Songhoy Blues
| Songhoy Blues | |
|---|---|
.jpg) Songhoy Blues esiintymässä Rough Trade -klubilla New Yorkissa helmikuussa 2015 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 2012– |
| Tyylilaji | desert blues, blues rock |
| Kotipaikka | Bamako, Mali |
| Laulukieli | songhai, ranska |
| Jäsenet |
Aliou Touré, laulu, kitara |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Songhoy Blues on aavikkobluesia (desert blues) soittava yhtye Malista. Kvartetti perustettiin Malin pääkaupungissa Bamakossa, jonne yhtyeen jäsenet joutuivat pakenemaan, koska ääri-islamistit kielsivät kuoleman uhalla kaiken musiikin heidän kotikaupungissaan Timbuktussa. Yhtye on yksi pääesiintyjistä dokumentissa They Will Have to Kill Us First (Malin musiikki ei vaikene).[1][2]
Yhtyeen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2012 tuaregien itsenäisyyttä ajava MNLA (Mouvement National pour la Libération de l'Azawad eli Azawadin kansallinen vapautusliike) otti hallintaansa Pohjois-Malin. MNLA:n aseelliseksi tueksi tuli ääri-islamistinen ryhmä Ansar Dine. Ansar Dineä kuitenkin ajoi eteenpäin sen omat tarkoitusperät, ja se kääntyi MNLA:ta vastaan. Paikallista väestöä terrorisoiva liike muun muassa kielsi alueen asukkailta oppiensa mukaisesti alkoholin ja musiikin. Timbuktun läheltä Diréstä kotoisin oleva kitaristi Garba Touré joutui jättämään kotinsa ja lähti Malin pääkaupunkiin Bamakoon. Hän muodosti yhtyeen yhdessä Gaosta paenneiden laulaja-kitaristi Aliou Tourén ja basisti Oumar Tourén kanssa. Miehet eivät sukunimistään huolimatta ole sukua keskenään, vaan kuuluvat songhai-kansaan. Yhtyeen nimi juontuu tästä etnisestä ryhmästä ja musiikkityypistä, jota he soittavat, "desert blues".[3]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Songhoy Blues alkoi soitella Bamakon klubiympyröissä musiikkiaan, ja heitä tulivat kuuntelemaan sekä songhai- että tuaregi-fanit. Syyskuussa 2013 Africa Express vieraili Bamakossa levyttämässä paikallisten kanssa. Africa Express muodostuu ryhmästä yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia muusikoita ja tuottajia, joita johtaa Damon Albarn. Songhoy Bluesin koesoitto meni hyvin, ja heidät esiteltiin Nick Zinnerille, Yeah Yeah Yeahs -yhtyeen kitaristille. Zinnerin kanssa yhtye levytti kappaleen "Soubour" (suom. kärsivällisyys). Kappale julkaistiin vuonna 2013 Africa Expressin kokoelmalevyllä Maison Des Jeunes.[3][4]
"Soubour" menestyi hyvin, ja sen seurauksena yhtye palasi studioon äänittämään kokonaista albumia tuottajina Nick Zinner ja Marc-Antoine Moreau. Debyyttialbumi Music in Exile ilmestyi alkuvuodesta 2015, julkaisijoina Transgressive sekä Atlantic Records. The Guardianin toimittaja Robin Denselow nimesi Songhoy Bluesin "bändiksi joka kannattaa tsegata", ja NME:n Kevin Perry kuvasi levyä "desert bluesin mestariteokseksi".[5][6] Yhtye esiintyi lukuisilla festivaaleilla vuonna 2015, muun muassa Glastonburyssa, Bonnaroossa, Latitudessa, Roskildessa ja Green Man -festivaaleilla. Saman vuoden joulukuussa Songhoy Blues esiintyi Helsingissä Kuudennella Linjalla.[7] Vuonna 2017 julkaistiin kokoonpanon toinen LP Résistance.[8]
Musiikkityyli ja vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afrikkalaiset yhtyeet menevät helposti kategoriaan maailmanmusiikki tai etno, mutta sitä Songhoy Blues ei ole. Kitaristi Garba Tourén mukaan bändin jäsenet kasvoivat kuunnellen sellaista musiikkia kuin The Beatles, Jimi Hendrix ja John Lee Hooker. Suurimmaksi osaksi he kuitenkin kuuntelivat hip hoppia tai R&B:tä. "Emme voi jumittua isovanhempiemme aikojen musiikkityyliin. Ja diggaamme sitä paitsi niin paljon sähkökitarasta."[9] The Daily Telegraphin Helen Brown kuvailee yhtyeen musiikkia nimityksellä "Africa-blues-rock", ja toteaa että bändi on musiikillisesti velkaa Ali Farka Tourélle, jonka kappaleista he alussa esittivät versioitaan, mutta heillä totisesti on myös aivan ikioma groove.[1] Garba Touré on Ali Farkan yhtyeen pitkäaikaisen rumpalin poika.[3]
Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aliou Touré – laulu, kitara
- Garba Touré – kitara, laulu
- Oumar Touré – basso, laulu
- Nathanael Dembélé – rummut, laulu
Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 2015: Music in Exile
- 2017: Résistance
- 2020: Optimisme
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Brown, Helen: Songhoy Blues, Music in Exile, review: 'terrifically danceable' The Telegraph. 21.2.2015. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Sinisalo, Kati: Malin musiikki ei vaikene Yle. Viitattu 3.11.2017.
- ↑ a b c Morgan, Andy: Songhoy Blues: the lost sound of northern Mali emerges from civil war The Guardian. 4.12.2013. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Minsker, Evan: Damon Albarn, Brian Eno, Nick Zinner, Holy Other Detail Africa Express Album | Pitchfork pitchfork.com. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Denselow, Robin: Songhoy Blues: Music in Exile review – a Malian band to watch The Guardian. 19.2.2015. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Perry, Kevin EG: 7 Great Albums That May Have Passed You By This Week - NME NME. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Blues News 5/2015 – Finnish Blues Magazine www.bluesnews.fi. Viitattu 3.11.2017.
- ↑ Songhoy Blues Discogs. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Cornwell, Jane: Sounds of defiance The Australian. 4.12.2015. Viitattu 3.11.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Africa Beats – Songhoy Blues / BBC Africa – (www.youtube.com) (englanniksi) (ranskaksi)
- The Clash -cover "Should I Stay or Should I Go?", sanat songhaiksi – (www.youtube.com)
- Sahara, featuring Iggy Pop – (www.youtube.com)