Suomen ja Viron suhteet
Suomen ja Viron suhteet alkoivat diplomaattisesti uudelleen 29. elokuuta 1991 Viron itsenäistyttyä Neuvostoliitosta. Suomen suurlähetystö sijaitsee Tallinnassa ja Viron suurlähetystö Helsingissä. Suomen Tallinnan-suurlähettiläänä toimii Timo Kantola. Viron Helsingin-suurlähettiläs on Sven Sakkov[1]. Molemmat maat ovat Euroopan unionin ja Naton jäseniä.
Suomen ja Viron välille suunniteltiin valtioliittoa 1920–1940-luvuilla, mutta hanke ei saanut kannatusta[2]. Arvostettu virolaiskirjailija Jaan Kross ehdotti asiaa uudelleen 1990-luvun lopulla[2].
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1938 maat solmivat valtiosopimuksen henkisestä yhteistyöstä, joka pohjautuu suomalaisten ja virolaisten sukulaisuuteen. Sopimuksen 14 eri artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui perustamaan Helsingin yliopistoon joko erillisen tai jonkun muun instituutin yhteydessä toimivan virolaisen instituutin ja Viron hallitus Tarton yliopiston yhteyteen suomalaisen instituutin, joiden tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalais-virolaisia tieteellisiä, kirjallisia ja taiteellisia suhteita.[3]
Hallitukset sitoutuivat tarjoamaan toisilleen vastavuoroisuuden perusteella avustusta toisen sopimuspuolen kielen opetuksen järjestämiseksi yliopistossa. Hallitukset sitoutuivat tukemaan tieteellisiä yhdistyksiä ja tieteellisiä kongresseja, jotka työskentelevät molempien kansojen välisten suhteiden lujittamiseksi. Maat sitoutuivat myös Suomalais-ugrilainen kulttuurikongressien järjestämiseen ja sukukansapäivien viettoon molempien maiden kouluissa.[3]
Molemmat hallitukset sitoutuivat mahdollisuuksien mukaan edistämään toisen maan tieteenharjoittajien työskentelyä toisessa sopimusmaassa. Eri artikloissa sitouduttiin myös helpottamaan vastavuoroisten opiskelijoiden asemaa. Molemmat hallitukset sitouituvat tarpeen mukaan varaamaan maansa oppikoulujen ja kansakouluopettajien valmistuslaitoksien oppilaille tilaisuuden opiskella toisen sopimusmaan kieltä.[3]
Kummankin maan hallitukset sopivat, että Virossa asuville suomen kieltä puhuville kansalaisille ja Suomessa asuville viron kieltä puhuville kansalaisille, mikäli heitä samalla paikkakunnalla on riittävä määrä (vähintään 20), varataan mahdollisuus saada alkuopetus omakielisessä koulussa sekä yleensä vaalia omakielistä sivistystään. Samalla maat sopivat erilaisista kirjallisuuteen ja taiteeseen liittyvistä käytänteistä.[3]
Hallitukset sopivat, että ne pyrkivät siihen, että asianomaisten maiden yleisradiot vastavuoroisesti välittävät toisen maan yleisradion ohjelmia, sekä että puheohjelman aikana omistetaan huomattava sija toisen maan historian, kirjallisuuden, taiteen, musiikin, kansatieteen ja matkailunähtävyyksien tunnetuksi tekemiseen. Molemmat hallitukset sopivat maidensa virallisten julkaisujen, samoinkuin niiden tieteellisten laitosten julkaisemien aikakauslehtienkin vaihdon edistämisestä. Molemmat hallitukset sitoutuvat lisäämään virolaisten kirjojen lukua Suomen kirjastoissa ja suomalaisten kirjojen lukua Viron kirjastoissa, eritoten yliopistojen kirjastoissa.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- I Suomalainen Vapaajoukko
- Eesti Maja
- Helsinki–Tallinna-rautatietunneli
- Kabbölen virolaiset
- Naapurivisa
- Pohjan Pojat
- Pro Estonia
- Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi
- Suomalais-ugrilainen kulttuurikongressi
- Suomen ja Viron puolustusyhteistyö
- Suomenlahden tykistösulku
- Suomen-pojat
- Suomenvirolaiset
- Suomen Viro-yhdistysten liitto
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Niilo Simojoki STT: Viron suurlähettiläs paljastaa, mikä Suomen Nato-keskustelussa ärsytti – ”Väärin, väärin ja väärin” Ilta-Sanomat. 9.10.2022. Viitattu 12.4.2023.
- ↑ a b "Valtioliitto Viron ja Suomen välille" mtvuutiset.fi. 17.9.1997. Viitattu 29.9.2023.
- ↑ a b c d e FINLEX ® - Valtiosopimukset: 15/1938 www.finlex.fi. Viitattu 27.9.2023.
| ||||||||||||||||||||||||||