Rutland (kaupunki Vermontissa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rutland
Rutlandin keskustaa.
Rutlandin keskustaa.
Rutland Vermontin osavaltion kartalla.
Rutland Vermontin osavaltion kartalla.

Rutland

Koordinaatit: 43°36′32″N, 72°58′47″W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Vermont
Piirikunta Rutland
Väkiluku (2010) 16 495










Rutland on kaupunki Yhdysvaltojen Vermontin osavaltiossa. Rutland on saman nimisen piirikunnan keskus ja sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 16 495. Kaupunki tunnetaan etenkin marmorinlouhinnasta.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rutland sijaitsee Vermontin eteläosan keskiosassa. Matkaa Massachusettsin osavaltioon etelässä on noin 50 kilometriä ja New Yorkin osavaltioon lännessä noin 30 kilometriä.[1] Kaupunki on rakennettu Otter Creek -joen laaksoon Green Mountains- ja Taconicvuorten välissä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rutlandin oikeustalo ja baptistikirkko.

Ennen eurooppalaisten siirtolaisten saapumista intiaanit käyttivät Otter Creek -joen laaksoa kalastukseen ja majavien pyydystämiseen. Ensimmäinen aluetta historiallisissa lähteissä kuvaillut oli turkiskauppias James Cross.[1] Vuonna 1759 brittikenraali Jeffrey Amherst perusti paikalle vartioaseman osana Champlainjärven ja Connecticut-joen alueen yhdistänyttä sotilastietä[2], mutta siirtolaisasutusta ei paikalle syntynyt ennen ranskalais- ja intiaanisodan loppua. Ensimmäisen luvan alueelle siirtolaisena asettumiselle sai John Murray Massachusettsin Rutlandista, jonka mukaan nykyinen kaupunki sai myös nimensä. Murray ei kuitenkaan ollut ensimmäinen varsinainen siirtolainen. Ensimmäinen siirtolainen alueella oli vuonna 1770 paikalle asettunut John Mead, joka perusti perheineen sahan ja valssimyllyn. Vuonna 1775 perustettiin Fort Rutlandin linnoitus ja Yhdysvaltain vapaussodan aikana paikalla oli sotilaallista merkitystä.[1] Vuosien 1784 ja 1804 välillä Rutland oli Vermontin pääkaupunki.[2]

Rutlandin asukasluku vuonna 1800 oli 2 124 ja vuoteen 1880 mennessä se kasvoi lukemaan 12 149. Kasvu johtui paljolti rautatien saapumisen vuonna 1849 aiheuttamasta noususuhdanteesta marmorin louhinnassa. Alueella oli maailman rikkaimpiin lukeutuvat marmorivarannot.[1] Vuonna 1880 Rutland oli osavaltion suurin kaupunki[2], mutta Vuonna 1886 Rutlandin marmoria tuottavat alueet erotettiin West Rutlandin ja Proctorin kaupungeiksi. Varsinainen Rutland löysi kuitenkin muita teollisuuden aloja. Kaupungin vanhaa keskustaa on uusittu 1960-luvulta alkaen.[1]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisesti tärkeällä marmorin louhinnalla on edelleen merkitystä alueen taloudelle. Muihin paikallisen teollisuuden aloihin lukeutuvat esimerkiksi vanerin valmistus ja lentokoneteollisuuden käyttämien osien valmistus.[2] Taloudellista merkitystä on myös vähittäiskaupalla ja turismilla. Kaupungin lähistöllä on laskettelukohteita.[1]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Rutlandissa aikavälillä 2012–2016 olivat 41 502 USD ja henkilöä kohden 26 455 USD. 16,2 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rutlandin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 16 495 ja vuoden 2017 arvion mukaan 15 440. Kaupungin asukkaista 95,8 % oli taustaltaan valkoisia, 1,7 % aasialaisia, 1,7 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 0,9 % afroamerikkalaisia. 5,7 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä, kuin englantia ja 4 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Cities of the United States, s. 545-554. Kuudes painos. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
  2. a b c d e Rutland Encyclopaedia Britannica. Viitattu 20.8.2018. (englanniksi)
  3. a b QuickFacts Rutland city, Vermont United States Census Bureau. Viitattu 20.8.2018. (englanniksi)