Saatana (vuoden 1912 elokuva)
| Saatana | |
|---|---|
| Satana | |
 Saatana (Mario Bonnard) savuavilla raunioilla. |
|
| Ohjaaja | Luigi Maggi |
| Käsikirjoittaja | Guido Volante |
| Perustuu | John Miltonin ja Friedrich Gottlieb Klopstockin runoelmiin |
| Kuvaaja | Giovanni Vitrotti |
| Pääosat | Mario Bonnard, Mario Voller Buzzi, Mary Cléo Tarlarini, Fernanda Negri-Pouget |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia |
| Tuotantoyhtiö | Ambrosio Film |
| Ensi-ilta |
10. joulukuuta 1912 (Italia) 16. maaliskuuta 1914 (Suomi) |
| Kesto | 1960 metriä |
| Alkuperäiskieli | mykkäelokuva |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Saatana (ital. Satana, alaotsikoltaan Il dramma dell'umanità, ”Ihmiskunnan draama”) on vuonna 1912 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Luigi Maggin ohjaaman elokuvan päähenkilöä Saatanaa esittää Mario Bonnard.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva sisältää neljä kertomusta. Niistä ensimmäinen perustuu John Miltonin runoelmaan Kadotettu paratiisi ja toinen Friedrich Gottlieb Klopstockin runoelmaan Messias.[1][2]
Ensimmäisessä tarinassa Saatana kapinoi Jumalaa vastaan, viettelee käärmeenä ensimmäiset ihmiset ja kylvää heidän joukkoonsa väkivallan ja vallanhimon siemenet. Toisessa kertomuksessa Saatana koettelee Jeesusta ja yrittää estää hänen ylösnousemuksensa.[1][2]
Elokuvan toisen osan ensimmäisessä kertomuksessa keskiaikaisen luostarin alkemisti keksii Saatanan avulla absintiksi kutsutun juoman, joka koituu munkkiveljien ja koko ihmiskunnan tuhoksi. Viimeisessä ja kestoltaan pisimmässä tarinassa Saatana auttaa terästehtaan omistajaa viettelemään tehtaan työläisen Furion rakastetun Marian. Saatanan yllyttämät työläiset nousevat kapinaan, Furio murhaa teollisuusmiehen ja räjäyttää lopuksi itsensä, Marian ja häntä pidättämään tulleet poliisit. Savuavilla raunioilla seisova Saatana sytyttää savukkeen ja pui irvistäen nyrkkiään kohti taivasta.[1][2]
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Mario Bonnard | … | Saatana |
| Mario Voller Buzzi | … | Jeesus Kristus |
| Mary Cléo Tarlarini | … | Fiammetta |
| Fernanda Negri-Pouget | … | Maria |
| Enrico Lupi | … | Furio |
| Margherita Albry | … | ilotyttö |
| Vitale De Stefano | … | |
| Oreste Grandi | … | |
| Bianca Schinini | … | |
| Cesare Zocchi | … | |
| Carlo Campogalliani | … | |
| … | Paolo Azzurri | |
| Lia Negro | … | |
| Angelo Vestri | … | |
| Giuseppina Ronco | … | |
| Ercole Vaser | … | |
| Armando Pouget | … | |
| Filippo Costamagna | … | |
| Enrico Negro | … | |
| Mario Saio | … | |
| Antonio Grisanti | … | |
| Arrigo Amerio | … | |
| Dario Silvestri | … | [1] |
Tuotanto, vastaanotto ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saatana oli yksi torinolaisen Ambrosio Filmin suurtuotannoista[1]. Sen käsikirjoituksen on laatinut runoilija Guido Volante. Ohjaajaksi mainitaan eräissä lähteissä Luigi Maggin ohella myös Arturo Ambrosio.[2]
Elokuvaa levitettiin aluksi kahdessa osassa, joista toinen sai ensi-iltansa tammikuussa 1913. Mahdollisia sensuuriongelmia peläten yhtiö pyrki esittämään sen yhteiskunnallisena moraalitarinana, jonka tarkoituksena on vedota katsojien omaantuntoon.[1] Yhdysvalloissa elokuvaa näytettiin ilman toista kertomusta[2].
Saatana oli suuri menestys sekä Italiassa että ulkomailla[3]. Kriitikot ylistivät sen vaikuttavaa teemaa, Mario Bonnardin vahvaa näyttelijänsuoritusta sekä taidokasta lavastusta ja kuvausta[1]. Ranskalaisen elokuvahistorioitsijan Georges Sadoulin mukaan elokuvan käsikirjoitus kärsii naivista kirkonvastaisuudesta ja demagogisesta politikoinnista, mutta sen ansiona on kokonaan uudenlaisen kerrontatavan luominen. Saatanan on nähty vaikuttaneen D. W. Griffithin Suvaitsemattomuuteen (1916) sekä eräisiin Thomas H. Incen, Maurice Tourneurin ja Carl Theodor Dreyerin elokuviin.[1][3] Sitä voidaan pitää myös myöhemmän episodielokuvan edeltäjänä[4]. Elokuvasta on säilynyt vain kahdeksan minuutin katkelma[2].
Saatanaa esitettiin Suomessa keväällä 1914. Lehtimainosten mukaan kyseessä oli ”kinematografin suurin ihmetyö”, ”kallein filmi joka tähän saakka on ilmestynyt”.[5][6] Elokuva sai kiittäviä arvosteluja lehdistössä[7][8][9][10][11] ja se oli Hufvudstadsbladetin mukaan myös suuri yleisömenestys[12].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Bernardini, Aldo & Martinelli, Vittorio: Il cinema muto italiano. I film degli anni d’oro. 1912: seconda parte, s. 192–199. Bianco e Nero, numero speciale. Roma: Nuova ERI, Centro Sperimentale di Cinematografia, 1995. ISBN 88-397-0918-5.
- ↑ a b c d e f Enciclopedia del cinema in Piemonte torinocittadelcinema.it. Viitattu 22.7.2017.
- ↑ a b Il Cinema Ritrovato 1991 cinetecadibologna.it. Viitattu 22.7.2017.
- ↑ Leprohon, Pierre: The Italian Cinema, s. 22. London: Secker & Warburg, 1972.
- ↑ Scala ja Eldorado -teatterien mainos. Helsingin Sanomat, 15.3.1914, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kulmahalli-elokuvateatterin mainos. Työ, 20.4.1914, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Smånotiser: En världsfilm. Hufvudstadsbladet, 16.3.1914, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Pikku-uutisia: Elävät kuvat. Uusi Suometar, 17.3.1914, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Bio: Scala & Eldorado. Nya Pressen, 19.3.1914, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Tuulispää, no 12 (20.3.1914), s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Scala och Eldorado. Fyren, no 13 (21.3.1914), s. 8. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Biografteatarna. Hufvudstadsbladet, 19.3.1914, s. 6. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Saatana Internet Movie Databasessa (englanniksi)