Pokémon Red ja Blue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pokémon Red ja Blue
Pokemon red box.jpg
Pokémon Redin (yllä) ja Bluen (alla) kansikuvat.
Pokémon Redin (yllä) ja Bluen (alla) kansikuvat.
Kehittäjä Game Freak[1]
Julkaisija Nintendo[1]
Ohjaaja Satoshi Tajiri[1]
Säveltäjä(t) Junichi Masuda[2]
Pelisarja Pokémon
Julkaisupäivä
Lajityyppi roolipeli[1]
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli[6]
Alusta Game Boy[7]
Gamepad.svg
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Pokémon Red ja Pokémon Blue ovat Pokémon-videopelisarjan ensimmäiset osat. Ne ovat Game Freakin kehittämiä ja Nintendon julkaisemia roolipelejä Game Boy -käsipelikonsolille.[7] Pelit ilmestyivät Japanissa vuonna 1996, Yhdysvalloissa vuonna 1998 ja Euroopassa vuonna 1999.[3][4] Rediä ja Blueta oli vuonna 2010 myyty 31,38 miljoonaa kappaletta ja ne ovat eniten myynyt japanilainen roolipeli.[8]

Pokémon Red ja Blue -peleissä pelaaja pyydystää ja kouluttaa Pokémon-hirviöitä. Yksinpelissä pelaajan tavoitteena on voittaa kahdeksan salimerkkiä, minkä jälkeen pääsee Pokémon-liigaan ja voi yrittää saavuttaa sen mestaruuden. Moninpelissä pelaaja voi linkkikaapelin avulla vaihtaa Pokémoneja tai otella toisten pelaajien kanssa. Muiden pelaajien kanssa vaihtaminen on ainoa tapa saada tiettyjä Pokémoneja.[6]

Redistä ja Bluesta julkaistiin vuonna 2004 uudet versiot Pokémon FireRed ja LeafGreen.[9]

Pelaaminen ja tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja (keskellä) kohtaa pelissä muita Pokémon-kouluttajia (oikealla) ja villejä Pokémoneja, joita esiintyy esimerkiksi pitkässä ruohikossa (oikeassa laidassa).

Pokémon Red ja Blue ovat vuoropohjaisia roolipelejä.[10] Pelaaja ohjaa 10-vuotiasta poikaa, jonka tehtävä on pyydystää ja kouluttaa Pokémon-olentoja.[10][6] Pokémoneilla taistellaan toisia Pokémoneja vastaan.[10] Ne saavat kokemuspisteitä päihittämällä toisia Pokémoneja, minkä myötä niistä tulee voimakkaampia ja ne saavat uusia kykyjä.[10][6] Monet niistä kehittyvät toiseksi Pokémoniksi, jos ne saavuttavat tietyn tason tai jos niihin käytetään tiettyjä esineitä.[6]

Pelin alussa Pokémon-asiantuntija professori Oak antaa pelaajalle Pokémonin: pelaaja voi valita Bulbasaurin, Squirtlen ja Charmanderin välillä. Kävelemällä pitkässä ruohikossa pelaaja kohtaa villejä Pokémoneja, joita voi pyydystää heikentämällä mutta kuitenkaan päihittämättä niitä ja heittämällä niitä kohden Poké-pallon. Poké-pallot ovat esineitä, joihin Pokémoneja voi kutistaa ja joissa niitä voi kuljettaa ympäriinsä. Pelisarja on saanut nimensä tämän mukaan: Pokémon on lyhenne sanoista pocket (tasku) ja monster (hirviö). Kutistettaessa Poké-palloihin Pokémoneista tulee taskukokoisia. Pelaajalla voi olla kerrallaan mukana korkeintaan kuusi Pokémonia. Jos pelaaja pyydystää niitä enemmän, ylimääräiset menevät varastoon.[10]

Villien Pokémonien lisäksi pelaaja ottelee muita kouluttajia vastaan. Lähes jokaisessa kaupungissa ja kylässä on salipäällikkö, kouluttaja, jonka voittamalla pelaaja saa merkin. Voittamalla kaikki kahdeksan salipäällikköä pelaaja pääsee Pokémon-liigaan.[10]

Pelaaja voi vaihtaa Pokémoneja tai otella muiden pelaajien kanssa yhdistämällä kaksi Game Boyta linkkikaapelilla toisiinsa.[10] Pelin kummassakin versiossa, Redissä ja Bluessa, on 139 Pokémonia, joten kaikki 150 Pokémonia voi kerätä vain vaihtamalla niitä versioiden välillä. Lisäksi jotkut Pokémonit kehittyvät vain vaihtamalla ja vaihdetut Pokémonit saavat kokemuspisteitä puolet nopeammin kuin vaihtamattomat.[6] 151. Pokémonin, Mewin, voi saada vain pelien valmistajalta.[11]

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelin ottelunäkymä. Kuvassa pelaajan Pokémon, Charmander, ottelee vastustajan Squirtleä vastaan.

Otteluissa Pokémoneja käytetään yksi kerrallaan, mutta hahmon voi vaihtaa toiseen milloin tahansa.[6] Pokémon-hahmot oppivat erilaisia liikkeitä. Yksi hahmo voi osata kerrallaan korkeintaan neljä eri liikettä.[10] Hahmoilla on myös 15 erilaista tyyppiä.[6] Jokaisella hahmolla on yksi tai kaksi tyyppiä ja jokaisella tyypillä on vahvuutensa ja heikkoutensa, minkä vuoksi jokin tyyppi voi otteluissa saada kivi, paperi ja sakset -tyylisesti edun toiseen nähden.[10][6][7] Tulityyppi (Fire) esimerkiksi on vahva kasvityyppiä (Grass) vastaan, joka taas on vahva vesityyppiä (Water) vastaan, joka puolestaan on vahva tulityyppiä vastaan.[10]

Pokémoneilla on erilaisia tunnuslukuja: Attack-luvun perusteella määräytyy, kuinka paljon hahmon fyysiset iskut tekevät tuhoa, Defence-luvun perusteella taas kuinka paljon hahmo kestää fyysisiä iskuja. Pokémon, jolla on korkeampi Speed-luku, tekee vuoron ensimmäisen liikkeen. Special-luvun perusteella määräytyy, kuinka voimakkaita hahmon erikoisiskut ovat ja kuinka hyvin se kestää vastustajan erikoisiskuja. Lisäksi näitä lukuja voi ottelun aikana tietyillä liikkeillä väliaikaisesti nostaa tai laskea.[10]

Suunnittelu ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satoshi Tajiri oli keräillyt lapsena hyönteisiä, ja kehitti siitä idean pelistä, jossa pelaajat voisivat vaihtaa hirviöitä keskenään.[11] Kun Game Boy ilmestyi vuonna 1989, Tajiri perusti Game Freakin, joka alkoi vuonna 1990 kehittää Pokémon-pelejä.[12] Pelejä kutsuttiin aluksi nimellä Capsule Monsters, mutta tavaramerkkiongelmien vuoksi nimi piti muuttaa. Siitä tuli CapuMon ja KapuMon ja lopulta Pocket Monsters.[13][14] Shigeru Miyamoto ehdotti Tajirille, että pelistä tehtäisiin erilaisia kasetteja, joilla olisi erilaisia hirviöitä ja pelaajien tulisi vaihtaa niitä eri versioiden välillä.[2] Taiteilija Ken Sugimori, Tajirin pitkäaikainen ystävä, johti Pokémonien suunnittelua ja piirtämistä. Hänen johtamansa alle kymmenhenkinen ryhmä suunnitteli hahmot ja Sugimori viimeisteli suunnitelmat. Hän piirsi jokaisen Pokémonin eri kulmista, jotta grafiikkaosasto voisi renderoida hahmot kunnolla.[15][16] Pelien musiikin sävelsi Junichi Masuda, joka on myöhemmin ohjannut Pokémon-pelejä.[2] Pelit saatiin valmiiksi lokakuussa 1995. Ne yritettiin aluksi saada julkaistuksi loppuvuoden myyntiin, mutta siitä myöhästyttiin ja lopulta Pokémon Red ja Green ilmestyivät Japanissa helmikuussa 1996. Pelien kehittely oli kestänyt poikkeuksellisen pitkään ja Game Boyta alettiin jo pitää hiipuvana pelikonsolina.[12] Saman vuoden lokakuussa Blue julkaistiin erikoisversiona, jota sai vain postimyynnistä.[17][5] Bluessa oli uutta grafiikkaa ja dialogia.[18] Se tuli yleiseen myyntiin vuonna 1999.[12]

Kun pelejä alettiin kääntää japanista englanniksi, kävi ilmi, että pitkän kehitysjakson vuoksi lähdekoodi oli hauras, joten tekstejä ei voinut vain kääntää vaan pelit oli uudeelleenohjelmoitava alusta alkaen.[16] Pelien amerikkalaiset lokalisoinnit perustuivat japanilaisen Bluen ohjelmointiin ja grafiikkaan, mutta Pokémonien levinnäisyys oli sama kuin Red ja Green -peleissä.[17] Nintendon amerikkalainen tytäryhtiö Nintendo of America (NOA) uskoi aluksi, etteivät pelit vetoaisi amerikkalaisiin lapsiin ja asetti Pohjois-Amerikan markkinoinnin vähimmäisvaatimukseksi, että pelit julkaistaisiin samanaikaisesti kaikkien muiden Pokémon-tuotteiden kanssa. NOA käytti pelien mainontaan lopulta valtavasti rahaa: on väitetty, että mainoskulut olivat yli 50 miljoonaa dollaria.[19] Lisäksi lokalisointiryhmä varoitti, ettei amerikkalainen yleisö välttämättä hyväksyisi söpöjä hirviöitä, ja ehdotti, että Pokémoneista tehtäisiin lihaksikkaampia. Nintendon silloinen toimitusjohtaja Hiroshi Yamauchi kuitenkin vastusti tätä. Hänen mielestä hahmojen erilaisuus saattaisi vedota länsimaalaisiin.[20] Käännösversiot Pokémon Red ja Blue ilmestyivät Yhdysvalloissa vuonna 1998.[3]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaanotto
Yhteispisteet
Kerääjä Pisteet
GameRankings 88,68 % (19 arvostelua)[21]
Arvostelupisteet
Julkaisu Pisteet
GamesMaster 90/100[21]
GameSpot 8,8/10[6]
IGN 10/10[22]
Nintendo Power 7,2/10[21]

Pokémon Redin ja Bluen arvosteluiden keskiarvo Game Rankings -sivustolla on 89 prosenttia.[21] 1UP.com-sivuston mukaan Red ja Blue ovat parhaat pelit, jotka on julkaistu konsolinsa elinkaaren loppuvaiheessa. Sivuston mukaan Game Boy tuntui 1990-luvun loppupuoliskolla väsyneeltä ja Nintendo aikoi antaa sen hiipua pois, vaikka konsolille ei ollut tiedossa seuraajaa, mutta Red ja Blue osoittautuivat menestykseksi.[23]

Vuonna 2010 Guinness World Records ilmoitti Pokémon Redin, Bluen ja Greenin olevan eniten myynyt japanilainen roolipeli: niitä oli myyty 31,38 miljoonaa kappaletta.[8] Vuoden 2007 loppuun mennessä Rediä ja Blueta oli myyty pelkästään Yhdysvalloissa yhteensä 9,85 miljoonaa kappaletta.[24]

Pokémon-pelien suosion kasvaessa julkaistiin myös lukuisia oheistuotteita: lokakuussa 1996 ilmestyi niihin perustuva keräilykorttipeli Pokémon Trading Card Game, huhtikuussa 1997 alkoi Pokémon-televisiosarja ja vuonna 1998 ilmestyi elokuva Pokémon – Mewtwon vastaisku. Tsunekazu Ishihara vastasi oheistuotteiden lisensoinneista ja antoi luvan monelle tuotteelle varmistaakseen kehitteillä olevien uusien Pokémon-pelien suosion. Hän suhtautui televisiosarjaan kuitenkin epäillen, koska ei olettanut sen kestävän puolta vuotta tai vuotta kauemmin ja pelkäsi, että sarja loppuisi ennen uusien pelien ilmestymistä.[12]

Vuonna 2010 Pokémon-yhtiön toimitusjohtaja Tsunekazu Ishihara arvioi Pokémon Redin ja Bluen suosion syyksi kuulopuheen kautta leviävät kehut, median ja etenkin CoroCoro Comic -lehden sekä peliin piilotetun Mew-hahmon. Pelin tuotannon loppuvaiheessa pelikasetille syntyi 300 tavua vapaata tilaa, kun debuggeriohjelma poistettiin. Vaikka ohjelmoijia oli kielletty muokkaamasta pelin koodia debuggauksen jälkeen, he lisäsivät vapaalle tilalle uuden Pokémon-hahmon, Mewin. Sen ei ollut tarkoitus esiintyä pelissä, mutta se voitaisiin julkistaa, jos siihen tulisi sopiva tilaisuus. Ohjelmointivirheen vuoksi pelaajat saivat kuitenkin tietää Mewistä. Huhtikuun 1996 CoroCoro Comicissa ilmoitettiin, että kaksikymmentä halukasta voisivat saada Mewin kasetilleen. Halukkaita ilmoittautui 78 000. Redin ja Greenin myynti moninkertaistui, mutta kesti yli puolitoista vuotta ensimmäisten pelien julkaisusta, että Pokémon-pelit olivat viikon myydyin peli Japanissa.[12]

Jatko-osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pokémon Redin ja Greenin julkaisun jälkeen Game Freak oli alkanut kehittää uusia ja lopullisiksi ajateltuja Pokémon-pelejä, Pokémon Goldia ja Silveriä. Niitä tehtiin kolme ja puoli vuotta ja ne ilmestyivät marraskuussa 1999. Goldin ja Silverin kehitystyön aikana oli ehditty tehdä japanilainen Blue, Yellow, Pikachu-virtuaalilemmikki, Pokémon Stadium Nintendo 64 -pelikonsolille sekä Redin ja Greenin amerikkalaiset versiot.[12]

Pokémon-pelit jaetaan sukupolviin. Samaan sukupolveen kuuluuvat pelit, jotka ovat pelimekaniikaltaan samankaltaisia. Red, Green, Blue ja Yellow muodostavat pelisarjan ensimmäisen sukupolven. Näiden jälkeen ilmestyneet Gold, Silver ja Crystal muodostavat toisen sukupolven.[25] Ensimmäinen ja toinen sukupolvi ovat yhteensopivia siten, että niitä 151:tä Pokémonia, jotka esiintyvät kummassakin sukupolvessa, voi vaihtaa linkkikaapelin avulla keskenään. Goldin ja Silverin mukana ilmestyneitä uusia Pokémoneja ei voi siirtää ensimmäisen sukupolven peleihin.[26] Kolmas sukupolvi ei ole yhteensopiva ensimmäisen ja toisen kanssa, mutta siitä alkaen kaikki myöhemmät sukupolvet ovat olleet yhteensopivia keskenään.[27]

Redistä ja Bluesta julkaistiin vuonna 2004 Game Boy Advancelle uudet versiot Pokémon FireRed ja LeafGreen.[9]

MissingNo.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MissingNo. on Redissä ja Bluessa Pokémon-hahmona esiintyvä ohjelmointivirhe, joka sotkee pelin grafiikkaa.[28] Hahmon avulla pystyy monistamaan haluamaansa esinettä pelissä.[29] Videopelien ohjelmointivirheiden luovaa käyttöä tutkinut sosiologi William Sims Bainbridge kuvailee MissingNo.:a yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmaksi videopelien ohjelmointivirheeksi.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Pokemon Red Version Tech Info GameSpot. Viitattu 6.10.2012.
  2. a b c Nutt 2009.
  3. a b c d e f Pokemon Red Version Related Games GameSpot. Viitattu 6.10.2012.
  4. a b Pokemon Green GameSpot. Viitattu 6.10.2012.
  5. a b Pokemon Blue Version Related Games GameSpot. Viitattu 23.9.2012.
  6. a b c d e f g h i j Bartholow 2001.
  7. a b c Reddick 2009.
  8. a b Best-selling Japanese RPG title Guinness World Records. Viitattu 1.10.2012. (englanniksi)
  9. a b Kasavin, Greg: Pokemon FireRed Version Review GameSpot. 7.9.2004. CBS Interactive. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h i j k Mason 2006.
  11. a b The Ultimate Game Freak, Time.
  12. a b c d e f Pokémon HeartGold Version & SoulSilver Version, Nintendo.
  13. 写真で綴るレベルX~完全保存版! 18.2.2004. AllAbout.co.jp. Viitattu 21.5.2010. (japaniksi)
  14. Tomisawa, Akihito: ゲームフリーク 遊びの世界標準を塗り替えるクリエイティブ集団. Media Factory, 2000. ISBN 4-8401-0118-3. (japaniksi)
  15. 2. 一新されたポケモンの世界 Nintendo. Viitattu 10.9.2010. (japaniksi)
  16. a b Kohler, Chris: Power-Up: How Japanese Video Games Gave the World an Extra Life, s. 237–250. BradyGames, 2004. ISBN 0-7440-0424-1. (englanniksi)
  17. a b Electronic Gaming Monthly, marraskuu 1999.
  18. Chen, Charlotte: Pokémon Report. Tips & Tricks, joulukuu 1999. Larry Flynt Publications. (englanniksi)
  19. Iwabuchi, Koichi: ”How ”Japanese” Is Pokémon?”, Pikachu's Global Adventure: The Rise and Fall of Pokémon, s. 66–67. Duke University Press, 2004. ISBN 0-8223-3287-6. (englanniksi)
  20. Ashcraft, Brian: Pokemon Could Have Been Muscular Monsters 18.5.2009. Kotaku. Viitattu 30.10.2012. (englanniksi)
  21. a b c d Pokemon Red Version GameRankings. CBS Interactive. Viitattu 4.10.2012. (englanniksi)
  22. Harris, Craig: Pokemon Red 23.6.1999. IGN Entertainment. Viitattu 4.10.2012. (englanniksi)
  23. Top 5 "Late to the Party" Games 1UP.com. Viitattu 6.10.2012. (englanniksi)
  24. US Platinum Videogame Chart 27.12.2007. The-Magicbox. Viitattu 30.9.2012. (englanniksi)
  25. The Pokemon Dictionary Smogon. Viitattu 22.11.2012. (englanniksi)
  26. Trading 2000. IGN Entertainment. (englanniksi)
  27. Bailey, Kat: Backwards Compatibility: Pokémon's Secret Weapon 14.10.2013. IGN Entertainment. Viitattu 2.9.2014. (englanniksi)
  28. Game Boy Game Pak Troubleshooting – Specific Games Nintendo. Viitattu 25.9.2012. (englanniksi)
  29. Gaming's Top 10 Easter Eggs 8.4.2009. IGN Entertainment. Viitattu 25.9.2012. (englanniksi)
  30. Bainbridge, William Sims: Creative Uses of Software Errors: Glitches and Cheats. Social Science Computer Review, heinäkuu 2007, 25. vsk, s. 61. SAGE Publications. doi:10.1177/0894439306289510. (englanniksi)