Rick Savage

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Richard Savage
Rick Savage.jpg
Rick Savage esiintymässä vuonna 2007.
Syntynyt 2. joulukuuta 1960 (ikä 54)
Kotipaikka Sheffield, South Yorkshire, Englanti
Aktiivisena 1977–
Tyylilajit Heavy metal
Hard rock
Ammatit Basisti, lauluntekijä
Soittimet Basso, kitara, koskettimet, laulu
Yhtyeet Def Leppard
Levy-yhtiöt Bludgeon Riffola, Mercury, Vertigo

Richard ”Rick” Savage (s. 2. joulukuuta 1960 Sheffield) on englantilaisen hard rock -yhtye Def Leppardin basisti ja yksi yhtyeen perustajista. Hänestä käytetään lempinimeä ”Sav”, jotta hän ei sekoittuisi yhtyeen toiseen Rickiin, rumpali Rick Alleniin.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rick Savage vietti lapsuutensa vanhempiensa Sally ja Ken Savagen, sekä veljiensä Bryanin ja Johnin kanssa Sheffieldissä. Savagella oli todella hyvät välit veljiensä kanssa. Hänen vanhempi veljensä John opetti Savagea soittamaan kitaraa, kun Savage oli vasta kymmenen vuoden ikäinen. Savagen ensimmäisiä kappaleita, joita hän oppi soittamaan vanhalla akustisella kitaralla, oli mm. Rod Stewartin Maggie May.[1]

Savage oli jo nuoruudessaan hyvin paljon kiinnostunut myös jalkapallosta. Noin kymmenvuotiaana hänet valittiin pelaamaan ”Sheffield Schools All-Star” -joukkueeseen. Savage pelasi joukkueessa noin kolme vuotta, kunnes ammattijoukkueiden kuten Sheffield Unitedin ja Sheffield Wednesdayn valmentajat huomasivat hänen kykynsä. Kummatkin joukkueet kutsuivat hänet harjoitteluohjelmaan. Savage oli (ja on edelleen) suuri Sheffield Wednesdayn ihailija, mutta joukkue oli ollut jo pitkään liigan pohjalla, kun taas Sheffield Unitedilla oli hyvät tulevaisuudennäkymät. Savage seurasi sydäntään ja liittyi Sheffield Unitediin. Hän pelasi joukkueessa kaksi vuotta, kunnes hänet erotettiin luultavasti siksi, ettei hän pistänyt parastaan. Sen jälkeen hän päätti siirtyä musiikin pariin.

Atomic Mass ja Def Leppard[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rick Savage perusti ensimmäisen, mutta nimettömän yhtyeensä ystävänsä Tony Kenningin kanssa. Siihen kuului myös pari muuta koulukaveria: kitaraa soittanut Peter Doubleday ja laulajana toiminut Nicholas MacKay. Myös Savage itse soitti kitaraa. Yhtye soitti pääosin cover-kappaleita.

Pete Willis kuuli nimettömästä yhtyeestä ja kysyi, voisiko hän liittyä siihen. Hänet otettiin avosylin vastaan ystävänsä basisti Paul Hampshiren kanssa. Doubleday korvattiin Petellä ja niin oli kasassa yhtye nimeltä Atomic Mass. He eivät koskaan soittaneet maksullisia keikkoja, vaan heidän ainoa oikea esityksensä oli Taptonin voimistelusalissa, jota myös Joe Elliott oli katsomassa.

Koulujen päätyttyä vuonna 1977 Savage, Pete ja Tony päättivät pysyä yhdessä yhtyeenä. Koska Pete oli kitaristina parempi, Savage päätti ottaa sen sijaan basson ja hänestä tuli yhtyeen basisti. Myöhemmin rumpali Tony korvattiin Rick Allenilla ja Joe Elliott liittyi yhtyeeseen solistiksi ja Steve Clark toiseksi kitaristiksi. Samalla yhtyeen nimi vaihdettiin Def Leppardiksi.[2]

Nykyään Savage soittaa Washburn XB920 (4-kielinen) ja XB925 (5-kielinen) -bassokitaroilla. Hän on soittanut pitkään myös Hamer-merkkisillä bassokitaroilla.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savage asuu Sheffieldissä vaimonsa Paigen ja heidän kahden yhteisen poikansa, Scottin ja Tylerin, sekä Paigen tyttären Jordanin kanssa. Savagella on oikeassa käsivarressaan tatuoituna kirjain P, joka on Paigen nimen alkukirjain.

Savage sairastui 1990-luvulla Bellin halvaukseen, joka aiheutti hänelle kasvojen lihasten heikkenemisen. Hän on parantunut, mutta seuraukset sairaudesta ovat edelleen näkyviä varsinkin hänen ollessa uupunut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lori: Savage Additude (englanniksi)
  2. Dickinson, Dave: Biographize: the Def Leppard story. Sidgwick & Jackson, 1995.