Reppumatkailu
Reppumatkailu on pienellä budjetilla ja vähin matkatavaroin toteutettavaa matkustelua usein ilman tarkkaa matkasuunnitelmaa. Se on erityisesti länsimaisten nuorten aikuisten suosima tapa matkustella itsenäisesti, yksin tai parin ystävän kanssa, ja matkat kohdistuvat usein halvan hintatason lämpimiin maihin, kuten Kaakkois-Aasiaan. Matkustustapoja ovat halpalennot ja muut reittilennot, junat sekä paikallinen julkinen liikenne, joskus myös liftaaminen. Majoittumisessa suositaan halpoja hostelleja ja hotelleja, vuokrattavia rantabungaloweja, joskus myös yksityismajoitusta, vieraanvaraisuusjärjestöjen kotimajoitusta ja siirtymätaipaleilla nukkumista pitkänmatkan junissa.[1][2][3][4]
Yksilöllisyyttä ja vapautta korostava reppumatkailija suhtautuu usein karsaasti massaturismiin, valmiiksi järjestettyihin helppoihin lomamatkoihin suurelle yleisölle. Turistista reppumatkailijan erottavat matkan pituus, omatoimisuus ja suunnittelemattomuus sekä usein halu päästä tekemisiin paikallisten asukkaiden kanssa. Lomailun sijasta reppumatkailija kokee matkansa pikemminkin oppimisprosessina ja uudenlaisten kokemusten hankkimisena. Nuorelle ensimmäinen itsenäisesti tehty reppumatka voi olla myös tärkeä aikuistumisriitti.[5] Usean kuukauden mittainen reppureissu on yksi mahdollisuus viettää välivuotta ennen siirtymistä jatko-opintoihin tai työelämään. Monet yhdistävät reppumatkailun ennalta sovittuun tai paikan päällä hankittuun tilapäistyöhön, opiskelijavaihtoon tai vapaaehtoistyöhön esimerkiksi kansainvälisellä työleirillä. Erityisesti 1970-luvulla Israelin kibbutsit olivat suosittuja länsieurooppalaisen nuorison vapaaehtoistyökohteita[6].
Reppumatkailun arvellaan elpyvän 2020-luvulla hitaasti maailmanlaajuisen koronapandemian jälkeen, sillä lentoyhtiöillä ei luultavasti ole pitkään aikaan taloudellisia mahdollisuuksia samanlaiseen hintakilpailuun kuin vielä 2010-luvulla.[4] Tähän vaikuttaa myös Ukrainan sodan aiheuttama energiahintojen nousu.
Historiaa ja tilastotietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan yläluokan nuorten aikuisten matkailu juontaa juurensa 1600- ja 1700-lukujen niin sanotusta grand tourista, kuukausia tai jopa vuosia kestävästä matkasta tutustumaan vieraisiin kulttuureihin. Nykyisen kaltaisen pienen budjetin reppumatkailun edeltäjiä ovat kulkuriperinne, liftaaminen, saksalainen Wandervogel-nuorisoliike sekä 1970-luvun taitteen hippimatkailu itämaisten filosofioiden ja mietojen huumeiden perässä muun muassa Intiaan.[5] Suosittu hippireitti kulki Euroopasta maitse kohti Intiaa, kunnes vuonna 1979 puhjennut Afganistanin sota katkaisi yhteydet[7]. 1960-luvulla suosikkikohde oli Nepal, kunnes sikäläiset lait tiukentuivat ja hippimatkailijat alkoivat siirtyä Intian Goaan[8].
1970-luvulta alkaen englantia osaavien reppumatkailijoiden tärkeäksi avuksi tulivat australialaisen Lonely Planet -kustannusyhtiön matkaopaskirjat, joissa nähtävyyksien lisäksi lueteltiin eri paikkakuntien parhaan hinta-laatusuhteen tarjoavia, reppureissaajille sopivia majoitus- ja ruokapaikkoja[9]. Kirjat saivat pian kilpailijoita, kuten brittiläisen Rough Guides -matkaopassarjan[10]. Hyvä englannin taito on reppumatkailijoita yhdistävä tekijä: valtaosa reppumatkailijoista on peräisin Pohjois-Amerikasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Britanniasta sekä niistä Pohjois-Euroopan maista, joissa englannin kielen opetuksella on pitkät perinteet[11]. Kansatieteilijä Pasi Hannosen Etelä-Amerikassa 1990-luvun keskivaiheilla tekemän kyselyn perustella reppumatkailijat olivat melko tasaisesti sekä miehiä että naisia, iältään keskimäärin 27-vuotiaita. Kaksi kolmasosaa heistä oli matkustanut yli kymmenessä maassa.[12]
Sekä 2002 että 2017 tehdyissä kansainvälisissä tilastoinneissa reppumatkoja tehtiin vuosittain noin 45 miljoonaa. Tuolla aikavälillä yli 30-vuotiaiden osuus reppumatkailijoista kuitenkin nousi alle viidestä noin kymmeneen prosenttiin. Useat reppumatkailijat matkustavat nykyään yksin.[13] Airbnb ja muut uudet majoitustavat olivat vähentäneet hostellimajoituksia. Kohdealueista Aasian maiden osuus oli kasvanut, Euroopan vähentynyt. Suosituin matkakohde vuonna 2002 oli Australia, vuonna 2017 Yhdysvallat. USA:n jälkeen suosituimpia reppureissumaita olivat vuonna 2017 Australia, Ranska, Espanja, Italia, Thaimaa, Ukraina, Uusi-Seelanti, Saksa ja Kanada.[14]
Reppumatkailu Suomesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomalaisten reppumatkailu sai varsinaisesti alkunsa nuorille suunnattujen, Länsi-Euroopan maat kattavien Interrail-junapassien markkinoille tuonnista 1972. Sitä ennen olivat rohkeimmat nuoret tutustuneet muihin Euroopan maihin esimerkiksi peukalokyydillä tai rahtilaivojen matkustajina. Seuraavalla vuosikymmenellä tulivat ensimmäiset halpamatkoja tarjoavat matkatoimistot, kuten neuvostoliittolaisen Aeroflotin ja intialaisen Air Indian lentolippuja Aasiaan myyvä Intia-keskus[15].
Pienen budjetin omatoimimatkailua tekivät 1970-luvun keskivaiheilla tunnetuksi muun muassa Jukka Virtanen ja Seppo Ahti humoristisella matkakirjallaan Intiassa kukin on kummempi[16]. Tuleva vihreä poliitikko Pekka Haavisto julkaisi vuonna 1977 kirjan Inter-rail-opas ensin omakustanteena ja seuraavana vuonna WSOY:n kustantamana[17]. Samoihin aikoihin ilmestyi Paul Theroux’n Aasian-reppumatkakuvaus Suuri junamatka (The Great Railway Bazaar, 1975, suom. 1977). Ensimmäisiä suomalaisia kaukomatkailun opaskirjoja oli opiskelijamatkatoimisto Travelan vuonna 1989 kustantama ja Markus Lehtipuun toimittama Tuhat tietä tropiikkiin.[18] Vuodesta 2002 suomalaisten reppumatkailuintoa alkoi kasvattaa tv-ohjelma Madventures, jonka tekijät Tuomas Milonoff ja Riku Rantala olivat aloittaneet reppumatkailuharrastuksensa kymmenisen vuotta aiemmin[19]. Vuosituhannen vaihteen jälkeen myös suomenkielinen interrail-verkkosivusto laajeni aihepiiriltään ja otti nimekseen Pallontallaajat.net.
Muun muassa kirjailija Rosa Liksom on kertonut reppumatkailun eri puolilla maailmaa antaneen hänelle valtavasti aiheita teksteihinsä. Esimerkiksi Finlandia-palkittu romaani Hytti nro 6 syntyi Siperian-junamatkasta, jonka hän teki J. H. Erkon palkinnosta saaminsa varoin[20].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Näppä, Marjaana: Reppumatkailun työntö- ja vetovoimatekijät. Case Bangkok. Opinnäytetyö.. Kajaani: Kajaanin ammattikorkeakoulu, matkailu-, ravitsemis- ja talousala, matkailun koulutusohjelma, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 1.1.2021).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suvi Timonen ja Topi Turunen: Reppumatkailijat, Matkailijan terveysopas, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 1.1.2021.
- ↑ Reppumatkailu akkilahto.fi. Viitattu 1.1.2021.
- ↑ Mykkänen, Juhani: Reppumatkailijat valtaavat jännän ja halvan Kaakkois-Aasian hs.fi. 25.7.2009. Viitattu 1.1.2021.
- ↑ a b Hardingham-Gill, Tamara: Backpacking is a rite of passage for many travelers. Covid could end it forever edition.cnn.com. 31.12.2020. Viitattu 1.1.2021.
- ↑ a b Näppä s. 1–2.
- ↑ Rautava, Timo: Kibbutsi-matkailun aika pian ohi. Helsingin Sanomat, 31.3.1999. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 10.12.2022.
- ↑ A brief history of backpacking theguardian.com. Viitattu 3.1.2021.
- ↑ Tobias, Katie: The History of Backpacking nomadsworld.com. Viitattu 3.1.2021.
- ↑ BBC selling Lonely Planet to Kentucky cigarette billionaire Brad Kelley skift.com. 4.3.2013. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Näppä s. 11.
- ↑ Näppä s. 10.
- ↑ Hannonen, Pasi: Reppumatkailijoiden henkilökohtainen kerronta folklorena Elore Vol 6 Nro 1 (1999). Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Viitattu 2.1.2021.
- ↑ Santeri Elmeri – Matkablogi Santeri Elmeri. Viitattu 16.11.2023.
- ↑ In search of the aging backpacker WYSE Travel Confederation. 9.12.2019. Viitattu 2.1.2021.
- ↑ ”Ämpärikauppias” keskellämme. Intia-Keskus välittää kaukomatkoja alle puoleen hintaan. Helsingin Sanomat, 31.10.1984, s. 35. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 1.1.2021.
- ↑ Ilmanen, Aki: Virtanen, Jukka & Ahti, Seppo: Intiassa kukin on kummempi Matkakirjat-blogi. 30.4.2016. Viitattu 3.1.2021.
- ↑ Eurooppa raiteilla ”Marja-Liisan” blogi Tuhansia sivuja. 3.3.2019. Viitattu 3.1.2021.
- ↑ Pouttu, Kaisa: Suomalaisten reppumatkailijoiden kuluttajakäyttäytyminen Kaakkois-Aasiassa, s. 16. Opinnäytetyö. Vaasa: Vaasan ammattikorkeakoulu, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 1.1.2021).
- ↑ Pulkkinen, Marko: Tunna Milonoff: "Ajatus puolen vuoden Intian reissusta oli täysin käsittämätön!" yle.fi. 27.3.2021. Viitattu 28.3.2021.
- ↑ Oinaala, Sampsa: Radiosarjassa viisi kirjailijaa kertoo, miksi kirjoittaa. Helsingin Sanomat, 27.12.2021. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 27.12.2021.