Ritarit (Aristofanes)
| Ritarit | |
|---|---|
| Ἱππεῖς | |
 Ritari. Koristelua attikalaisessa punakuviotekniikalla maalatussa astiassa, n. 500–490 eaa. |
|
| Kirjoittaja | Aristofanes |
| Alkuperäiskieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Tyylilaji | komedia |
| Kantaesitys | 424 eaa. |
| Kantaesityspaikka | Dionysoksen teatteri, Ateena |
| Henkilöt | |
| Henkilöt |
|
| Kuoro | ritareita |
Ritarit (m.kreik. Ἱππεῖς, Hippeis, lat. Equites) on Aristofaneen kirjoittama antiikin kreikkalainen komedia. Se tekee pilkkaa aikansa Ateenan poliittisesta ja sosiaalisesta elämästä sekä erityisesti peloponnesolaissotaa kannattaneesta populistipoliitikko Kleonista.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aristofaneen Ritareiden kantaesitys oli Ateenan Dionysoksen teatterilla Lenaia-juhlissa vuonna 424 eaa. Sen koregina toimi Aristofanes itse. Komedia voitti juhlien näytelmäkilpailussa ensimmäisen palkinnon.[1][2]
Näytelmä arvostelee merkittävää ateenalaista populististista poliitikko Kleonia, joka oli merkittävä sotaa kannattaneen puolueen johtaja Spartan johtamaa liittoumaa vastaan käydyn peloponnesolaissodan aikana. Kleon sai merkittävän aseman puhujana kansankokouksessa Perikleen jälkeen, ja onnistui manipuloimaan oikeudenkäyntejä omaksi poliittiseksi ja henkilökohtaiseksi hyödykseen, muun muassa tuottamalla oikeusjuttuja, jotta lautamiehet saivat palkkansa. Kleon oli syyttänyt Aristofanesta tämän näytelmästä Babylonialaiset, joka ei ole säilynyt nykyaikaan. Aristofanes hyökkäsi Kleonia vastaan ensin Ritareissa ja myöhemmin Ampiaisissa.[1]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ritarit edustaa tyyliltään ja rakenteeltaan niin kutsuttua vanhaa attikalaista komediaa. Näytelmä koostuu 1 408 runosäkeestä.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaksi orjaa, Nikias ja Demosthenes, juoksee ulos isäntänsä talosta ja valittaa selkäsaunasta, jonka ovat saaneet isännältään Demokselta (”Kansa”). He myös kiroavat orjakumppaniaan Kleonia syypäänä heidän ongelmiinsa. He selittävät, että Kleon (tai Paflagonialainen, jolla nimellä hänestä näytelmässä puhutaan) on saanut itsensä Demoksen suosioon, ja syyttävät tämän käyttävän etuoikeutettua asemaansa väärin kiristykseen ja korruptioon. Orjat kertovat, että jopa teatterinaamioiden tekijät pelkäävät Kleonia, eikä ketään heistä saatu tekemään tästä karikatyyriä näytelmää varten. He kuitenkin sanovat olettavansa, että yleisö tunnistaa henkilön ilman naamiotakin.[3] Kleon-orja viittaakin selvästi kaikkien tuntemaan poliitikko Kleoniin.[1]
Orjat eivät tiedä, miten ratkaisisivat ongelmansa, joten näpistävät talosta hieman viiniä. Viini saa heidät keksimään idean vielä suuremmasta varkaudesta — he voisivat varastaa joukon oraakkelinlauseita, jotka Kleon on aina kieltäytynyt näyttämästä muille. Varastettuja ennustuksia lukiessaan he saavat tietää, että Kleon on yksi kaupustelijoista, jotka kohtalo on määrännyt johtamaan kaupunkia, mutta hän tulisi lopulta korvautumaan makkarakauppiaalla. Sattumalta ohi kulkee juuri sillä hetkellä makkaranmyyjä, jolla on mukanaan kannettava keittiö. Demosthenes kertoo kauppiaalle tämän kohtalosta. Tämä ei vakuutu ensi alkuun, mutta Demosthenes osoittaa suurta katsomossa istuvaa yleisöä ja sanoo, että hänen makkarataitonsa ovat ainoa asia, joka on tarpeen näiden hallitsemiseksi.[3]
Sillä välin Kleon on alkanut epäillä jotakin, ja syöksyy ulos talosta. Hän löytääkin heti tyhjän viinimaljan, ja syyttää muita petoksesta. Demosthenes kutsuu apuun Ateenan ratsuritarit. Ritareista muodostuva kuoro (khoros) saapuu näyttämölle ja saartaa Kleonin. Ritareiden johtaja syyttää Kleonia poliittisen ja oikeusjärjestelmän manipuloinnista henkilökohtaisen hyödyn vuoksi. Kleon pyytää apua yleisöltä, mutta kuoro kehottaa makkaranmyyjää huutamaan vielä kovempaa. Seuraa näiden kahden välinen huutokilpailu, joka on täynnään vulgaaria kehuskelua ja omahyväisiä uhkauksia kummaltakin puolelta, kun kumpikin yrittää todistaa olevansa toista häikäilemättömämpi puhuja. Lopulta ritarit julistavat makkaranmyyjän voittajaksi. Kleon puolestaan ryntää bulen eli neuvoston kokouspaikalle ja syyttää kaikkia petoksesta.[3]
Seuraa kuoron parabasis, jossa se alkaa puhua suoraan yleisölle näytelmäkirjailijan puolesta. Kuoro kertoo, että Aristofanes on ollut esimerkillinen siinä, miten on asennoitunut komediakirjailijan uraansa, ja kutsuu yleisön ylistämään häntä. Tämän jälkeen kuoro ylistää vanhempaa sukupolvea, joka teki Ateenasta suuren, sekä hevosia, jotka suoriutuivat menestyksellisesti edellisellä sotaretkellä Korintissa.[3]
Makkaranmyyjä palaa näyttämölle ja kertoo ritareille taistelustaan Kleonin kanssa bulen hallinnasta. Hän teki neuvoston jäsenille Kleonia paremman tarjouksen näiden ilmaisista aterioista valtion kustannuksella. Kleon ryntää paikalle ja vaatii makkaranmyyjää kertomaan Demokselle, miten he eroavat toisistaan. Demos kutsutaan paikalle, ja Kleon ja makkaranmyyjä kilpailevat tämän suosion kalastelussa kuin kilpakosijat eromenoksen huomiosta. Makkaranmyyjä sanoo, ettei Kleon ole välittänyt tavallisen kansan kärsimyksistä sota-aikana, vaan on käyttänyt sotaa hyödykseen, koska se on lisännyt korruptiomahdollisuuksia. Hän myös yrittää pitkittää sotaa, koska pelkää joutuvansa syytteeseen sodan päätyttyä.[3]
Demos vakuuttuu puheesta ja torjuu halveksien Kleonin yritykset saada sympatiaa. Tämän jälkeen makkaranmyyjän syytökset muuttuvat vaihe vaiheelta absurdimmiksi: hän muun muassa syyttää Kleonia laserjuuren hinnan polkemisesta, jotta valamiehet tukehtuisivat oikeudessa toistensa ilmavaivoihin. Kleon häviää väittelyn, mutta yrittää lyödä makkaranmyyjän muissa kilpailuissa, ensin Demosta imartelevien oraakkelinlauseiden lukemisessa ja sitten Demoksen lellimisessä tämän jokaisen pienemmänkin toiveen täyttämisessä. Makkaranmyyjä voittaa kaikki kilpailut olemalla aina Kleonia häpeämättömämpi. Kleon yrittää vielä viimeistä keinoa saavuttaa johtoasema: hänella on oraakkelinlause, joka kuvaa hänen seuraajansa. Hän kuulustelee makkaranmyyjää tarkistaakseen, vastaako tämä ennustuksen kaikkein rivoimpiakin yksityiskohtia, ja osoittautuu, että tämä vastaa kuvausta täydellisesti. Kleon hyväksyy kohtalonsa ja luovuttaa asemansa makkaranmyyjälle. Demos kysyy makkaranmyyjän nimeä, ja tämä kertoo olevansa Agorakritos, mikä vahvistaa hänen alhaisen syntyperänsä.[3]
Kuoro esittää toisen parabasiksen. Se antaa neuvon, että on kunniakasta pilkata kunniattomia ihmisiä. Kuoro pilkkaakin saman tien erästä Arifradesta, joka tunnettiin perverssistä kiinnostuksestaan naisten eritteisiin. Se esittää myös kuvitteellisen keskustelun kahden laivan välillä; nämä olivat kieltäytyneet kuljettamasta armeijaa Karthagoon, koska matkaa esitti niiden halveksima Hyperbolos.[3]
Agorakritos palaa, ja sanoo nuorentaneensa Demoksen menetelmällä, joka kuulostaa enemmän siltä kuin hän olisi valmistanut makkaraa. Demoksen talon ovet avataan, ja tämän ilmiömäinen muodonmuutos paljastuu — hän on kuin ilmetty, Pindaroksen runossa mainittu ”violettikruunuinen Ateena”. Agorakritos esittelee Demokselle Rauhansopimukset, kaksi kaunista neitoa, joita Kleon oli pitänyt vangittuna sotaa pitkittääkseen. Demos kutsuu Agorakritoksen juhliin, ja kaikki poistuvat iloisina — paitsi Kleon, joka on joutunut makkaranmyyjäksi kaupungin portille rangaistuksena teoistaan.[3]
Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Komedia on hyvin poliittinen ja sidoksissa oman aikansa tilanteeseen Ateenassa. Vaikka näytelmä on tyypillinen Aristofaneen varhaisten komedioiden joukossa, se on erityinen siinä, että keskittyy erityisen selvästi vain yhden henkilön eli Kleonin pilkkaamiseen. Näytelmässä on tämän lisäksi poikkeuksellisen vähän henkilöhahmoja. Kleonista käytetään nimitystä Paflagonialainen, mutta tämä kuvataan niin, ettei henkilöstä jää yleisölle mitään epäselvyyttä. Näytelmän sankareita ovat ritarit, jotka edustavat Ateenan ylintä luokkaa, hyväsukuisia, varakkaita ja koulutettuja miehiä, jotka ovat tarpeeksi kyvykkäitä näkemään Kleonin kaltaisen demagogin puheiden taakse. Aristofanes näkee nämä liittolaisenaan politiikassa. Aristofanes kuvaa lukuisilla allegorioilla Kleonin maailman inhottavaksi, jota vastoin lopussa esiin nostettu kuva uudesta Ateenasta näyttäytyy yleisölle houkuttelevana.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aristofanes: Ritarit. Monisteessa Aristofanes: Komediat 1. Akharnalaiset, Ritarit, Pilvet, Ampiaiset. Suomentanut Aulis Rissanen. Omakustanne, 1972.
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aristophanes: Equites. Teoksessa Aristophanis Comoediae Vol. I. Ach., Eq., Nub., Vesp., Pax, Aves. Toim. F. W. Hall & W. M. Geldart. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1963. ISBN 978-0-19-814504-2. Kreikankielinen alkuteksti.
- Aristophanes: Knights. Teoksessa Aristophanes: Acharnians. Knights. Aristophanes Volume I. Käännös Jeffrey Henderson. Loeb Classical Library 178. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1998. ISBN 9780674995673. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- De Luca, Kenneth M.: Aristophanes' Male and Female Revolutions: A Reading of Aristophanes' Knights and Assemblywomen. Applications of political theory. Reference, Information and Interdisciplinary Subjects Series. Lexington Books, 2005. ISBN 0739108336.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ritarit Wikimedia Commonsissa
- Αριστοφάνης: Ἱππεῖς. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
- Aristophanes: Knights. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
Akharnalaiset · Ampiaiset · Linnut · Lysistrate · Naishallitus · Naistenjuhla · Pilvet · Rauha · Rikkaus · Ritarit · Sammakot