SS Valencia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
SS Valencia

SS Valencia oli rautarunkoinen höyrylaiva, joka haaksirikkoutui vuonna 1906 Vancouverinsaaren rannikolla Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa. Aluksen oli rakentanut William Cramp and Sons vuonna 1882. Alus oli 77 metrin pituinen ja painoi 1 598 tonnia.[1] Joidenkin ihmisten mielestä Valencian haaksirikko oli vakavin Vancouverinsaaren kaakkoisrannikolla tapahtunut haaksirikko. Merenkulkijoiden keskuudessa alue on vaarallisuutensa vuoksi tunnettu myös nimellä Tyynenmeren hautausmaa.[2][3]

Viimeinen matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisesti Valencia purjehti KaliforniaaAlaskan reitillä, mutta tammikuussa 1906 alus siirrettiin väliaikaisesti San FrancisconSeattlen reitille korvaamaan San Franciscossa korjattavana ollutta höyrylaiva SS City of Pueblaa.

Aluksen lähtiessä matkaan San Franciscosta 20. tammikuuta kello 11:20 sää oli hieno. Aluksella oli yhdeksänhenkinen päällystö, 56-henkinen miehistö ja vähintään 108 matkustajaa.[1] Kun alus sivuutti Cape Mendocinon niemen varhain tammikuun 21. päivän aamuna, sää alkoi huonontua. Alus oli tuulten ja virtausten vietävänä, ja ilman näköhavaintoa maasta alus purjehti ohitse Juan de Fucan salmesta. Vähän ennen puoltayötä 22. tammikuuta alus törmäsi riuttaan lähellä Pachena Pointia Vancouverinsaaren lounaisrannikolla.

Haaksirikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SS Valencian hylky kuvattuna pelastusaluksista

Välittömästi törmäyksen jälkeen aluksen päällikkö komensi koneet peruuttamaan, ja alus irtosi karilta. Heti tämän jälkeen komenosillalle ilmoitettiin laivan rungon vaurioituneen ja saaneen vuodon. Estääkseen alusta uppoamasta päällikkö määräsi, että alus oli ajettava maihin. Alus ajettiin riutalle, noin 50 metrin päähän rannasta.[3]

Laivalla vallitsi sekasorto, ja sen keskellä kuusi laivan seitsemästä pelastusveneestä laskettiin vesille vastoin päällikön määräyksiä ja ohjeiden vastaisesti miehitettynä. Kolme veneistä kaatui ylösalaisin laskettaessa ja niissä olleet matkustajat lensivät myrskyävään mereen. Toiset kolme saatiin onnistuneesti vesille, mutta niistä kaksi kaatui ja yksi katosi jäljettömiin. Vain kaksitoista henkilöä selviytyi maihin saakka, ja aallot veivät rannalta heistä kolme. Loput yhdeksän kiipesivät kallioille ja löysivät puihin viritetyn lennätinlinjan, seurasivat sitä metsän halki lennättimenhoitajan mökille saakka ja kutsuivat apua.[1]

Sillä välin laivan pursimies ja vapaaehtoiset laskivat vesille viimeisen seitsemästä pelastusveneestä. Ohjeiden mukaan venemiesten oli etsittävä turvallinen maihinnousupaikka ja palattava laivalle hakemaan pelastusköysi. Laskettuaan maihin miehet löysivät polun ja kyltin, jossa luki kolme mailia Cape Bealeen. He hylkäsivät alkuperäisen suunnitelman ja suuntasivat kohti niemenkärjessä sijaitsevaa majakkaa, jonne he saapuivat kahden ja puolen tunnin vaelluksen jälkeen. Majakanvartija kutsui apua puhelimitse Bamfieldistä, ja sai tietää turman jo olevan tiedossa.[1]

Pelastustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastuslautalla olevat eloonjääneet pelastetaan SS City of Topekalle.

Kun onnettomuusviesti saapui Victoriaan, kolme alusta lähetettiin etsimään eloonjääneitä. Aluksista suurin oli matkustaja-alus SS Queen, muut kaksi olivat pelastusalus Salvor ja hinaaja Czar. Myöhemmin myös SS City of Topeka lähetettiin Seattlesta mukanaan lääkäri, hoitajia, lääketarvikkeita, lehdistön edustajia ja kokeneita merimiehiä. Tammikuun 24. päivän aamuna Queen saapui ensimmäisen haaksirikopaikalle, mutta ei voinut lähestyä Valencian hylkyä sään, aallokon ja merikarttojen puutteen vuoksi. Koska hylylle pääseminen vesitse näytti mahdottomalta, Salvor ja Czar suuntasivat kohti Bumfieldiä, josta käsin oli tarkoitus järjestää pelastusretkikunta maitse.[3]

Kun Queen tuli näkyviin Valencian miehistö laski vesille laivan kaksi viimeistä pelastuslauttaa, mutta valtaosa matkustajista päätti pysytellä laivalla uskoen, että pelastusmiehistö saapuisi pian. Noin tuntia myöhemmin City of Topeka saapui paikalle, mutta Queenin tavoin se ei pystynyt lähestymään hylkyä. City of Topeka risteili lähivesillä tuntien ajan etsien eloonjääneitä, ja löysi viimein yhden pelastuslautan, jolla oli 18 miestä. Muita eloonjääneitä ei löydetty, ja pimeän laskeutuessa aluksen päällikkö päätti keskeyttää etsinnät. Myöhemmin yksi pelastuslautta ajautui rantaan eräällä Barkley Soundin saarella, ja paikallinen intiaaniväestö toimitti sillä olleet neljä eloonjäänyttä Uclueletin lähellä sijaitsevaan kylään.[1]

Kun maitse matkannut pelastusmiehistö saapui kallion laelle haaksirikkopaikan lähellä, he näkivät Valencian uponneen lähes kokonaan. Tusinoittain matkustajia riippui aluksen takilassa, osa oli saanut paikan enää osittain pinnan yläpuolelle näkyvästä rungosta. Ilman pelastusköysiä pelastajat eivät kuitenkaan voineet auttaa, ja muutamia tunteja myöhemmin aallot ruhjoivat aluksen hylyn pois riutalta ja se vajosi kokonaan pinnan alle. Kaikki laivalle jääneet menehtyivät.[3]

Tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamia päiviä onnettomuuden jälkeen Yhdysvaltain meritutkimuslautakunta aloitti tapauksen tutkimuksen. Toinen tutkinta järjestettiin presidentti Theodore Rooseveltin määräyksestä: sen tarkoitus oli kaksijakoinen, määritellä turman syyt sekä tehdä suosituksia kuinka vastaavan kuolonuhrien määrän syntyminen voitaisiin tulevaisuudessa estää. Tutkimus alkoi 14. helmikuuta ja kesti 1. maaliskuuta 1906 saakka. Loppuraportti julkaistiin 14. huhtikuuta. Molempien tutkimusten raportit totesivat onnettomuuden syyksi navigointivirheet sekä huonon sään. Pelastusvälineistön todettiin olleen suurelta osin kunnossa, mutta pelastusveneharjoituksia ei oltu pidetty. Raportin mukaan apuun tulleet alukset tekivät olosuhteisiin nähden kaiken voitavan.[1]

Ihmishenkien menetyksen syyksi määriteltiin sarja onnettomia sattumuksia, joihin vaikuttivat sekä saaren rannikon luonne että pelastusvälineistön ja -valmiuksien puutteet. Valtiollinen raportti suositti majakan rakentamista Cape Bealen ja Carmanah Pointin välille, ja rannikkopelasuspolun perustamista suojamajoineen. Vuonna 1908 sytytettiin Pachena Pointin majakka, ja vuonna 1911 saatiin päätyökseen nimellä West Coast Trail tunnetun pelastuspolun ja sen rakennuksien rakennustyöt.[3][4]

Arviot menehtyneiden määrästä vaihtelevat lähteistä riippuen. Joidenkin lähteiden mukaan turmassa menehtyi 117 henkeä, mutta toisten lähteiden mukaan jopa 181.[2][5] Valtiollisen tutkinnan raportin mukaan virallinen kuolonuhrien määrä oli 136. Vain 37 pelastui, ja kaikki laivalla olleet naiset ja lapset menehtyivät.

Vuonna 1933, 27 vuotta haaksirikon jälkeen, Valencian pelastusvene numero 5 löydettiin ajelehtimasta Barkley Soundilta. Vene oli ihmetystä herättävän hyväkuntoinen, ja siinä oli jopa alkuperäistä maalia.[2][6] Veneen nimikyltti on nykyisin näytteillä Maritime Museum of British Columbian kokoelmissa.[1]

Valencian viimeinen matka on saanut sijansa paikallisissa huhupuheissa ja kummitustarinoissa. Viisi kuukautta haaksirikon jälkeen paikallinen kalastaja väitti nähneensä kahdeksan luurankoa ajelehtimassa pelastuveneessa läheisessä vedentäyttämässä luolassa, mutta venettä etsimään lähetetty partio ei onnistunut paikantamaan luolaa. Vuonna 1910 Seattle Times uutisoi merimiesten väittäneen nähneensä Valenciaa muistuttavan aavelaivan Pachena Pointin lähellä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Peterson, T. W.: British Columbia Shipwrecks, s. 72–76. Langley, Brittiläinen Kolumbia, Kanada: Stagecoach Publishing, 1967. SS Valencia (HTML) (viitattu 26.8.2007).
  2. a b c d e Scott, R. Bruce & Brown, A. G.: The History of the Sinking of the Valencia Breakers Ahead. Viitattu 26.8.2006.
  3. Sykes, Karen: A walk on the wild side. Seattle Post-Intelligencer, 19.7.1997. Artikkelin verkkoversio Viitattu 26.8.2007.
  4. New OSU Press Book Looks at Northwest Maritime Disasters 24.7.2007. Oregon State University. Viitattu 26.8.2006.
  5. Brodeur, Nicole: Maritime safety owes debt to Valencia victims 10.1.2006. Seattle Times. Viitattu 26.8.2006.

´