Sebastian I (Portugali)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sebastian I

Portugalin Sebastião eli Sebastian I (20. tammikuuta 1554, Lissabon - 4. elokuuta 1578, Alcazarquivir) oli Portugalin ja Algarven kuudestoista kuningas. Hän seurasi vuonna 1557 isoisäänsä Juhana kolmatta. Sebastianin isä, hänkin Juhana nimeltään, kuoli ennen isäänsä ja ennen poikansa syntymää.

Sebastian I kuoli Ksar el-Kebirin taistelussa vuonna 1578 ilman perillistä, jolloin häntä seurasi hänen 66-vuotias setänsä, kardinaali Henrik.[1]

Sebastianismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemansa jälkeen Sebastianista tuli kaivattu kuningas. Hänen ruumiinsa tunnistettiin taistelukentällä ja tuotiin joulukuussa 1578 haudattavaksi Portugaliin. Kuitenkin monet uskoivat, että Sebastian ei ollut kuollut vaan piiloutunut kärsittyään tappion taitelussa.[1]

Sebastianin odotuksesta tuli tärkeä osa Portugalin identiteettiä. Kansalaiset odottivat hänen paluutaan, joka aloittaisi uuden kukoistuksen ajan. Kun Bragançan herttua Juhana julistettiin kuninkaaksi joulukuussa 1640, joutui hän vannomaan, että luovuttaisi valtaistuimensa Sebastianille, jos hän tulisi sitä vaatimaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pekka Masonen: Pelissä koko maan kohtalo. Aamulehti, 16.6.2011, s. A02.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sebastian I (Portugali).
Portugali Edeltäjä:
Juhana III
Portugalin kuningas
1557-1578
Seuraaja:
Henrik I
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.