Suomen Työväen Säästöpankki

Wikipedia
Ohjattu sivulta STS-Pankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen Työväen Säästöpankin logo 1983–1992.

Suomen Työväen Säästöpankki muodostui viiden työväen säästöpankkien yhdistyessä vuonna 1970. Yhdistyneen pankin henkilökunta 1970 koostui 627 henkilöstä. Vuonna 1989 Suomen Työväen Säästöpankista tuli liikepankki, STS-Pankki Oy, joka yhdistettiin 1992 Kansallis-Osake-Pankkiiin.

Pankin tausta on työväenliikkeessä. Pankin perustamisesta päätettiin vuonna 1903 Suomen Työväenpuolueen Forssan puoluekokouksessa. Pankki aloitti toimintansa Helsingissä 16. tammikuuta 1909 kello 19.00.

Helsinkiläisen Työväensäästöpankin ja muiden työväensäästöpankkien yhdistämisestä neuvoteltiin ensimmäistä kertaa 1920, ja suunnitelmat yhdistymisen toteuttamiseksi oli laadittu ensimmäistä kertaa 1924. Vuonna 1970 Helsingin, Hämeen, Kymenlaakson, Lappeenrannan ja Oulun työväen säästöpankit yhdistyivät Suomen Työväen Säästöpankiksi, joka aloitti 1.1.1971.

Pankin johdossa toimivat mm. Jonas Laherma, 1916–1959, Mauno Koivisto 1959–1968, Ulf Sundqvist 1982–1991 ja Yrjö-Olavi Aav.

STS ajautui vaikeuksiin 1990-luvun alun laman ja pankkikriisin myötä. Pankin osti Kansallis-Osake-Pankille vuoden 1992 lopulla 75 miljoonalla markalla, jolla otettiin KOP:n osakkeita.

[muokkaa] Suomen Työväen Säästöpankin edeltäjät

[muokkaa] Lähteet

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut