Susan Blu
| Susan Blu | |
|---|---|
| Syntymäaika | 12. heinäkuuta 1948 (ikä 64) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1962– |
| Oikea nimi | Susan Maria Blu |
| Muut nimet | Sue Blu Susan Blue |
| Merkittävät roolit | Arcee (The Transformers) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
Susan Maria Blu (s. 12. heinäkuuta 1948 Saint Paul, Minnesota) on yhdysvaltalainen ääniohjaaja ja ääninäyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten animesarjasta The Transformers, jossa hän ääninäytteli Arcee nimistä hahmoa. Blu uusi samaisen roolin Transformers: Animatedissa vuonna 2008.
Blu on saanut yhdeksän Daytime Emmy ehdokkuutta ääniohjaamisesta.
Ura [muokkaa]
Uransa aikana Blu on ääninäytellyt 1960-luvulta asti animaatiosarjoissa kuten Jetsonit, Ghostbusters, Smurffit, The Transformers, My Little Pony and Friends, BraveStarr, Simpsonit, Tosi viilee haamujengi ja Beast Wars: Transformers. Tämän ohella hän on esiintynyt myös televisiossa 1970- ja 1980-luvulla elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Waltonin perhe, Sairaalan syke, Ritari Ässä ja Perjantai 13. päivä osa 7.
Ääninäyttelyn lisäksi Blu toimii myös ohjaajana ja enimmäkseen ääniohjaajana animaatioissa kuten Ubos loitsukirja, Beast Machines ja Transformers: Animated. Hän on saanut ääniohjauksestaan Daytime Emmy -ehdokkuuden animaatiosarjasta Utelias Vili.