Saaristoristeilijä
Saaristoristeiljä on klassinen purjevene, joka on rakennettu perustuen Svenska Seglarförbundetin vuonna 1908 vahvistamaan saaristoristeilijäsääntöön. Säännön oli tarkoitus täydentää R-mittasääntöä, jota monet purjehtijat eivät pitäneet sopivaksi Pohjoismaiden saaristo-olosuhteisiin [1]. Kaksi saaristoristeiljöiden kokoluokkaa eli SK 30 ja SK 40 valittiin vuoden 1920 Brysselin kesäolympialaisiin. Alun perin saaristoristeilijät purjehtivat miltei poikkeuksetta Itämerellä, mutta tänään saaristoristeilijät ovat levinneet erityiseti Keski-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, jossa venettä arvostetaan kauneutensa ja nopeutensa vuoksi. Erityisesti Saksassa SK 30 ovat kasvaneet suureksi luokaksi ja moni alunperin ruotsalaisvene purjehtii tänään Saksan Itämeren rannikolla. Suomen runsaasta kolmestakymmenestä saaristoristeilijästä suurimmat ovat 75 neliömetrisiä. Ruotsissa purjehtii useita 95 neliömetrisiä ja jopa pari 150 neliömetristä, josta tunnetuin on yli kahdenkymmenen metrin pituinen Beatrice Aurore. Viime vuosina Suomeen on tullut useita uusia veneitä Ruotsista ostettuina. Suomessa oli kesällä 2010 yhteensä 33 saaristoristeilijää. Näistä noin kolmasosa löytyy HSS-pursiseuran klassikkolaiturilta. Ennen toista maailmansotaa seura oli yksi Pohjoismaiden menestyienmpiä 22 neliömetristen kilpapurjehdusseuroja. Suomessa on rakennettu kaiken kaikkiaan noin 1000 saaristoristeilijää 1900-luvun alkupuoliskolla. Suomessa rakennetuista veneistä on tähän päivään säilynyt arvioiden n. 30 kappaletta. Yksi näistä on Gustaf Estlanderin suunnittelema, Helsingissä rakennettu Colibri VI (SK 22) vuodelta 1922, joka kuuluu Suomen merimuseon kokoelmaan ja on esillä Merikeskus Vellamossa.
Sisällysluettelo |
Kapea ja matala uniikki pursi [muokkaa]
Saaristoristeilijäsääntö antaa suuria vapauksia veneentekijälle ja jokainen vene on siksi uniikki. Veneen luokka määräytyy pääsääntöisesti purjepinta-alan mukaan, lisäksi luokissa on muutamia vähimmäismittoja. Saaristoristeilijöitä on pienistä 15 neliömetrin veneistä aina 150 neliömetrisiin saakka. Suurin osa veneistä on pitkiä, kapeita ja matalilla vapaalaidoilla varustettuja sekä erittäin korkeatakilaisia. Veneet rakennettiin alun perin puusta kuten mahongista tai tiikistä. Nykyään saaristoristeilijöitä valmistetaan myös lujitemuovista. Luokka on ollut erityisen suosittu Ruotsissa mutta myös Suomessa ovat pienemmät luokat kuten 22 neliömetriset olleet hyvin edustettuja. Ruotsissa suosittu Mälarkryssare on saaristoristeilijälle läheistä sukua ja tätä jopa vielä kapeampi. Saaristoristeilijät ovat tunnettuja nopeasta vauhdistaan kevyessä tuulessa.
Saaristoristeilijät jotka ovat tai ovat olleet Suomessa [muokkaa]
| Alfsol | SK 30 |
| Bambi | SK 40 |
| Briolette | SK 22 |
| Colibri VI | SK 22 |
| Ell-Ess | SK 22 |
| Fragancia | SK 22 |
| Gun | SK 75 |
| Gun | SK 55 |
| Göi | SK 22 |
| Hobby | SK 22 |
| Ila | SK 75 |
| Inga-Lill | SK 15 |
| Inga-Lill | SK 22 |
| Inga-Lill XXI | SK 22 |
| Ingrid | SK 40 |
| Lorelei | SK 30 |
| Mayflower | SK 55 |
| Mimosa | 30 val |
| Roxmary | SK 22 |
| Sensaja | SK 22 |
| Sirkka | SK 22 |
| Slaghöken | SK 30 |
| Solveign | SK 22 |
| Star | 15 val |
| Suzanne | 15 val |
| Swing | SK 30 |
| Tosca | SK 40 |
| Ulla-Britt | SK 22 |
| Ursula | SK 55 |
| Valkyrian | SK 40 |
| Vision | SK 30 |
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Saaristoristeilijä yhdistys ry.
- Jorma Rautapään kuvia suomalaisista 8mR-veneistä
- Suomen kasiliitto FEMA
- YLE Elävä arkisto: Purjehdusta Helsingin edustalla
|
1896 • 1900 • 1904 • 1908 • 1912 • 1916 • 1920 • 1924 • 1928 • 1932 • 1936 • 1940 • 1944 • 1948 • 1952 • 1956 • 1960 • 1964 • 1968 • 1972 • 1976 • 1980 • 1984 • 1988 • 1992 • 1996 • 2000 • 2004 • 2008 • 2012 • 2016 |
| Nykyiset olympialuokat (2012) |
| 470 • 49er • Elliot 6m • Finnjolla • Laser Radial • Laser Standard • purjelauta (RS:X) • Star |
| Entisiä olympialuokkia |
| 5.5m • 6mR • 7mR • 8mR • 10mR • 12mR • E-jolla • Firefly • Flying Dutchman • Louhi • Snowbird • Soling • Swallow • Tempest • Tornado • Yngling |
Sivulta puuttuu