03.2011 10.12.2011 12.05.2012
3. Sutinaa 10.03.2003 27.09.2004 11.12.2009 21.10.2010 25.11.2010 28.12.2010 23.03.2011 25.03.2011 14.12.2011 18.05.2012
4. Tipatonta 17.03.2003 04.10.2004 11.12.2009 22.10.2010 26.11.2010 28.12.2010 23.03.2011 25.03.2011 17.12.2011 25.05.2012
5. Music Award 24.03.2003 11.10.2004 11.12.2009 25.10.2010 29.11.2010 29.12.2010 30.03.2011 01.04.2011 21.12.2011 01.06.2012
6. Ammatinvalintaa 31.03.2003 18.10.2004 11.12.2009 27.10.2010 01.12.2010 29.12.2010 30.03.2011 01.04.2011 24.12.2011 09.06.2012
7. Halipusu 07.04.2003 25.10.2004 12.12.2009 28.10.2010 02.12.2010 30.12.2010 06.04.2011 08.04.2011 28.12.2011 15.06.2012
8. Loma 14.04.2003 01.11.2004 12.12.2009 29.10.2010 03.12.2010 30.12.2010 06.04.2011 08.04.2011 31.12.2011 29.06.2012
9. Kuka antaa 21.04.2003 08.11.2004 12.12.2009 01.11.2010 06.12.2010 31.12.2010 13.04.2011 15.04.2011 04.01.2012 07.07.2012
10. Ilmaisen viinan bileet 28.04.2003 15.11.2004 12.12.2009 03.11.2010 08.12.2010 31.12.2010 15.04.2011 16.04.2011 07.01.2012

Toinen tuotantokausi [muokkaa]

Jakso Nimi Ensiesitys Uusinnat
11. Rusettiluistelut 22.11.2004 12.12.2009 04.11.2010 09.12.2010 03.01.2011 04.05.2011 06.05.2011 12.01.2012
12. Jengiä Kiss FM:stä 29.11.2004 12.12.2009 05.11.2010 10.12.2010 03.01.2011 04.05.2011 06.05.2011 19.01.2012
13. Perjantaipullo 13.12.2004 13.12.2009 08.11.2010 13.12.2010 10.01.2011 08.06.2011 10.06.2011 26.01.2012
14. Lavatanssit 20.12.2004 13.12.2009 10.11.2010 15.12.2010 10.01.2011 08.06.2011 10.06.2011 02.02.2012
15. Rakkautta ilmassa 27.12.2004 13.12.2009 11.11.2010 16.12.2010 17.01.2011 15.06.2011 17.06.2011 09.02.2012
16. Synttärit 03.01.2005 13.12.2009 12.11.2010 17.12.2010 17.01.2011 15.06.2011 18.06.2011 16.02.2012
17. Puhtaalta pöydältä 10.01.2005 13.12.2009 15.11.2010 20.12.2010 24.01.2011 22.06.2011 24.06.2011 23.02.2012
18. Naiset rauhan puolesta 17.01.2005 13.12.2009 17.11.2010 22.12.2010 24.01.2011 22.06.2011 24.06.2011 01.03.2012
19. Henkinen prosessi 24.01.2005 13.12.2009 18.11.2010 23.12.2010 31.01.2011 29.06.2011 01.07.2011 08.13.2012
20. Vallan ytimessä 31.01.2005 13.12.2009 19.11.2010 24.12.2010 31.01.2011 29.06.2011 02.07.2011 15.03.2012

Lähteet [muokkaa]

  1. Selviää jaksossa Vallan ytimessä

Aiheesta muualla [muokkaa]