Pyhä allianssi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Pyhä Allianssi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pyhän allianssin jäsenvaltiot vuoden 1840 Euroopan rajoilla.
   Itävallan keisarikunta
   Preussin kuningaskunta
   Venäjän keisarikunta

Pyhä allianssi (saks. Heilige Allianz; ven. Священный союз, Svjaštšennyi sojuz) oli Venäjän, Itävallan ja Preussin välinen vuonna 1815 Venäjän keisarin Aleksanteri I:n aloitteesta solmittu liitto. Pyhää allianssia voidaan pitää maailman ensimmäisenä kansainvälisenä rauhanturvaamisjärjestönä, vaikka se perustuikin omiin poliittisiin kuvioihinsa.[1] Pyhä allianssi yhdistetään yleensä samana vuonna muodostettuun neliliittoon ja Aachenin konferenssissa 1818 muodostettuun viiden valtion liittoon, mutta erona on se, että jälkimmäisissä olivat mukana myös Britannia ja Ranska. Lopulta allianssiin liittyivät kaikki Euroopan valtiot Britanniaa, Vatikaania ja Osmanien valtakuntaa lukuun ottamatta. Pyhä allianssi yritti saada jalansijaa myös Latinalaisessa Amerikassa, mutta Britannia ja Yhdysvallat estivät aikeet.

Syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisari Aleksanteri I allekirjoitti sopimuksen Itävallan Wienissä 26. syyskuuta 1815 Wienin kongressissa.

Tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allianssin päätarkoituksena oli kristillisten arvojen ja rauhan säilyttäminen Euroopassa. Vaikka allianssin päätarkoituksina olivatkin edellä mainitut, lähinnä Itävallan ulkoministeri Klemens von Metternichin ansiosta liitosta muodostui linnoitus, joka ryhtyi vastustamaan vallankumouksia. Erityisesti se halusi estää Ranskan suuren vallankumouksesta vaikutteita saaneita astumasta sisään allianssin valtioihin. Vallankumousten lisäksi allianssi vastusti demokratiaa, sekularismia ja ateismia.[2]

Pyhän Allianssin loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän allianssin loppuna pidetään Aleksanterin kuolemaa vuonna 1825.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Walistusaika VII. Sosialisti, 06.05.1910, nro 102, s. 4-5. Kansalliskirjasto Viitattu 14.07.2014.
  2. Mitä kansallisuudella laajemmalle ylettywänä ymmärretään. Oulun Wiikko-Sanomia, 16.01.1869, nro 3, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 14.07.2014.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.